Heidi Köngäs: Dora, Dora

"Makaan sängyllä silmät auki ja tunnen kuinka sisäinen spiraali kiertyy aina vain syvemmälle ja syvemmälle, miten se kapenee ja kapenee, miten vajoan maan sisään, vuoren sisään, halkeamaan, josta kuuluu vain yksi nimi: Dora, Dora."

Heidi Köngäs: Dora, Dora (Otava 2012)
333 sivua

Heidi Köngäksen romaani Dora, Dora sijoittuu vuoden 1943 joulun tienoille. Tarinaa kerrotaan neljän henkilön kautta: minämuotoisesti puhuvat saksalaiset Albert Speer, hänen sihteerinsä Annemarie Kempf ja taikuri Ewald Himmelblau sekä suomalainen tulkki Eero Kallankari. He kuuluvat matkaseurueeseen, joka suuntaa Speerin johdolla Petsamoon.

Romaanin päähenkilö on Saksan varusteluministeri Speer, joka on omasta tahdostaan matkannut Suomen Lappiin tarkastamaan Petsamon nikkelikaivosta:

"Minä halusin tänne, missä ihminen hengittää kylmää hämärää ja täyttyy siitä." 

Kirjan alkuosa rakentuu ajamisesta halki hyisen Lapin. Speerin kyydissä Annemarie palelee, Speer on jäässä henkisesti: hänen suhteensa arvostamaansa Führeriin on muuttunut dramaattisesti:

Kaikki nämä vuodet minä olen ollut hänen huomionsa keskipisteenä aina, kun olemme samassa huoneessa. Hän nimitti minua milloin "nerokkaaksi", milloin "sielunveljekseen" ja, jos moitin jotain suunnitelmaani, hän sanoi: "Te aina mitätöitte itsenne."

Meidän välillämme on ollut yhteys, jonka takia minua on kadehdittu jo pitkään. Se loppui kuin leikaten marraskuun kolmantenatoista päivänä 1943, kun minusta tuli persona non grata. 

Samaan aikaan mieltä painavat saksalaisten tappiot rintamalla. Hitler on tehnyt päätöksiä, jotka ovat myöhemmin osoittautuneet vääriksi. Suuruudenhulluudessaan hän syyttää tappioista "kehnoja sotilaita" ja "kelvottomia kenraaleja".

Samankaltaista suuruudenhulluutta on sekä Speerissä että Hitlerissä. Heidän yhteinen lempilapsensa on suunnitteilla oleva Germania, josta pitäisi tulla suurin koskaan rakennettu kupolikattoinen palatsi. Liittoutuneiden pommitusten ansiosta Berliiniin raivautuu tilaa suurhankkeelle.

Sihteeri Annemarie tarkkailee esimiestään ja kaipaa sekä kotia että miestään Hansia, joka on joutunut itärintamalle. Annemarieta vaivaa se, miksi mies on lähetetty itärintamalle. Häntä vaivaavat myös jotkut hänen puhtaaksi kirjoittamansa asiakirjat, mutta loppujen lopuksi hän päätyy sulkemaan silmänsä. On parempi, kun ei tiedä tai ajattele liikaa. Samankaltaiset epäilykset pyrkivät myös Speerin mieleen, mutta Hitler on liian lumoava hänelle, jotta hän antaisi uskonsa horjua. Matkaseurueessa mukana oleva taikuri puolestaan vaikenee salaisuudesta, jonka paljastumista hän pelkää suorastaan hysteerisesti. Romaanista onkin luettavissa monenlaista vaikenemista. Vaikenemisen taitoa löytyy myös kirjailijalta: Köngäs kertoo tarinaa kiehtovan hienovaraisesti ja jättää vähäeleisesti lukijan pääteltäväksi asioita sortumatta alleviivaamiseen tai osoitteluun.

Suomalaistulkki tuo tarinaan sympaattisen hahmon lisäksi suomalaisnäkökulman ja tuo esille suomalaisten suhtautumista saksalaisiin. Eero Kallankari lumoutuu Annemariesta mutta vaikenee. Matkasta saksalaisseurueessa muodostuu kuitenkin tulkin kannalta äärimmäisen merkityksellinen.

Jos hän on tähti, niin Pohjantähti, ja taivas sen ympärillä täysin musta ja kaikki vuokot ovat valkoisiam vaikka ne ovat piilossa syvällä hangen alla.

Vuoden 2012 Finlandia-ehdokkaana ollut romaani on kertakaikkisen upea, Anna Lehtosen suunnittelemasta kannesta lähtien. Sara vertaa romaania osuvasti kirkkaaseen ja teräväreunaiseen timanttiin, Hannan mielestä kirja on monipuolinen ja komea. Elinan kirja sai huutamaan hurraata kotimaisen kirjallisuuden ylistykseksi, ja minä yhdyn hurraahuutoihin mielelläni. Minun laillani Katja mainitsee pitävänsä kirjailijan pienieleisestä tekstistä. Morre ei pitänyt loppuratkaisusta, Erja kiittää taidokasta toteutusta ja Essi suosittelee kirjaa lämpimästi. Samoin teen minä.

Dora, Dora on viides kirja, jonka olen lukenut upeaan Ihminen sodassa -haasteeseen.