Siirry pääsisältöön

Hugh Howey: Siilo

"Näkymä kuolleeseen maailmaan täytti koko sellin seinän niin kuin kaikkialla siilon ylimmällä tasolla, jokainen ikkuna tarjosi erilaisen siivun sumeasta, alati pahemmin sumenevasta joutomaasta."
Hugh Howey: Siilo (Like 2013)
Englanninkielinen alkuteos Wool julkaistu 2013
Suomentanut Einari Aaltonen
575 sivua
Hugh Howeyn dystopiaa Siilo on blogeissa kehuttu niin paljon, että kirja oli pakko kirjastosta luettavaksi hakea, vaikken murheellisten tulevaisuudenkuvien suurystävä olekaan. Heti ensi riveiltä romaani tempaa mukaansa, sillä kirjan aloitus kuuluu näin: "Lapset leikkivät, kun Holston kapusi kohti kuolemaansa." Ja niin taitavasti Howey imaisee lukijan mielenkiinnon kirjansa puoleen, että teosta on vaikea laskea käsistään, vaikka kuinka silmiä illan tullen painaa.

Siilo sijoittuu aikaan, jolloin ihmiskunnasta on jäljellä vain rippeet. Ihmiset elävät maan alla valtavassa siilossa, jossa on kolme 48-kerroksista osaa. Elämä kerrostasoilla tuo mieleen Danten helvetin, joskin siilo on järjestäytynyt hieman eri tavalla. Siilo on hierarkinen ja eri osastojen sijainnit on mietitty tarkkaan. Siilon ulkopuolinen maailman ilma on niin toksiinista, että elämä siellä on mahdotonta. Aina muutaman vuoden välein joku määrätään ulos puhdistamaan kameroita, jotka välittävät kuvaa ulkomaailmasta. Määräys on samalla kuolemantuomio.

Kirjaneidon tapaan pidin Siilon miljöötä ahdistavana. Minua kammottaa ajatus elämästä maan alla, sen verran paljon luonto minulle merkitsee. Ahdistavuutta romaanissa lisää myös trillerimäinen jännite, joka otti ainakin minut teräksiseen otteeseensa.

Elämä siilossa on vahvasti kontrolloitua. Tavallinen kansalainen tarvitsee siilon sisällä eri tasoilla matkustamiseen lomakupongin ja perheen saa perustaa vain, jos sattuu voittamaan arpajaisissa. Rajallisen tilan takia uuden ihmisen syntymä vaatii jonkun toisen kuoleman.

Romaanin päähenkilöksi nousee 36-vuotias Juliette, joka saa lyhyen sheriffin uransa jälkeen selville salaisuuksia, joiden tulisi olla vain harvojen ja valittujen tiedossa. Seuraa seikkailu, joka saa lukijan pidättämään henkeään, pelkäämään ja toivomaan. Vastakkainasettelu hyvien ja pahojen välillä on niin voimakas, että puolen valinta on helppoa. Samalla se pakottaa ahmimaan kirjaa eteenpäin, jotta pääsisi selville romaanihenkilöiden kohtalosta.

Siilo saa pohtimaan, mikä lopulta on totta ja mikä ei. Kuka määrää sen, mitä asioista nähdään ja tiedetään? Romaanin maailmassa luomiskertomus on kirjoitettu uudelleen ja historiasta tiedetään vain vähän. Ulkomaailma nähdään lähinnä vain lastenkirjojen värikkäinä kuvina: joku uskoo kuvien todenmukaisuuteen, toinen epäilee kirkkaansinisen taivaan ja värikkäiden elefanttien olemassaoloa. Epäilys on vaarallista, joten valtaapitävät haluavat pitää salaisuudet omana tietonaan. Mutta mitä seuraa, jos siirrytään avoimuuteen? Booksyn tavoin ajattelen, että romaani ei kerro vain mahdollisesta tulevaisuudesta vaan myös omasta ajastamme.

Lukiessani tulin verranneeksi kirjaa moneen kertaan muun muassa Susan lailla Nälkäpeliin, joka ei ole mielestäni lainkaan niin ahdistava kuin tämä käsillä oleva romaani. Mietin myös, että luulisi jonkun tahon kiinnostuneen Howeyn teoksen filmatisoinnista. Morren mukaan näin onkin.

Tähän dystopiaan ovat minun laillani ja edellä mainittujen lisäksi sukeltaneet myös ainakin Alma Kalma, Ville-Markus, Notkopeikko, Pihi nainen, Niina ja Lukija.

Kommentit

  1. Ulkona paistaa tällä hetkellä aurinko ja olisi kyllä karmiva ajatus, ettei ulkona voisi käydä halutessaan. En varmasti selviäisi siilossa vaan hyvin todennäköisesti kaipaisin joskus ulospääsyä ja kohtaloni olisi ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Juuri tällaisena upeana kevätpäivänä huomaa luonnon suuren merkityksen omalle hyvinvoinnille. Tuntuu, että mieli on paljon virkeämpi, kun aurinko paistaa. Olisi kauheaa, jos joutuisi elämään suljettuna sisätiloihin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…