Siirry pääsisältöön

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti

"Pistos rinnassaan hän ajattelee itsekseen, että maailma on joskus liian kaunis. Ettei sillä kerta kaikkiaan ole lainkaan painoa, eikä sitä ole mitään mahdollisuutta hyväksyä; kastetta ruohikolla ja valoa kasteella ja tuon valon vivahdetta--."
Taiye Selasi: Ghana ikuisesti (Otava 2013)
Englanninkielinen alkuteos Ghana must go on
Suomentanut Marianna Kurtto
393 sivua
Taiye Selasin esikoisromaani Ghana ikuisesti on vahva, omaääninen, erityinen. Varsinainen runsaudensarvi, jota ei esikoisteokseksi uskoisi, niin jäntevä ja voimakas se on.

Romaanin keskushenkilö on Kweku Sai, joka ponnistaa köyhistä oloista Ghanasta ja päätyy arvostetuksi huippukirurgiksi. Ensimmäinen pettymys on, kun äiti ei ehdi nähdä poikansa saavutuksia. Suurin käänne ja romahdus seuraa, kun potilas kuolee leikkauksessa. Vaikka kuolema oli ennalta arvattavissa, saa potilaan asema aikaan sen, että huippukirurgi menettää työnsä. Dramaattisesta käänteestä seuraa lähtö, jonka seurauksia romaanissa kartoitetaan vuosien kuluttua, kun entinen vaimo ja lapset saavat kukin vuorollaan tiedon Kwekun kuolemasta.

Yhtenä kantavana teemana romaanissa on häpeä, joka vaivaa, saa vaikenemaan ja tekemään asioita, joita ehkä myöhemmin katuu, aiheuttaa erillisyyden tunteen: "Että se joka tuntee häpeää, ei ole koskaan kotonaan, ei koskaan olisi."

Häpeän rinnalla kulkee ylpeys, joka estää pyytämästä apua ja ajaa ratkaisuihin, jotka vaikuttavat vahvasti vielä vuosien kuluttua. Seuraa traumoja, joita Kweku Sain perheen jäsenet kukin kohtaavat perheenpään kuoltua. Tästä kaikesta koostuu suuri tarina, joka sisältää tavallisia asioita, joihin on helppo samaistua. On perhe, josta piti tulla menestyvä mutta joka hajosi eri puolille maailmaa palatakseen yhteen silloin, kun yksi jo on joukosta poissa.
Sadie itkee hyvin vaimeasti sillä kaikki tuo on totta; itkee tuon miehen menettämistä ja ikävää äitiään kohtaan, sitä miten kevyiksi asiat muuttuvat ja miten eksynyt hänestä on tullut; miten yksin he ovat, miten erillään, miten hajallaan.
Ja sitten on vielä se erillisyyden ja erilaisuuden kokemus, jota Kweku kantaa mukanaan ja jonka myös hänen perheensä tunnistaa:
Kweku. Ei isä, kirurgi, ghanalainen, sankari tai hirviö. Vaan ainoastaan eräs Kweku Sai, väkijoukon seassa oleva mies, jolla on erikoinen olemus. Hän on muukalainen sekä Accrassa että Bostonissa. Yksin.
Romaanin kieli on monipolvista; toisaalta rönsyilevää ja paikoin kuitenkin hyvin niukkaa:
Tuomion huone.
Joka oli asiaankuuluvasti sisustettu painostavilla tuomion huoneen elementeillä: hiottu lattia, persialaismatto, punaselkäisiä kirjoja joita ei ollut luettu (mahdollisimman monta: loputtomasti kirjoja, tummanpunaisia kirjoja, joita kukaan ei lukenut), painavia verhoja joiden läpi tihkui kirkasta ja toivotonta valoa, väripyörteitä, juhlavia värejä: luumunpunaista, sinapinkeltaista, viininpunaista. Ja valkoisia kasvoja. Joukossa yksi nainen. Aasialainen nainen.
Joka puhui.
Monipolvisuus näkyy myös romaanin rakenteessa: Selasi hyppelee aikatasolta toiselle tiuhaan. Romaani alkaa Kwekun kuolemasta, ja takaumien avulla keritään auki menneisyyttä ja välillä palataan taas romaanin nykyhetkeen. Selasi onnistuu kuitenkin pitämään romaanin koossa, eikä lukija joudu ponnistelemaan suunnattomasti pysyäkseen tarinan kulusta perillä.

Taiye Selasi on valittu 20 parhaan nuoren brittikirjailijan joukkoon. Helsingin Sanomien jutussa valotetaan kirjailijan taustoja: juttu on mielenkiintoinen ainakin romaanin lukeneelle.

Sain perheen vaiheisiin ovat tutustuneet ainakin Krista, Mari, Karoliina, KatjaMaria ja Pirjoliisa.

Kommentit

  1. Tämä kirja kiinnostaa kovasta. Luin juuri Adichien Kotiinpalaajat ja vähän samateemaisena kuin Ghana ikuisesti luen nyt ensin ihan erityyppistä tässä välissä. Mutta toivottavasti pian pääsen Ghana ikuisesti-kirjan pariin myös.

    VastaaPoista
  2. Minä puolestani olen lisännyt Kotiinpalaajat lukulistalleni. :) Lukuisia blogitekstejä siitä luettuani oletan hieman samantyyppistä romaania kuin Ghana ikuisesti. Saa nähdä, kuinka odotustemme käy!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…