Siirry pääsisältöön

Maija Muinonen: Mustat paperit

"Minä istuin pöydän ääreen ja ajattelin: voi minun ihanaa poikastani, kirjoitanpa hänelle kirjeen, kun häntä niin rakastan. Rannalle hän menee ja siellä hän on käynyt jo silloin kun oli vatsassani vielä."
Maija Muinonen: Mustat paperit (Teos 2013)
167 sivua
Törmäsin Maija Muinosen esikoisteokseen Leena Lumin blogissa ja mielenkiintoni heräsi. Kyseessä on kirjeromaani, jonka päähenkilö Ann Miel tietää kuolevansa pian ja kirjoittaa kirjeitä eri vastaanottajille, pääasiassa pienelle pojalleen Lucille. Erikoista kirjeissä on se, että ne eivät ole niinkään muistoja menneestä elämästä vaan pikemminkin ajatuksia tulevaisuudesta, suunnitelmia siitä, mitä Annin kuoltua tapahtuu. Eivätkä kirjeet edes ole vain suunnitelmia vaan suorastaan käskyjä. Ann määrää, mitä tulee tapahtumaan. Luc tulee asumaan taloudenhoitaja Rosan kanssa, mutta koska Lucille ei riitä yksi ihminen, pitää myös Annin opiskelijan Paulin muuttaa samaan asuntoon. Äiti määrittelee poikansa kesätyön, teini-iän pakolliset kolttoset, kaverit - kaiken.
Minä haluan että lapseni saa joka päivä kaiken rakkauden, kaiken huomion, kaikki vastaukset. Hänhän on kaikkein ihanin lapsi, eikö olekin?
Varsin pian lukijalle selviää, että Annin kirjeet eivät ole helliä ja rakastavia vaan niistä välittyy katkeruutta ja pelkoa:
Hän saa asua Lucin kanssa kauemmin kuin Lucin oma äiti sai, onnellinen Rosa-mamma. Luc viettää Rosa-mammansa kanssa enemmän vuosia kuin äitinsä kanssa ja se saa Rosa-mamman kysymään: ehkä lapsi rakastaa minua enemmän kuin koskaan äitiään?
Erityisesti Rosaa kohtaan Ann tuntuu olevan alentuva, jopa ilkeä. Ehkä hän kadehtii sitä, että Rosa saa jatkaa elämää Lucin kanssa, kun Ann itse joutuu kuolemaan.

Lienee perusteltua määritellä Ann kontrollifriikiksi, joka haluaa epätoivoisesti pitää ohjat käsissään vielä kuolemansakin jälkeen. Hän haluaa määritellä jopa sen, millaisia muistoja hänestä jää ja mitä Rosa kertoo hänestä Lucille. Hän hekumoi ajatuksella, miten hän kuolee ja miten hänen kuolemastaan kirjoitetaan lehdissä, hänen kauneuttaan ja nuoruuttaan ylistetään.

Olisi helppo tuomita Ann, jota lähestyvä kuolema ei jalosta paremmaksi ihmiseksi. Toisaalta häntä voi myös ymmärtää. Kuinka itse toimisi vastaavassa tilanteessa, kun tietäisi kuoleman olevan hyvin lähellä? Kun tietäisi, että liian paljon jää kesken, kun haluaisi epätoivoisesti elää mutta joutuisi luopumaan kaikesta? Kun tietäisi, että suremaan jää oma lapsi, jonka kasvua kohti aikuisuutta ei ehdi nähdä? Maija Muinonen kuvaa kuolevan ihmisen mielenmaisemaa raa'an loistokkaasti ja hyytävän todentuntuisesti.

Tämän kirjan kohdalla minua muuten harmitti kirjan takakansi. Mielestäni se paljasti aivan liikaa! Olisi ollut mukavampaa oivaltaa itse kuin lähteä lukemaan takakannen määrittelemistä lähtökohdista.

Muodoltaan ja teemaltaan kirja rinnastuu vahvasti Alice Kuipersin romaaniin Terveisin äiti, josta kerrotaan esimerkiksi Kirjavinkeissä. Romaani muodostuu jääkaapin oveen jätetyistä lappusista, joilla tytär ja kuoleva äiti viestivät toisilleen. Kirja sai minut kyyneliin, mutta Mustien paperien Ann on hahmona niin etäinen, että hän ei pysty suuria tunteita herättämään. Ajatuksia tämä Maija Muinosen esikoisteos silti synnyttää.

Ylen uutisen mukaan Maija Muinonen sai marraskuussa Kalevi Jäntin palkinnon, jonka saivat myös Antti Heikkinen ja Leena Parkkinen.

Alussa mainitsemani Leenan lisäksi myös ainakin Morre, Sara, Katja, Minna, Paula, Suketus ja Marjatta ovat lukeneet Mustat paperit.

Kommentit

  1. Hienoa, että luit tämän. Minä olen niiiin vaikuttunut, että en sanotuksi saa...Minä samaistuin Anniin. Olen sairastunut vakavasti (melanoomas), kun poikani oli vain viiden ja ajattelin silloin kirjoittaa hänelle kirjeitä, joten tästä tuli mieleen monenmoista. Toki myönän, että tarkoitukseni oli kirjoittaa lasta kannustavia ja positiivisia kirjeitä, enkä muille ajatellut silloin mitään kirjoitella, mutta kuka sitä ikinä tietää, mitä lähestyvä kuolema tuo mieleen.

