Siirry pääsisältöön

Jari Hautamäki: Mikä minuun meni? Tositarinoita suomalaisesta perheväkivallasta

"Tulin helmikuussa humalassa yöllä kotiin. Riidan päätteeksi sitten löin vaimoa. Se oli eka kerta kun löin."
Jari Hautamäki: Mikä minuun meni?
Tositarinoita suomalaisesta perheväkivallasta
(Gummerus 2013)
231 sivua
Jari Hautamäen teos Mikä minuun meni? Tositarinoita suomalaisesta perheväkivallasta tarttuu tärkeään aiheeseen: perheväkivaltaan. Psykoterapeutti Jari Hautamäki on Lyömätön Linja Espoossa ry:n toiminnanjohtaja ja hän on työskennellyt parikymmentä vuotta väkivaltaan syyllistyneiden miesten ja heidän perheidensä kanssa. Työstä kertynyt kokemustieto on nyt muotoutunut kirjaksi, jossa käsitellään väkivaltaa monin tavoin.

Hautamäki kertoo siitä, miten hän vuonna 1995 aloitti työnsä Lyömättömällä Linjalla, joka otti ensimmäisiä askeleitaan väkivallantekijöiden auttamisessa. Päivystäjä otti käytöksestään ahdistuneiden miesten puheluita vastaan ympäri vuorokauden. Vakituista toimipaikkaa ei ollut, joten keskustelutapaamisia sovittiin esimerkiksi kahviloihin. Vähitellen tieto avusta levisi. Puheluita tuli ja miehiä saapui ryhmiin keskustelemaan kokemuksistaan.

Teoksessa tarjotaan paitsi apua hakeneiden kokemuksia ja ajatuksia, myös teoreettisempaa tietoa esimerkiksi väkivallan eri muodoista ja siitä, miten väkivallantekijä voi päästä muutoksen tielle. Näkökulma on kovin miehinen: tarinansa kertovista väkivaltaisesti käyttäytyneistä vain yksi on nainen.

Jari Hautamäki kirjoittaa jutustelevalla, mukavalla tyylillä, joka kantaa läpi teoksen. Yläpuolella ei häily syyttävä sormi vaan pikemminkin vierellä on ymmärtävä läheinen, joka on valmis auttamaan. Kirjasta voi varmasti olla paljon hyötyä niin väkivaltaiselle ihmiselle kuin hänen läheisilleenkin.

Kirja tarjoaa lohdullisia kertomuksia väkivallan loppumisesta, kun asiasta on uskallettu puhua ja kun apua on haettu ja otettu vastaan. Valitettavasti kaikki eivät ole valmiita tarkastelemaan toimintaansa, eivätkä he välttämättä hyödy Lyömättömän Linjan tarjoamasta palvelusta. On kuitenkin hienoa, että meillä Suomessa on tarjolla apua ja ratkaisukeinoja ongelmaan, joka koskettaa niin monia.
Olen kiitollinen, että olen onnistunut saamaan apua. Voin nauttia elämästä ja tulevista vuosista. -- Parasta on huomata se, että vaimo hymyilee ja nauraa päivittäin. On äärettömän hienoa nähdä, että toinen on löytänyt ilon ja nautinnon takaisin elämään. Samoin itse. Eletään taas elämää ja nautitaan siitä. Arkikin on juhlaa.

Kommentit

  1. Arka aihe. Kirja on varmasti tervetullut tietokirja monelle sektorille. Milloin naisista kirjoitetaan vastaava kirja. Tutkimusten mukaan äiti on perheessä se, joka lyö lapsia enemmän kuin isä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en tiennytkään! Luulisi, että on vain ajan kysymys, milloin naisten harjoittama väkivalta nousee kirjaksi saakka.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…