Siirry pääsisältöön

Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

"Tänään on jouluaatto. Tänään on minun syntymäpäiväni. Tänään minä täytän viisitoista. Tänään minä hautasin vanhempani takapihalle.
Eivät olleet rakkaita vanhempia."
Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema (Moreeni 2013)
Alkuteos The Death of Bees on julkaistu 2012
Suomentanut Seppo Raudaskoski
304 sivua
Katkelma Lisa O'Donnellin Mehiläisten kuolema -romaanin prologista on nostettu tuohon kuvan yläpuolelle. Sama sitaatti on myös kirjan kannessa, eikä ihme, sen verran pysäyttävä se on. Samalla se kertoo, millaisista lähtökohdista romaani ponnistaa: Marnien ja Nellyn vanhemmat ovat kuolleet. Sisarukset haluavat salata päihdeongelmaisten vanhempiensa kuoleman, koska he tietävät, mitä seuraa, jos sosiaaliviranomaiset saavat tietää. Tytöillä on kokemusta lastenkodista, eivätkä he halua sinne takaisin.

Naapurissa asuu koiransa kanssa Lennie, joka on menettänyt puolisonsa. Hän huomaa, että Marnien ja Nellyn vanhemmat ovat kadonneet ja yrittää huolehtia tytöistä. Hän ymmärtää, että pohjimmiltaan tytöt kaipaavat sitä, että joku pitää heistä huolta, on vanhempana. Tytöt ovat tottuneet hyvin rikkinäiseen elämään, kuten Nelly toteaa:
Voi luoja, kuinka minä vihaan perjantaipäiviä. Niihin ei ole luottamista. Viikonloppuja vailla aterioita, viikonloppuja, jolloin on kuunneltava huolimattomien isien kotiin tuomia ventovieraita, isien jotka juovat ja sitten pissaavat kokolattiamatolle, hiivatti soikoon.
Tilanne, johon tytöt joutuvat, on absurdi. He päätyvät hautamaan vanhempansa salaa muilta, ja sitten he yrittävät selvitä keskenään. Siihenastinen elämä on muutenkin ollut absurdia. Mummia lukuun ottamatta tytöillä ei ole ollut ketään, joka olisi kuunnellut, huomannut ja rakastanut. He ovat liian nuorena joutunut kohtaamaan liian suuria ja pahoja asioita. Vanhempiaan sisarukset eivät juurikaan sure, ennemminkin he surevat lapsuuttaan, joka olisi voinut olla toisenlainen.

Mutta vaikka lähtökohta on traaginen, absurdi ja jopa kammottava, on teoksessa nähtävissä myös mustaa huumoria.

Romaanissa on kolme kertojaa. Sisarusten lisäksi äänessä on Lennie, joka on yksinäinen ja rakkaudessa rikkoutunut. Tapahtumista hän kertoo kuolleelle puolisolleen, ja samalla hän tulee avanneeksi omia salaisuuksiaan. Suomentaja Seppo Raudaskoski on tehnyt hienoa työtä, sillä kunkin kertojan ääni on erilainen, ja se välittyy myös suomennoksesta.

Mehiläisten kuolemassa on kysymys paitsi kuolemasta, myös perheestä, sisaruudesta, ystävyydestä, toisen auttamisesta. Siinä käsitellään siis tärkeitä asioita erikoisen tarinan avulla, ja mielestäni kirja on todella lukemisen arvoinen.

Tähän kirjaan en varmaankaan olisi tullut tarttuneeksi ilman Mai Laakson Lukuiloa Perhoslaaksossa -haastetta. Mehiläisten kuoleman myötä muuntaudun kaaliperhosesta sitruunaperhoseksi.

Kirjasta on kirjoitettu ainakin Kirjakaapin avain -blogissa.

Kommentit

  1. Kiva, että pidit kirjasta. Tuli mieleeni oma lukukokemus ja aivan samoja ajatuksia kirja herätti. Hyvä esikoisteos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu uskomattomalta, että kyseessä tosiaan on esikoisteos. Kiitos sinulle hyvästä kirjavinkistä!

      Poista
  2. Vielä jätin kirjastoon kun oli jo kirjakassi niin ääriään myöten täynnä, mutta harvoinpa pari lausetta yhdessä ovat noin vahvoja kuin nuo prologin lauseet. Jäin nimittäin katsomaan niitä pitkään ja painoin kirjan mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä muista, milloin olisin viimeksi yhtä pysäyttäviä lauseisiin törmännyt. Kirja kannattaa kyllä lukea!

      Poista
  3. Prologi oli todellakin harvinaisen vaikuttava ja niin oli koko kirjakin. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, millaisia kirjoja Lisa O'Donnelilta vielä ilmestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niitä kirjoja, jotka on helppo aikojenkin päästä palauttaa mieleen. Tarina on niin erikoinen ja mieleenpainuva. On tosiaan kiinnostavaa nähdä, mitä O'Donnell tulevaisuudessa julkaisee!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…