Siirry pääsisältöön

Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat

"Blogi oli paljastanut kasvonsa ja pudottanut maitohampaansa, vuoroin se hämmästytti, vuoroin ilahdutti, vuoroin sivuutti hänet kokonaan. Se kahmi tuhansittain lukijoita kaikkialta maailmasta, niin nopeasti, että hän ei enää halunnut tarkistaa päivityksiä, koska ei halunnut tietää, kuinka moni uusi ihminen oli klikannut blogia ja lukenut häntä minäkin päivänä, koska se pelotti. Ja samalla riemastutti."
Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat (Otava 2013)
Englanninkielinen alkuteos Americanah julkaistu 2013
522 sivua
Pidin kovasti Chimamanda Ngozi Adichien romaaneista Puolikas keltaista aurinkoa (2009) ja Purppuranpunainen hibiskus (2010). Siten kynnys tarttua Kotiinpalaajiin ei ollut suuri varsinkaan, kun blogeissa romaania on kehuttu kovasti.

Romaanin keskiössä ovat Ifemelu ja Obinze, jotka ovat rakastuneet teini-ikäisinä Nigeriassa. Päähenkilöksi asettuva Ifemelu kuitenkin päätyy Yhdysvaltoihin, mistä romaani alkaa. Siellä hän pitää blogia nimeltä "Rotu ja rotu eli ei-amerikkalaisen mustan huomioita afroamerikkalaisista (heistä joita ennen sanottiin neekereiksi)" ja seurustelee amerikkalaisten miesten kanssa. Viidentoista vuoden jälkeen Ifemelu päättää palata Nigeriaan. Obinze puolestaan on palannut kotimaahansa Iso-Britanniasta jo aiemmin. Hän asuu Lagosissa vaimonsa Kosin kanssa ja on onnistunut menestymään - kuten ulkomailta palaavalta odotetaankin.

Romaanissa palataan nykyhetkestä menneisyyteen. Kirjassa kuvataan sitä, miten nuoret Ifemelu ja Obinze opiskelevat Nigeriassa ja rakastuvat, vaikka toista oli suunniteltu. Nigerian levoton tilanne ja jatkuvat lakot ajavat nuoret hakeutumaan ulkomaille. Ifemelu päätyy Amerikkaan, ensin Uju-tätinsä luokse ja sitten homeiseen opiskelija-asuntoon. Amerikka on jotain toista kuin mitä nuori nainen oli odottanut, mainosten unelma on kovin kaukana arjesta. Kuinka kauniisti ja sydäntä särkevästi Adichie kuvaakaan Ifemelun tunteita, kun tämä on joutunut kerta toisensa jälkeen pettymään työnhaussa ja rahahuolet vaivaavat:
Hän oli kuin pieni pallo, aivan hukassa ja yksin. Maailma oli suuri ja avara, ja hän itse niin pikkuinen, niin merkityksetön, jotakin mikä vain kieri vailla sisältöä.
Elämä koettelee Ifemelua niin, että yhteys Obinzeenkin katkeaa. Sitten lopulta, kotiinpaluuta suunnitellessaan, Ifemelu ottaa yhteyttä entiseen poikaystäväänsä, ja Lagosissa he viimein taas kohtaavat.

Tässä hienossa romaanissa käsitellään monenlaisia asioita. Merkittävimmäksi nousee kysymys rodusta, jota myös Ifemelun blogi koskee. Vasta Amerikassa Ifemelu kokee olevansa musta. Hän puhuu blogissaan siitä, miten eriarvoisia ihmiset ovat ja miten rotu määrittelee yhteiskunnallista asemaa. Ajankuvaa luodaan, kun kutsuilla keskustellaan Yhdysvaltain presidentinvaaleista:
"On yhdentekevää, mitä ihmiset ajattelevat Obamasta. Kysymys on siitä, ovatko valkoiset valmiita hyväksymään mustan presidentin", Nathan sanoi. 
Romaanissa avataan myös maahanmuuttoa. Yhdysvallat on unelmien tyyssija, jossa kaikki on mahdollista - totuus kuitenkin voi olla toinen. Iso-Britanniassa laiton maahanmuutto on ongelma. Eikä paluu kotimaahankaan ole ongelmaton:
"Amiirikalainen!" Ranyinudo kiusoitteli häntä usein. "Sinä katselet kaikkea amerikkalaisin silmin. Mutta ongelma on siinä, että sinä et ole oikea amiirikalainen. Jos sinä edes puhuisit niin kuin amerikkalainen, sinun valitustasi olisi helpompi sietää!"
Adichien romaani on upea lukuelämys, joka saa pohtimaan ihmisen asemaa ja muutenkin elämänkulkua. Aiemmista romaaneista tuttuun tapaan kirjailija rakentaa ihmisistä helposti lähestyttäviä ja todentuntuisia, ja tarinaan sukeltaa mielellään mukaan niin, että sen toivoisi vain jatkuvan ja jatkuvan. Vaikka kysymys rodusta nousee vahvasti esille, on Adichie onnistunut hienosti nivomaan yhteiskunnallisesti tärkeän asian koskettavaan ja tunteita herättävään tarinaan, jossa elävät aidot ihmiset kaikkine tunteineen. Kirjan loputtua on hetken aikaa tyhjä olo, kun on aika jättää hyvästit Ifemelulle, josta tuli lukemisen aikana hyvin läheinen.

Kun Adichie onnistuu täyttämään odotukset romaani toisensa jälkeen, ei voi kuin innolla odottaa hänen seuraavaa teostaan.

Kotiinpalaajat-romaania on luettu paljon. Postauksia löytyy esimerkiksi seuraavista blogeista: Luettua, Mafalala, P.S. Rakastan kirjoja, Kirjakirppu, Kirja joka maasta, Ilselä, Opuscolo, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjava kammari, Morren maailma, Luonnonkihara ja Wannabe-mesenaatti. Lisäksi Kirsin kirjanurkassa luodaan katsaus kaikkiin Adichien romaaneihin.

Kommentit

  1. Tämä oli mielestäni heikoin Adichien kirja tai tämä ei sytyttänyt minua. Liian pitkät blogikirjoittelut ja hiusjutut ei kyllä kiinnostaneet yhtään. Myös loppu oli todella ennalta-arvattava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogiosuudet jäivät minunkin mielestäni sivuun, ne olivat vähän päälleliimatun oloisia. Mutta silti kyllä pidin kirjasta kovasti. Purppuranpunainen hibiskus on minulle se Adichien romaani, joka on parhaiten jäänyt mieleen.

      Poista
  2. Tämä on kyllä huikean hieno romaani! Minäkin odotan innolla Adichien seuraavaa teosta, tosin minulla on onneksi niin onnellinen tilanne, että Puolikas keltaista aurinkoa ja Purppuranpunainen hibiskus odottavat vielä hyllyssä lukuvuoroaan. Kotiinpalaajien lisäksi olen lukenut vain suomennetun novellikokoelman, joka sekin oli oikein hyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Adichien aiemmat romaanit ovat minun mielestäni myös todella hyviä. Novellikokoelma puolestaan on minun hyllyssäni odottamassa lukuvuoroaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…