Siirry pääsisältöön

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

"Aloin selata lehtileikkeitä sydän pamppaillen: joka artikkelissa kerrottiin, että muuan Nola Kellergan oli kadonnut salaperäisesti eräänä elokuun iltana 1975. Lehtikuvien Nola oli selvästi sama tyttö kuin Harryn kuvissa."
Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
(Tammen Keltainen kirjasto 2014)
Ranskankielinen alkuteos La vérité sur l'affaire Harry Quebert 2012
Suomentanut Anna-Maija Viitanen
809 sivua
Joël Dickerin teos Totuus Harry Quebertin tapauksesta kiinnitti huomioni, kun luin siitä kirjoitettuja ylistäviä arvioita. Iloiseksi yllätyksekseni kirja tupsahti minulle äitienpäivälahjapaketissa, kun olin sen jo ehtinyt lukulistalleni lisätä.

Kirjan minäkertoja on Marcus Goldman, nuori newyorkilainen menestyskirjailija. Toisesta romaanista on jo tehty kustantajan kanssa sopimus, mutta se ei vain ota syntyäkseen. Marcus lähtee amerikkalaiseen Auroran pikkukaupunkiin, missä asuu hänen oppi-isänsä, kirjailija Harry Quebert. Nuoren miehen vierailu ilahduttaa yksinäistä miestä, mutta odotuksistaan huolimatta Marcus ei löydä innoitusta uuteen romaaniinsa.

Kotiin palattuaan Marcus saa puhelinsoiton Harrylta, jonka pihasta on löydetty kolmekymmentäkolme vuotta aiemmin kadonneen Nola Kellerganin ruumis. Harry Quebert on vangittu epäiltynä murhasta, ja samalla on käynyt ilmi, että hänellä on ollut vuonna 1975 suhde viisitoistavuotiaan Nolan kanssa. Marcus palaa Auroraan selvittämään, mitä oikein on tapahtunut, ja sotkeutuu monipolviseen vyyhtiin, joka saa trillerimäisiä vivahteita uhkaavine viesteineen. Nola Kellergan on linkki monen ihmisen välillä ja epäiltyjä riittää. Yli kolmenkymmenen vuoden takaisten tapahtumien selvittäminen vie aikaa, ja juuri, kun korttitalo tuntuu olevan koossa, uhkaa tuuli puhaltaa sen nurin. Mikä lopulta on totuus?
Kaikki jotka Nolan muistavat sanovat, että hän oli ihmeellinen tyttö. Niitä tyttöjä, jotka jäävät mieleen: suloinen, huomaavainen, hymyileväinen monilahjakkuus. Kuulosti siltä, että hänen poikkeuksellinen elämänilonsa pystyi valaisemaan synkimmänkin sadepäivän. 
Elokuun 1975 tapahtumia selvittäessään Marcus jatkaa edelleen painimista romaaninsa kanssa. Kirjaa rytmittävät Harryn antamat kirjoitusohjeet, joista pidin kovasti.

Kirja on hyvä, ja Joël Dicker on taitava kirjoittaja. Hän kuvaa hienosti amerikkalaista pikkukaupunkia ja sen ihmisiä. Niin miljöö kuin henkilöt on helppo kuvitella mielessään, ja kuvaus on niin toimivaa, että välillä teos on kuin elokuva.

Romaani ei kuitenkaan ole täydellinen. Eniten minua häiritsi dialogi, joka on ajoittain kankeaa, jopa epäuskottavaa ja patetiaan taipuvaista. Paikoin toistoa on liikaa. Suurten tunteiden kuvaamisessa kirjailija ei aina onnistu, mutta sitten taas tapahtumien käänteet koukuttavat niin, että kirjaa on lopulta vaikea laskea käsistään. Romaani nivoo yhteen monenlaisia asioita, ja sitä lukiessa tulee pohtineeksi kirjoittamista, kirjallisuutta, kustannusmaailmaa, nuoruutta, vanhenemista, elämänkulkua, rakkautta ja totuutta. Pienistä puutteistaan huolimatta Totuus Harry Quebertin tapauksesta on teos, jota voi suositella viihdyttävää lukuromaania etsivälle, jota runsas sivumäärä ei säikäytä. Eikä muuten kannatakaan antaa sivumäärän säikäyttää, sillä kirjan lukee kyllä nopeasti.

Tästä sveitsiläiskirjailijan romaanista on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa: KirjavinkitAmman lukuhetkiBooking it some more, KirjasieppoLumiomena - Kirjoja ja haaveilua, Nenä kirjassa, Also Sprach Jussi, Sonjan lukuhetket ja Kulttuuri kukoistaa.

Kommentit

  1. Tämä kyllä kiinnostaa, ja kirja onkin lukupinossa odottamassa sopivaa hetkeä. Ehkäpä lomalla sitten. (Johon on kaksi viikkoa. Kaksi!!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin hyvää lomaluettavaa.
      Uskomatonta miten nopeasti aika on taas mennyt. Tsemppiä tälle kaksiviikkoiselle, ihanaa loman odotusta!

      Poista
  2. Tämä on listalla. Tosin tuo kankea dialogi rupesi nyt mietityttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä kuitenkaan anna minun mielipiteeni estää kirjaan tarttumista. :) Romaanissa on kyllä paljon hyvää, kannattaa tutustua.

      Poista
  3. Jonna, jos oikein laskin niin juttusi tästä kirjasta on jo yhdeksäs;) Minä en tähän nyt ehdi, vaikka mitä teksin. Södergran vei melkein kaksi viikkoa...

    Kuule, mainitsit Bleuen blogissa Kimeän metsän: Oletko kirjoittanut siitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä jossain vaiheessa tämä mahtuu sinunkin lukemistoosi.
      En ole lukenut Kimeää metsää - Lasimaalauksen kyllä vuosia sitten, siitä en kuitenkaan ole kirjoittanut.

      Poista
  4. Voi, tätä on kehuttu niin paljon, että pakko jossakin välissä tähän on tartuttava! Kiitos hyvästä arviosta! :)

    Tänään luin tästä myös Hesarin arvio.. Siinäkin mainittiin tuo tietynlainen kankeus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ehdit jossain välissä tähän kirjaan tarttua. Tämähän olisi oivaa kesälukemista. :)
      Kiitos, pitääpä lukea tuo Hesarin arvio. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o