Siirry pääsisältöön

Lena Muhina: Piirityspäiväkirja

"2.7.1941
Kaikilla rintamilla käydään kiivaita taisteluita. Puolustajamme ovat ylväällä rohkeudellaan onnistuneet monin paikoin pidättämään tai häiritsemään lukumäärältään suuremman vastustajan etenemistä. Vihollinen on aseistautunut hampaisiin saakka."
Lena Muhina: Piirityspäiväkirja (Bazar 2014)
Venäjänkielinen alkuteos Blokadnyi dnevnik Leny Muhinoi julkaistu 2013
Suomentanut Pauli Tapio
285 sivua
Lena Muhinan Piirityspäiväkirja on järisyttävä silminnäkijäkertomus sodasta ja sen vaikutuksesta siviileihin. 16-vuotias Lena on tavallinen tyttö, joka aloittaa päiväkirjan pitämisen 22.5.1941, kun toinen maailmansota on käynnissä. Lena elää tavallisen teinitytön elämää sodan varjossa: selviytyminen kokeista huolestuttaa, olisi mukavaa nukkua enemmän, pojat herättävät kiinnostusta... Rakastuminen ja vastarakkauden saaminen mietityttää:
Mutta miksi minun vierelläni ei ole ketään? Tällaisena iltana. On suorastaan loukkaavaa, että tällainen ilta menee hukkaan. En halua olla yksin, mutta en kaipaa melua. Haluaisin olla sellaisen kanssa, jota rakastan ja joka rakastaa minua. Mutta ei minua rakasta kukaan. Minä rakastan. Mutta mitä siitä, että rakastan häntä? (25.8.1941)
Ja samaan aikaan ovat meneillään taistelut, joita myös Lena päiväkirjassaan kommentoi:
Hitler kuvittelee, että hänen vastustajansa läntisellä pallonpuoliskolla ovat heikkoja, eivätkä voi estää häntä toteuttamasta kauaskantoisia suunnitelmiaan. Siinä hän erehtyy. Me tulemme iskemään vihollista vastaan päivin ja öin, moninkertaisin voimin. (23.6.1941)
Nuoren tytön päiväkirjamerkinnöistä näkyy vankkumaton usko omaan kotimaahan ja sen voittamattomuuteen:
Kun kaksi uutta ja lento-ominaisuuksiltaan yhdenvertaista lentokonetta kohtaa, taistelun voittaa aina se, jota ohjaa meidän lentäjämme. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että vihollislentäjän äärimmilleen rasitetut hermot pettävät ensimmäisenä, ja silmänräpäyskin riittää kohottamaan ilmojen isännäksi sen koneen, jota ohjaa lujahermoinen lentäjä. Se on lähes aina neuvostolentäjä, sillä hän suojelee isänmaataan, omaisiaan ja ystäviään. (25.6.1941)
Elämään kuuluu olennaisesti epävarmuus. Lena Muhina kuvaa päiväkirjassaan jatkuvia ilmahälytyksiä ja siirtymisiä pommisuojaan. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu:
"Huomenna (jos elän huomiseen) näen Tamaran." (12.10.1941)
Saksalaisten piirittäessä Leningradia ruoka-annokset pienenevät koko ajan ja nälkä jäytää tavalla, jota nykyiseen yltäkylläisyyteen tottuneen lukijan on vaikea kuvitella:
On niin hirveä nälkä. Mahassa velloo vastenmielinen tyhjyyden tunne. Tekee niin hirveän paljon mieli leipää. Antaisin mitä tahansa vain täyttääkseni vatsani.
Milloin olemme taas kylläisiä? Milloin lakkaamme kärsimästä? Millon saamme syödä jotain tukevaa ja täyttävää, kokonaisen lautasellisen puuroa tai makaronia? (21.11.1941)
Ruoka, ruoan jatkuva jonottaminen ja varsinkin ruoan puute saavat Lenan ajatuksista koko ajan enemmän tilaa. Samaan aikaan arkinen elo kuitenkin jatkuu: koululaiset käyvät koulua, tehtaat pyörivät, mutta kaasua ei tule eikä polttoöljyä myydä missään. Elämä on selviytymistä päivästä toiseen, mutta samalla kaupunkilaisilla on kuitenkin vahva tahto elää. Aina tahto ei kuitenkaan riitä, ja 8.2.1941 17-vuotias Lena joutuu kirjoittamaan päiväkirjaansa kaikkein koskettavimman merkintänsä:
Äiti kuoli eilen aamulla. Nyt olen yksin.
Kirjan jälkisanoista käy ilmi, että Lena Muhina selvisi lopulta piirityksestä hengissä. Yksin, mutta hengissä.

