Siirry pääsisältöön

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

"Jos tämä kärsimys on tarkoitettu koettelemukseksi, niin kenelle? Kenen usko näiden ihmisten kärsimyksellä pyhitetään? Kuka on Job? Ne kerjäläisetkö?"
Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala 2012)
141 sivua
Aki Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi sijoittuu vuosille 1867-68, kun Suomessa elettiin pahojen katovuosien kurimuksessa ja ruoka oli kerta kaikkiaan lopussa. On kylmä ja paljon lunta, kun Marja taivaltaa lapsineen kerjuulla. Puoliso Juhani on jo jäänyt taakse, ja sama kohtalo uhkaa monia muitakin. Marjan ja lasten matka on epätoivoinen, sillä he eivät ole ainoita liikkeelle lähteneitä. Monella riittää vielä uskoa siihen, että jostain löytyy ruokaa, kun elinolot omalla kotiseudulla ovat käyneet mahdottomiksi. Kriisi ulottuu kuitenkin laajalle, ja useassa talossa suhtaudutaan kulkijoihin tylysti, sillä ruoka ei meinaa riittää omallekaan väelle. Silloin tällöin kuitenkin löytyy joku helläsydäminen valmiina antamaan vähästäänkin. Ja sellaisia valopilkkuja lukijakin Marjan ja lasten taipaleelle kaipaa.

Katovuosien tapahtumia kuvataan myös Renqvistin veljesten näkökulmasta. Teo ja Lars ovat parempiosaisia mutta tietoisia vallitsevasta kurjuudesta. Lisäksi teoksessa on myös katkelmia, joissa asioita tarkastellaan senaattorin näkökulmasta. Monet näkökulmat tuovat teokseen hieman rakenteellista haastetta, kuten esimerkiksi Noora toteaa. Ehkä lukukokemusta kuitenkin keventää se, että kirjassa ei keskitytä vain vaeltavan perheen toivottomuuteen, mutta toisaalta keskittyminen herpaantuu paikoin, kun tarinassa hypätään näkökulmasta toiseen. Ehdottomasti Marja muodostuu romaanihenkilöistä läheisimmäksi, sillä hänen epätoivonsa on niin vahvaa ja lähelle tulevaa.

Suomea koetelleet katovuodet ovat toki historian tunneilta tutut, mutta lienee väistämätöntä, että lähes 150 vuoden takaiset tapahtumat jäävät etäisiksi. Kaunokirjallisuuden avulla historia herätetään eloon, ja tässä tehtävässä Nälkävuosi onnistuu upealla tavalla. Historia ei tule vain lähelle vaan suoraan iholle. Tarinan surumielinen, lumisen kaunis kaiku jää mielen perukoille pitkään.
Kuoleman väri on valkoinen. Hautajaisissa pukeudutaan mustaan, elävät pukeutuvat. Vainajakin on mustissaan, kun se on puettu parhaimpiinsa mitä eläessään on omistanut, mutta kasvot sillä on aina valkoiset. Kun sielu jättää ihmisen, vain valkoinen jää jäljelle.
Nälkävuoteen on ihastunut myös Elina (Luettua elämää), joka kuvaa Marjan ja lasten matkaa lauluksi, jota on pakko kuunnella. Lisäksi esimerkiksi Anna (Mafalala), Lukuisa, Sara (P.S. Rakastan kirjoja), Kirsi (Kirsin kirjanurkka), Miia (Kolmas linja), Amma (Amman lukuhetki) ja Annami (Anna minun lukea enemmän) ovat pitäneet tästä pienoisromaanista, joka voitti viime vuonna Blogistanian Finlandia -palkinnon.

Kommentit

  1. Mielenkiinnolla odotan, mitä Aki Ollikainen kirjoittaa seuraavaksi. En lue usein pienoisromaaneja, mutta Nälkävuosi oli todellakin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan kiinnostavaa, mikä tätä hienoa esikoisromaania seuraa.

      Poista
  2. Tämä oli minusta hienoin kirja pitkään aikaan, ihan täydellinen, helmi.

    Luin HS:n haastattelusta, että Ollikaisella oli vaikea vuosi, ihan kirjoitusjumi, sen jälkeen kun hän sai HS:n kirjallisuuspalkinnon vuoden parhaasta esikoisesta ja pääsi Finlandia-ehdokkaaksi.
    Nälkävuosi on niin hieno teos, että luulenpa, että tyylikästä jatkoa seuraa, kunhan kirjailija pystyy unohtamaan paineet ja antaa mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos kiinnostavasta viestistäsi. En ihmettele lainkaan, jos esikoisen jälkeen iski kirjoitusjumi ja pakkautui paineita, sen verran hieno kirja Nälkävuosi on. Varmaan kirjailija luo itsekin itselleen suuria odotuksia huikean aloituksen jälkeen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…