Siirry pääsisältöön

Heidi Köngäs: Dora, Dora

"Makaan sängyllä silmät auki ja tunnen kuinka sisäinen spiraali kiertyy aina vain syvemmälle ja syvemmälle, miten se kapenee ja kapenee, miten vajoan maan sisään, vuoren sisään, halkeamaan, josta kuuluu vain yksi nimi: Dora, Dora."
Heidi Köngäs: Dora, Dora (Otava 2012)
333 sivua
Heidi Köngäksen romaani Dora, Dora sijoittuu vuoden 1943 joulun tienoille. Tarinaa kerrotaan neljän henkilön kautta: minämuotoisesti puhuvat saksalaiset Albert Speer, hänen sihteerinsä Annemarie Kempf ja taikuri Ewald Himmelblau sekä suomalainen tulkki Eero Kallankari. He kuuluvat matkaseurueeseen, joka suuntaa Speerin johdolla Petsamoon.

Romaanin päähenkilö on Saksan varusteluministeri Speer, joka on omasta tahdostaan matkannut Suomen Lappiin tarkastamaan Petsamon nikkelikaivosta:
"Minä halusin tänne, missä ihminen hengittää kylmää hämärää ja täyttyy siitä." 
Kirjan alkuosa rakentuu ajamisesta halki hyisen Lapin. Speerin kyydissä Annemarie palelee, Speer on jäässä henkisesti: hänen suhteensa arvostamaansa Führeriin on muuttunut dramaattisesti:
Kaikki nämä vuodet minä olen ollut hänen huomionsa keskipisteenä aina, kun olemme samassa huoneessa. Hän nimitti minua milloin "nerokkaaksi", milloin "sielunveljekseen" ja, jos moitin jotain suunnitelmaani, hän sanoi: "Te aina mitätöitte itsenne."
Meidän välillämme on ollut yhteys, jonka takia minua on kadehdittu jo pitkään. Se loppui kuin leikaten marraskuun kolmantenatoista päivänä 1943, kun minusta tuli persona non grata. 
Samaan aikaan mieltä painavat saksalaisten tappiot rintamalla. Hitler on tehnyt päätöksiä, jotka ovat myöhemmin osoittautuneet vääriksi. Suuruudenhulluudessaan hän syyttää tappioista "kehnoja sotilaita" ja "kelvottomia kenraaleja".

Samankaltaista suuruudenhulluutta on sekä Speerissä että Hitlerissä. Heidän yhteinen lempilapsensa on suunnitteilla oleva Germania, josta pitäisi tulla suurin koskaan rakennettu kupolikattoinen palatsi. Liittoutuneiden pommitusten ansiosta Berliiniin raivautuu tilaa suurhankkeelle.

Sihteeri Annemarie tarkkailee esimiestään ja kaipaa sekä kotia että miestään Hansia, joka on joutunut itärintamalle. Annemarieta vaivaa se, miksi mies on lähetetty itärintamalle. Häntä vaivaavat myös jotkut hänen puhtaaksi kirjoittamansa asiakirjat, mutta loppujen lopuksi hän päätyy sulkemaan silmänsä. On parempi, kun ei tiedä tai ajattele liikaa. Samankaltaiset epäilykset pyrkivät myös Speerin mieleen, mutta Hitler on liian lumoava hänelle, jotta hän antaisi uskonsa horjua. Matkaseurueessa mukana oleva taikuri puolestaan vaikenee salaisuudesta, jonka paljastumista hän pelkää suorastaan hysteerisesti. Romaanista onkin luettavissa monenlaista vaikenemista. Vaikenemisen taitoa löytyy myös kirjailijalta: Köngäs kertoo tarinaa kiehtovan hienovaraisesti ja jättää vähäeleisesti lukijan pääteltäväksi asioita sortumatta alleviivaamiseen tai osoitteluun.

Suomalaistulkki tuo tarinaan sympaattisen hahmon lisäksi suomalaisnäkökulman ja tuo esille suomalaisten suhtautumista saksalaisiin. Eero Kallankari lumoutuu Annemariesta mutta vaikenee. Matkasta saksalaisseurueessa muodostuu kuitenkin tulkin kannalta äärimmäisen merkityksellinen.
Jos hän on tähti, niin Pohjantähti, ja taivas sen ympärillä täysin musta ja kaikki vuokot ovat valkoisiam vaikka ne ovat piilossa syvällä hangen alla.
Vuoden 2012 Finlandia-ehdokkaana ollut romaani on kertakaikkisen upea, Anna Lehtosen suunnittelemasta kannesta lähtien. Sara vertaa romaania osuvasti kirkkaaseen ja teräväreunaiseen timanttiin, Hannan mielestä kirja on monipuolinen ja komea. Elinan kirja sai huutamaan hurraata kotimaisen kirjallisuuden ylistykseksi, ja minä yhdyn hurraahuutoihin mielelläni. Minun laillani Katja mainitsee pitävänsä kirjailijan pienieleisestä tekstistä. Morre ei pitänyt loppuratkaisusta, Erja kiittää taidokasta toteutusta ja Essi suosittelee kirjaa lämpimästi. Samoin teen minä.


Dora, Dora on viides kirja, jonka olen lukenut upeaan Ihminen sodassa -haasteeseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

"- Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme? kysyy Hemppa.
- Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja."
Meillä on ollut tapana, että yritämme hankkia omaan kirjahyllyyn kirjat, joiden pohjalta tehdyt teatteri- tai muut esitykset olemme lasten kanssa nähneet. Esimerkiksi Fedja-setä, kissa ja koira sekä Ronja, ryövärintytär on nähty teatterissa. Tämän nyt esittelyssä olevan Hui Kauhistuksen! näimme lastenoopperana Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2006. Hankin kirjan omaksi jo tuolloin, mutta koska se katosi, ostin tilalle uudemman painoksen pari vuotta sitten.

Hui Kauhistus! koostuu pienistä tarinoista, joissa käsitellään pelkoja sympaattisella tavalla. Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa, joka on nimeltään Kummitusten yö, esillä ovat Pippendorfin kartanon kummitukset, jotka valmistautuvat yötä varten. Äiti komentaa perhettään pukemaan ylle puhtaat lakanat, ja kummitteleminen on kuin mitä tahansa tavallista työtä.
Vaari vingutt…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?