Siirry pääsisältöön

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty

"Kun herään aamulla, kyyneleet alkavat valua silmistä ennen kuin olen avannut ne."
Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty (Otava 2005)
221 sivua
Anna-Leena Härkösen romaani Loppuunkäsitelty on omakohtainen, koskettava kertomus läheisen menettämisestä. Kirja alkaa siitä, kun Härkösen kotiovelle ilmestyvät poliisit kertomaan, että sisar Kirsti, Killi, on tehnyt itsemurhan. Suruviestistä alkaa noin vuoden mittainen ajanjakso, jonka aikana kirjailija opettelee elämään ilman sisartaan.

Romaaniin rakentuu suruprosessi monine vaiheineen. Ensin tulee järkytys ja epäusko: "Eli mitään ei ole enää tehtävissä?" Ja: "Älkää lähtekö vielä. Jos te lähdette, tästä tulee totta." On vaikea uskoa, että surusta ja ahdistuksesta voi enää nousta. On vaikea uskoa, että millään olisi enää mitään merkitystä, että koskaan enää voisi olla onnellinen, nauraa, katsoa sisaresta otettuja valokuvia. Ja samalla miettii, missä sisar on nyt, onko hänellä kaikki hyvin, olisiko jotain voinut tehdä toisin, olisiko voinut auttaa.
- Nyt on taas yksi päivä eletty loppuun, isä toteaa raskaasti. Siinä on koko tämän tuskan kuva. Hiljaista kitumista minuutista toiseen, tunnista toiseen. Yksi päivä on jo saavutus, jota pitäisi juhlia.
Kliseisesti aika kuitenkin auttaa, nostaa pois mustimmasta syvyydestä ja suurimmasta surusta. Tulee päivä, kun ensimmäisen kerran tuntuu siltä, että elämä voi joskus palata normaaliksi. Yhtäkkiä voikin huomata, että elämään on palannut valoa. Sisaren kuolemaa ei koskaan voi käsitellä loppuun, mutta jollain tapaa elämästä alkaa kuitenkin löytyä jotain mieltä.

Vaikka romaanin aihe on rankka, on siitä löydettävissä lohdullinen viesti: surusta voi selvitä ja kaipauksen kanssa voi oppia elämään.

Katrin tavoin koen vaikeaksi arvostella romaania, mutta toisin kuin Katrin postaus, minun tekstini jää lähinnä kuvaukseksi. Krista on kokenut kirjan hyvin henkilökohtaiseksi ja siitä on tullut hänelle tärkeä. Katarina piti kirjasta, vaikka lukuprosessi tuntui raskaalta, ja Annikan mielestä on tärkeää, ettei tällaisestakaan aiheesta vaieta. Myös Minna ja Susa ovat pitäneet romaania hyvänä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

"- Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme? kysyy Hemppa.
- Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja."
Meillä on ollut tapana, että yritämme hankkia omaan kirjahyllyyn kirjat, joiden pohjalta tehdyt teatteri- tai muut esitykset olemme lasten kanssa nähneet. Esimerkiksi Fedja-setä, kissa ja koira sekä Ronja, ryövärintytär on nähty teatterissa. Tämän nyt esittelyssä olevan Hui Kauhistuksen! näimme lastenoopperana Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2006. Hankin kirjan omaksi jo tuolloin, mutta koska se katosi, ostin tilalle uudemman painoksen pari vuotta sitten.

Hui Kauhistus! koostuu pienistä tarinoista, joissa käsitellään pelkoja sympaattisella tavalla. Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa, joka on nimeltään Kummitusten yö, esillä ovat Pippendorfin kartanon kummitukset, jotka valmistautuvat yötä varten. Äiti komentaa perhettään pukemaan ylle puhtaat lakanat, ja kummitteleminen on kuin mitä tahansa tavallista työtä.
Vaari vingutt…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?