Siirry pääsisältöön

Daphne Kalotay: Bolšoin perhonen

"Nina on keskellä, pysyy tyynenä, rauhoittavana keskushahmona silloinkin kun hän esittelee muut haltijat, elehtii sirosti, heilauttaa lempeästi sireeninoksaa; pieniä bourrée-askelia sinne tänne, vain muutama iso jeté näyttämön poikki, ei nopeita hyppyjä ja pyörähdyksiä, joista hän eniten pitää; avausosuus on hidas adagio, ei nyt hirveän haastava, vain yksi arabeskiin päättyvä piruetti."
Daphne Kalotay: Bolšoin perhonen (WSOY 2011)
Alkuteos Russian winter julkaistu 2010
Suomentanut Irmeli Ruuska
412 sivua
Daphne Kalotayn romaanin Bolšoin perhonen päähenkilö on kahdeksankymppinen Nina Revskaja, entinen Bolšoin baletin prima ballerina, joka asuu Bostonissa ja on sidottuna pyörätuoliin ja päivittäisiin kipuihin. Hän kokee elämänsä olevan lopussa ja päättää antaa huutokauppaan myytäväksi korunsa, jotka hän aikanaan otti mukaansa, kun hän loikkasi Neuvostoliitosta länteen. Korujen myötä hän toivoo pääsevänsä eroon kipeistä muistoistaan.

Muistot eivät kuitenkaan jätä rauhaan, kun tieto upeiden meripihkakorujen myynnistä leviää. Professori Grigori Solodinilla on hallussaan Ninan omistamiin meripihkakoruihin liittyvä kaulakoru, ja Ninan kautta hän toivoo pääsevänsä perille omasta taustastaan. Menneisyyttä haluaa myös selvittää huutokauppakamarissa työskentelevä Drew Brooks, joka uskoo korujen tarinan lisäävän niiden houkuttelevuutta.

Romaanissa liikutaan eri aikatasoilla siten, että suuri osa romaanista sijoittuu Ninan muistojen Neuvostoliittoon, jota Stalin hallitsee kovalla kädellä. Moskovassa Nina nousee Bolšoin baletin ensitanssijaksi ja menee naimisiin Viktorin kanssa. Nina on osa suurta koneistoa, kun hän nousee lavalle ilta toisensa jälkeen: taiteen jalo päämäärä on sivistää kansaa ja palvella vallankumousta. Samalla on oltava varuillaan, ettei tule väärässä seurassa sanoneeksi jotain hallinnon kannalta epäedullista. Vääristä sanoista saattaa seurata vieminen pois, katoaminen. Niinpä on parempi olla hiljaa.
Hänen nuoruudessaan salaisuudet olivat olleet vaarallisia, ja ne ani harvat salaisuudet joita hänellä oli ollut - no, hän katsoi parhaaksi olla ajattelematta niitä edes nyt. Vielä kotimaasta lähdettyäänkin Nina oli säilyttänyt vanhat tapansa (vaikenemisen ja itsesuojelun).
Vuonna 1952 Nina Revskaja, joka on lehdistössä nimitetty Bolšoin perhoseksi, pakenee kotimaastaan. Pariisin ja Lontoon kautta ballerina päätyy lopulta Yhdysvaltoihin Bostonin baletin johtajaksi. Uusi kotimaa ja uusi kieli tuovat kuitenkin pysyvän erillisyyden tunteen:
Tama oli venäläinen, ainoa ystävä, jonka kanssa Nina voi puhua luontevasti ja vaivattomasti hakematta oikeaa ilmaisua, ilman kiusallista retorista etäisyyttä.
Kirjaa lukiessa tuli hakematta mieleen viime vuoden Finlandia-voittaja, Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme. Molemmissa romaaneissa eletään Neuvostoliitossa, jossa kansalaisia valvotaan tiukasti. Molemmissa on myös taide laajasti esillä; kummassakin kirjassa runous on merkittävää. Pelon teoksessa Stalinin ajan kauheuksia tuodaan esille Kalotayn romaania suorasukaisemmin, joten kotimainen kirja on vaikuttavampi kuin Kalotayn romaani. Bolšoin perhonen on kuitenkin viehättävä lukuromaani, joka jättää lukijan pääteltäväksi asioita ja kertoo tarinan, joka voisi olla totta. Kirjailija on tehnyt teosta varten laajaa taustatyötä, mikä näkyy kertomuksen vakuuttavuutena. Erityisen mielenkiintoisina pidin niitä kohtia, joissa palattiin Ninan menneisyyden Neuvostoliittoon, mutta muuta kuvausta olisi voinut hieman karsia: ainakin Drew Brooksin taustan nostaminen esille tuntui varsinkin lopussa tarpeettomalta.

Bolšoin perhosen lentoa ovat tarkastelleet myös Anneli, Katja, Susa, Heli, Maria, Chérie, Jaana, Norkku, Anna, Leena, Sonja, Jenni ja moni muu.

Tällä romaanilla avaan omalta osaltani Lukuiloa Perhoslaaksossa -haasteen. Nyt voin määritellä itseni kaaliperhoseksi.

Kommentit

  1. Hei kaaliperhonen. Olen lukenut kirjan, mutta tämä oli kirja, jonka voi lukea uudestaan :)

    VastaaPoista
  2. Enpä olisi ilman haastettaisiin tullut varmastikaan tähän kirjaan tarttuneeksi. Kiitos siis hyvästä vinkistä! :)

    VastaaPoista
  3. Jonna, minustakin tästä voidaan ajatua Pelon loistavaan romaain, mutta Pelo on vahvempi. Siltikin tästä tuli minulle ihan sielukirja. Annoin omani pois arvonnassa ja tuli tosi huono olo. Oli pakko tilata kirja itselle mahdollisimman pian. Luen tämän aina vain uudestaan ja uudestaan. Upeaa, että pidit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Pelo on vahvempi, mutta tämäkin omalla tavallaan vaikuttava.

      Poista
  4. Blogissani on sinulle haaste: http://annaminunlukeaenemman.blogspot.fi/2014/01/haastevastauksia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos haasteesta! Yritänpä vastailla kysymyksiisi lähipäivinä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…