Siirry pääsisältöön

Laura Lähteenmäki: Iskelmiä

"Ei ole totta, miten mustasukkainen hän on ja miten hassun kivalta se minusta tuntuu."
Laura Lähteenmäki: Iskelmiä (WSOY 2013)
230 sivua
Laura Lähteenmäen nuortenromaanissa Iskelmiä tartutaan tärkeään ja vakavaan asiaan: parisuhdeväkivaltaan.

Romaanin päähenkilö on 16-vuotias Aino, joka on seurusteluasioissa täysin kokematon. Monella muulla luokkakaverilla tuntuu olevan vientiä, mutta Aino on yksinäinen ja katselee menoa sivusta. Luokkaretkellä kaikki kuitenkin muuttuu, kun viereen tupsahtaa Samuli. Yhtäkkiä Aino onkin tapahtumien keskiössä, ja muut katselevat häntä ihaillen, kenties hieman kadehtienkin.

Vaaleanpunaista onnea ei kuitenkaan kestä kauan. Samuli osoittautuu paitsi mustasukkaiseksi, myös väkivaltaiseksi. Hän rajoittaa Ainon tekemisiä ja jopa pukeutumista ja menettää malttinsa täysin niin, että lopulta satuttaa tyttöystäväänsä. Aino joutuu miettimään, mikä on oikein ja mikä väärin, riittääkö rakkaus korjaamaan sen, mikä on mennyt rikki. Samuli pyytää anteeksi ja tuo lahjoja, haluaa Ainon takaisin ja vähättelee tapahtunutta kutsumalla lyömistä vain "iskelmiksi".
Tällaisia ovat siis pojat, ajattelen. Minä en vain tunne heitä. Minulla ei ole veljeä, ei poikaserkkuja, isänikään ei ole mikään ruisranteinen tosimies. Poikakokemukseni rajoittuvat Ottoon ja ristoreipaspartiopoikiin puhtaanvalkeine paitoineen, siniset shortsit silitettyinä jalassaan, eikä heistä puhuta samana päivänä Samulin kanssa. Minä en vain tiedä enkä minä osaa. Olen untuvikko, pikkulintu itsekin, jolle jokainen mato on ihme.
Tarina on niin tavallinen ja niin totta. Laura Lähteenmäki kertoo nuorten seurustelusta uskottavasti ja onnistuen välttämään väkivallassa vellomisen. Makuasia lienee se, osoitetaanko syitä Samulin käytökseen liian alleviivaavasti. Joka tapauksessa lukijan on surullista seurata vierestä, miten seurustelusuhde vaikuttaa Ainon koko elämään partioharrastuksesta lähtien. Ei voi kuin toivoa Ainolle parasta.

Iskelmiä-romaanista on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa: Luettua elämää, Sinisen linnan kirjasto, Tuijata. KulttuuripohdintojaTarinoiden taikaa ja Notko, se lukeva peikko.

Kommentit

  1. Minusta tämä oli huikean hieno ja tärkeä kirja. Nuorille ei kerrota tällaisista asioista tarpeeksi (tai ainakaan suoraan) ja Suomessa tosi moni joutuu näkemään perheväkivaltaa muodossa tai toisessa, jopa niin, että jotkut ajattelevat sen olevan ihan tavallista. Koitin saada tätä lukudiplomilistalle (edes jollekin niistä), koska parisuhdeväkivallasta saattaa nuoren olla todella hankala puhua kenellekään ja sitä saattaa olla vaikea tunnistaa. Onneksi sellaisiakin kirjailijoita on, jotka uskaltavat kirjoittaa ihan oikeista tosielämän ongelmista nuorelle kohdeyleisölle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Toivoisi, että mahdollisimman moni nuori löytäisi tiensä tämän kirjan pariin. Ainon puolelle asettuu väkisin ja toivoo, että hän jättää väkivaltaisen suhteen. Ehkä tällainen asetelma saa lukijan, joka elää väkivallan varjossa, tajuamaan paremmin myös oman tilanteensa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…