Siirry pääsisältöön

Kimmo Taskinen: Herra ja moukka

"Issakainen kuuluu niihin ihmisiin, joita voitaisiin luonnehtia psykologisella termillä synnyntä-hapannaamat. Hänen mielestään kaikki on mennyt päin mäntyä, kaikki menee päin mäntyä ja kaikki tulee menemään päin mäntyä." 
(Sarjakuvasta Issakaisen hyvä mieli.)
Kimmo Taskinen: Herra ja moukka
(Arktinen Banaani 2001)
48 sivua
Kimmo Taskisen kuvittama sarjakuva-albumi Herra ja moukka kuvaa maaseutua ja maalaisia värikkään herkullisesti. Taskinen on muovannut uuteen uskoon Juhani Ahon, Aapelin, Unto Eskelisen ja Joel Lehtosen tekstejä, ja lopputulos on varsin onnistunut. Teoksesta löytyvät sarjakuvasovituksina Juhani Ahon Tuomiokello, Aapelin Issakaisen hyvä mieli, Joel Lehtosen Herra ja moukka sekä Unto Eskelisen Tulukintavaekeoksia.
Tulukintavaekeoksia-tarinan
kuvitus on värikästä.

Tarinoissa kuvataan ihmisluontoa hykertelevän ymmärtäväisesti, ja sama näkyy myös teoksen kuvituksessa. Henkilöhahmot eivät ole silotellun kauniita vaan pikemmin päinvastoin: ihmiset kuvataan kaikkine vikoineen ja virheineen. Värikäs kuvitus mustalla sivupohjalla tekee lukemisesta visuaalisesti miellyttävää.

Tarinat muodostavat ehyen kokonaisuuden. Kaksi kertomusta nousee kuitenkin minun mielessäni erityisesti esille. Ensinnäkin nimitarina Herra ja moukka kuvaa Joel Lehtosen tuttua hahmoa, Juutas Käkriäistä, joka on saamattomuuden mestari. Tekemättömyytensä Käkriäinen oikeuttaa herravihalla ja Aapeli Muttisen kiltteydellä: mitäs sitä rehkimään, kun ei mitään vaadita. Kimmo Taskinen on tuonut mainiolla tavalla kuviksi Putkinotkon tapahtumat.

Kuvitukseltaan ja kieleltään värikkäin on Tulukintavaekeoksia, joka on kirjoitettu savon murteella. Tarina kertoo siitä, miten Savoon tulevat turistit saattavat kohdata vaikeuksia ymmärtää tapaamiaan ihmisiä, mutta kielimuurin takaa löytyy kuitenkin auttamishaluinen paikallisväestön edustaja.
Se nyt on jonnii verran niinkunj vuntieruun varassa, että männäkö tätä vanahoo tietä Kontteikkomäen kaatta, jokon kyllä tiekseen hyvvee mutta viäree, vae männäkkö uutta tietä Porsassalamen kaatta, jokon puolestaan huonoo mutta suoroo.
Mielenkiintoisia kuvia ihmisluonnosta muodostuu toki myös tarinoissa Tuomiokello ja Issakaisen hyvä mieli.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…