Siirry pääsisältöön

Hugh Howey: Siilo

"Näkymä kuolleeseen maailmaan täytti koko sellin seinän niin kuin kaikkialla siilon ylimmällä tasolla, jokainen ikkuna tarjosi erilaisen siivun sumeasta, alati pahemmin sumenevasta joutomaasta."
Hugh Howey: Siilo (Like 2013)
Englanninkielinen alkuteos Wool julkaistu 2013
Suomentanut Einari Aaltonen
575 sivua
Hugh Howeyn dystopiaa Siilo on blogeissa kehuttu niin paljon, että kirja oli pakko kirjastosta luettavaksi hakea, vaikken murheellisten tulevaisuudenkuvien suurystävä olekaan. Heti ensi riveiltä romaani tempaa mukaansa, sillä kirjan aloitus kuuluu näin: "Lapset leikkivät, kun Holston kapusi kohti kuolemaansa." Ja niin taitavasti Howey imaisee lukijan mielenkiinnon kirjansa puoleen, että teosta on vaikea laskea käsistään, vaikka kuinka silmiä illan tullen painaa.

Siilo sijoittuu aikaan, jolloin ihmiskunnasta on jäljellä vain rippeet. Ihmiset elävät maan alla valtavassa siilossa, jossa on kolme 48-kerroksista osaa. Elämä kerrostasoilla tuo mieleen Danten helvetin, joskin siilo on järjestäytynyt hieman eri tavalla. Siilo on hierarkinen ja eri osastojen sijainnit on mietitty tarkkaan. Siilon ulkopuolinen maailman ilma on niin toksiinista, että elämä siellä on mahdotonta. Aina muutaman vuoden välein joku määrätään ulos puhdistamaan kameroita, jotka välittävät kuvaa ulkomaailmasta. Määräys on samalla kuolemantuomio.

Kirjaneidon tapaan pidin Siilon miljöötä ahdistavana. Minua kammottaa ajatus elämästä maan alla, sen verran paljon luonto minulle merkitsee. Ahdistavuutta romaanissa lisää myös trillerimäinen jännite, joka otti ainakin minut teräksiseen otteeseensa.

Elämä siilossa on vahvasti kontrolloitua. Tavallinen kansalainen tarvitsee siilon sisällä eri tasoilla matkustamiseen lomakupongin ja perheen saa perustaa vain, jos sattuu voittamaan arpajaisissa. Rajallisen tilan takia uuden ihmisen syntymä vaatii jonkun toisen kuoleman.

Romaanin päähenkilöksi nousee 36-vuotias Juliette, joka saa lyhyen sheriffin uransa jälkeen selville salaisuuksia, joiden tulisi olla vain harvojen ja valittujen tiedossa. Seuraa seikkailu, joka saa lukijan pidättämään henkeään, pelkäämään ja toivomaan. Vastakkainasettelu hyvien ja pahojen välillä on niin voimakas, että puolen valinta on helppoa. Samalla se pakottaa ahmimaan kirjaa eteenpäin, jotta pääsisi selville romaanihenkilöiden kohtalosta.

Siilo saa pohtimaan, mikä lopulta on totta ja mikä ei. Kuka määrää sen, mitä asioista nähdään ja tiedetään? Romaanin maailmassa luomiskertomus on kirjoitettu uudelleen ja historiasta tiedetään vain vähän. Ulkomaailma nähdään lähinnä vain lastenkirjojen värikkäinä kuvina: joku uskoo kuvien todenmukaisuuteen, toinen epäilee kirkkaansinisen taivaan ja värikkäiden elefanttien olemassaoloa. Epäilys on vaarallista, joten valtaapitävät haluavat pitää salaisuudet omana tietonaan. Mutta mitä seuraa, jos siirrytään avoimuuteen? Booksyn tavoin ajattelen, että romaani ei kerro vain mahdollisesta tulevaisuudesta vaan myös omasta ajastamme.

Lukiessani tulin verranneeksi kirjaa moneen kertaan muun muassa Susan lailla Nälkäpeliin, joka ei ole mielestäni lainkaan niin ahdistava kuin tämä käsillä oleva romaani. Mietin myös, että luulisi jonkun tahon kiinnostuneen Howeyn teoksen filmatisoinnista. Morren mukaan näin onkin.

Tähän dystopiaan ovat minun laillani ja edellä mainittujen lisäksi sukeltaneet myös ainakin Alma Kalma, Ville-Markus, Notkopeikko, Pihi nainen, Niina ja Lukija.

Kommentit

  1. Ulkona paistaa tällä hetkellä aurinko ja olisi kyllä karmiva ajatus, ettei ulkona voisi käydä halutessaan. En varmasti selviäisi siilossa vaan hyvin todennäköisesti kaipaisin joskus ulospääsyä ja kohtaloni olisi ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Juuri tällaisena upeana kevätpäivänä huomaa luonnon suuren merkityksen omalle hyvinvoinnille. Tuntuu, että mieli on paljon virkeämpi, kun aurinko paistaa. Olisi kauheaa, jos joutuisi elämään suljettuna sisätiloihin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

"- Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme? kysyy Hemppa.
- Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja."
Meillä on ollut tapana, että yritämme hankkia omaan kirjahyllyyn kirjat, joiden pohjalta tehdyt teatteri- tai muut esitykset olemme lasten kanssa nähneet. Esimerkiksi Fedja-setä, kissa ja koira sekä Ronja, ryövärintytär on nähty teatterissa. Tämän nyt esittelyssä olevan Hui Kauhistuksen! näimme lastenoopperana Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2006. Hankin kirjan omaksi jo tuolloin, mutta koska se katosi, ostin tilalle uudemman painoksen pari vuotta sitten.

Hui Kauhistus! koostuu pienistä tarinoista, joissa käsitellään pelkoja sympaattisella tavalla. Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa, joka on nimeltään Kummitusten yö, esillä ovat Pippendorfin kartanon kummitukset, jotka valmistautuvat yötä varten. Äiti komentaa perhettään pukemaan ylle puhtaat lakanat, ja kummitteleminen on kuin mitä tahansa tavallista työtä.
Vaari vingutt…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?