Lena Muhinan päiväkirja tuo koskettavalla tavalla esiin sen, millaista on elää jatkuvan pelon ja epävarmuuden alla. Tunteet ailahtelevat: välillä nuori tyttö jaksaa uskoa parempaan huomiseen ja välillä epätoivo valtaa mielen. En ole päiväkirjamuotoisten kirjojen suurin ystävä, mutta silti tämä kirja jaksoi pitää otteessaan. Teosta voi suositella erityisesti sotahistoriasta kiinnostuneille.

Piirityspäiväkirjasta ovat kirjoittaneet myös Leena Lumi ja Kirjasieppo.
Tällä kirjalla saan yhden suorituksen Ihminen sodassa -haasteeseen ja ylenen nyt korpraalista kersantiksi. Kuulostaapas komealta!

Kommentit

  1. Jonna, tässä päiväkirjamuoto toimi kuin tehokeinona eli vahvisti autenttisuutta. Minä olen sekä kirjeromaanien että päiväkirjaromaanien ystävä.

    Tämä kirja on vuoden merkkitapaus ja jokainen tuntemani lähisäteellä on tämän lukenut. Myös jonot kirjastoissa ovat tähän kirjaan pitkät.

    Olen iloinen, että luit tämän, sillä sain jokin aika sitten hämmästyksekseni kuulla, että jollekin nuorelle Pelon Jokapäiväinen elämämme oli käsittämätön, sillä hän ei ollut kuullut Stalinista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Leena. Kirjan muoto myös vahvistaa sitä, miten päiväkirjan pitäjän tunteet vaihtelevat lähes päivittäin toivosta syvään epätoivoon.
      On hienoa, että on tarjolla kirjallisuutta, joka herättää historian eloon. Mielestäni tämä kirja sopii myös monen nuoren luettavaksi. Ehkä tästä jää jotain mieleen, jos on tullut historian tunnilla nukuttua. Vaikkei nukkuminenkaan selitä sitä, jos nimi Stalin ei kerro mitään!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Kaikki mitä tarvitsin tai halusin oli kodin ja yhteisön näkökulmasta väärin. Siksi se kaikki oli pidettävä salassa. Olin lapsesta asti tottunut kätkemää omat tarpeeni, ja siihen oli aina liittynyt ahdistus, häpeä ja kylmä yksinäisyyden tunne. Noina vuosina ristiriita kasvoi niin valtavaksi, että halusin vain olla rauhassa. Samaa halusivat ystäväni. He pakenivat kodin sääntöjä, uhkailua ja väkivaltaa karkaamalla, ja minä lähdin heidän mukaansa. Kun lähdimme, meillä ei enää ollut kotia. Olimme yhteiskunnalle näkymättömiä ja yhteisön silmissä hylkiöitä, mutta meillä oli toisemme. Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin WSOY 2022 kansi Anna Makkonen 226 sivua Ujuni Ahmed on 3-vuotiaana Somaliasta Suomeen muuttanut musliminainen, joka avaa Elina Hirvosen kanssa kokemuksiaan ja elämäntarinaansa kirjassa Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin . Teos on tarkoitettu ensisijaisesti Ujuni Ahmedin kaltaisille, jotka kokevat olevansa vääränlaisia ja erilaisia

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja

"Hän kosketti nenäänsä ja ajatteli että se oli hänet pettänyt. Hän kumartui ja asetti päänsä pölkylle. Kirvestä oli hankala pidellä mutta se osui kohteeseen nirhaisten nenänpäästä palan joka jäi ihosta roikkumaan." (Novellista Haju ) Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (WSOY 2017) 153 sivua Tuuve Aron novellikokoelma Lihanleikkaaja  on tuttua Aroa: Vinksahtaneisuutta ja absurdiutta tarjoillaan lukijalle tiiviissä paketeissa. Arkisiin tilanteisiin sekoittuu mystisyyttä, joka jää paikoin mietityttämään pitkäksi aikaa. Kahdentoista novellin joukosta löytyy monenlaisia lukukokemuksia. Aloitusnovelli Suojatie  etenee varsin ennalta arvattavasti mutta päättyy kauniisti: Hetken verran kurjet pysyivät tiukasti muodossaan kuin yhteisen mielen liikuttamana, sitten aura jo hajosi ja muutti suuntaa. Kokoelman päättävä Kahdet kasvot  puolestaan on ilahduttava tarina Tomista, jonka elämän lähtökohdat eivät ole loistokkaat ja jolle arkea ovat asiat, joista nykytodellisuudessa nostettaisii