    Minusta Muinonen on onnistunut pelottavan hyvin. Hän malttaa rakentaa kudelmaa niin että hyväuskoinen putoaa lukiessa syvälle. Ja mikä tunnelma: Voiko näin hyytävää olla edes Tess Gerritsenin Jääkylmässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas Leena veretseisauttava kommentti. Katselin tätä kirjaa juuri viime kirjastokäynnillä pikalainahyllyssä, mutta jätin lainaamatta. Pahus. Ensi kerralla otan sen mukaani.

      Jonna, kiitos varoituksesta takakansitekstin suhteen. Todella typerää, kun kirjasta kerrotaan etukäteen liikaa.

      Poista
    2. Leena, kiitos hyvästä postauksesta, joka herätti mielenkiintoni. Olen iloinen, että kirjan luin.
      Kylmää ajatella, miten lähelle kirjan on täytynyt sinua tulla. Muinonen todella onnistuu tavattoman hyvin työssään.

      Omppu, kannattaa tosiaan napata kirja luettavaksi, kun se seuraavan kerran eteen osuu. Ja vältä takakantta. :)

      Poista
  2. Tämä oli viime vuoden parhaita kirjoja, ehdottomasti. Tunnelma on hyytävä ja ahdistavakin, mutta kokonaisuus on tasapainoinen ja vaikuttava. Odotan kovasti, mitä kaikkea Maija Muinonen vielä kirjoittaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Suomessa kyllä riittää näitä vakuuttavia esikoiskirjailijoita, mikä on todella hienoa. Kirjanystäviä hemmotellaan. :)

      Poista
  3. Olen iloinen että luit tämän, vaikka tarina jäikin etäiseksi. Muinonen on todella vaikuttava kirjoittaja ja esikoiskirjaksi tämä on sellainen taidonnäyte että tältä kirjailijalta voi jatkossa odottaa ihan mitä tahansa. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen iloinen minäkin. Ja mielenkiinnolla odotan tämän kirjailijan seuraavaa teosta, niin vakuuttava oli jo tämä esikoinen.

      Poista
  4. Tämä oli minulle upea lukukokemus. Minä en yleensä välitä edes juonipaljastuksista, koska itse tekstissä on hyvässä kirjassa kuitenkin niin paljon muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin minuakaan takakansitekstit vaivaavat, mutta nyt jäin miettimään, millaisin miettein olisin kirjaa lukenut ja millaiseen tulkintaan olisin päätynyt, jos olisin lähtenyt lukemaan täysin ilman ennakko-oletuksia. Onneksi Mustat paperit on kuitenkin kokonaisuudessaan niin hieno kirja, että ei voi kuin ihmetellä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Venla Kuoppamäki: "Sun poika kävi täällä"

Tuntui, että vihdoin kaikkein pahin puristus rinnassani alkoi hellittää, vaikka sairaalassa käynnit olivat edelleen kokonaisuutena raskaita. En silti edes miettinyt vaihtoehtoa, etten olisi siellä käynyt, sillä vielä paljon raskaampaa olisi ollut olla käymättä. Oma pieni rakas poikani. Venla Kuoppamäki: "Sun poika kävi täällä" Teos 2022 ulkoasu Dog Design 224 sivua äänikirjan lukija Vilma Melasniemi kesto 9 t 18 min Venla Kuoppamäen teos "Sun poika kävi täällä"  kertoo äidin näkökulmasta, minkälaista elämä mielenterveysongelmaisen nuoren kanssa on. Kuoppamäen poika Oskari sairastuu alle kaksikymppisenä tyypin 1 kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Ajoittain poika on hyvin alakuloinen, ajoittain maaninen ja lopulta myös psykoottinen. "Sun poika kävi täällä"  on päiväkirjamainen kuvaus syksystä 2014 vuoden 2018 lopulle. Kuoppamäki käy töissä, joogaa ja matkustaa, mutta kaiken keskellä on Oskari, joka ei pärjää ilman äitinsä tukea. Äiti tekee kaikkensa saadakse

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Anthony Doerr: Taivaanrannan taa

Kun Anna lakaisee ompelimon työhuoneen lattiaa, kun hän raahaa taas kangaspakkaa tai hiilisankoa, kun hän istuu ompelimossa Marian vieressä sormet turtina ja hengitys silkin yllä huuruten, hän harjoittelee kirjaintensa piirtämistä mielensä tuhannelle tyhjälle sivulle. Joka merkki edustaa äännettä ja äänteitä yhdistelemällä muodostetaan sanoja ja sanoja yhdistelemällä rakennetaan maailmoja. Anthony Doerr: Taivaanrannan taa WSOY 2022 alkuteos Cloud Cuckoo Land suomentaja Seppo Raudaskoski kansi Martti Ruokonen 554 sivua äänikirjan lukija Jukka Pitkänen kesto 16 t 38 min Kolme eri aikakautta, kolme eri paikkaa, kolme päähenkilöä: keskiaika, nykypäivä ja tulevaisuus; Konstantinopoli, Idaho ja avaruus; Anna, Zeno ja Konstance. Anna on orpotyttö, joka oppii lukemaan. Keskiajalla se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys varsinkaan, kun Anna sattuu olemaan tyttö. Annan rinnalle asettuu toinen keskiajan tärkeä hahmo, Omeir, joka on joutunut jo pienenä jättämään kotiseutunsa. Kotinsa hän jä