"Aloin selata lehtileikkeitä sydän pamppaillen: joka artikkelissa kerrottiin, että muuan Nola Kellergan oli kadonnut salaperäisesti eräänä elokuun iltana 1975. Lehtikuvien Nola oli selvästi sama tyttö kuin Harryn kuvissa."
Joël Dickerin teos Totuus Harry Quebertin tapauksesta kiinnitti huomioni, kun luin siitä kirjoitettuja ylistäviä arvioita. Iloiseksi yllätyksekseni kirja tupsahti minulle äitienpäivälahjapaketissa, kun olin sen jo ehtinyt lukulistalleni lisätä.
Kirjan minäkertoja on Marcus Goldman, nuori newyorkilainen menestyskirjailija. Toisesta romaanista on jo tehty kustantajan kanssa sopimus, mutta se ei vain ota syntyäkseen. Marcus lähtee amerikkalaiseen Auroran pikkukaupunkiin, missä asuu hänen oppi-isänsä, kirjailija Harry Quebert. Nuoren miehen vierailu ilahduttaa yksinäistä miestä, mutta odotuksistaan huolimatta Marcus ei löydä innoitusta uuteen romaaniinsa.
Kotiin palattuaan Marcus saa puhelinsoiton Harrylta, jonka pihasta on löydetty kolmekymmentäkolme vuotta aiemmin kadonneen Nola Kellerganin ruumis. Harry Quebert on vangittu epäiltynä murhasta, ja samalla on käynyt ilmi, että hänellä on ollut vuonna 1975 suhde viisitoistavuotiaan Nolan kanssa. Marcus palaa Auroraan selvittämään, mitä oikein on tapahtunut, ja sotkeutuu monipolviseen vyyhtiin, joka saa trillerimäisiä vivahteita uhkaavine viesteineen. Nola Kellergan on linkki monen ihmisen välillä ja epäiltyjä riittää. Yli kolmenkymmenen vuoden takaisten tapahtumien selvittäminen vie aikaa, ja juuri, kun korttitalo tuntuu olevan koossa, uhkaa tuuli puhaltaa sen nurin. Mikä lopulta on totuus?
Kirja on hyvä, ja Joël Dicker on taitava kirjoittaja. Hän kuvaa hienosti amerikkalaista pikkukaupunkia ja sen ihmisiä. Niin miljöö kuin henkilöt on helppo kuvitella mielessään, ja kuvaus on niin toimivaa, että välillä teos on kuin elokuva.
Romaani ei kuitenkaan ole täydellinen. Eniten minua häiritsi dialogi, joka on ajoittain kankeaa, jopa epäuskottavaa ja patetiaan taipuvaista. Paikoin toistoa on liikaa. Suurten tunteiden kuvaamisessa kirjailija ei aina onnistu, mutta sitten taas tapahtumien käänteet koukuttavat niin, että kirjaa on lopulta vaikea laskea käsistään. Romaani nivoo yhteen monenlaisia asioita, ja sitä lukiessa tulee pohtineeksi kirjoittamista, kirjallisuutta, kustannusmaailmaa, nuoruutta, vanhenemista, elämänkulkua, rakkautta ja totuutta. Pienistä puutteistaan huolimatta Totuus Harry Quebertin tapauksesta on teos, jota voi suositella viihdyttävää lukuromaania etsivälle, jota runsas sivumäärä ei säikäytä. Eikä muuten kannatakaan antaa sivumäärän säikäyttää, sillä kirjan lukee kyllä nopeasti.
Tästä sveitsiläiskirjailijan romaanista on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa: Kirjavinkit, Amman lukuhetki, Booking it some more, Kirjasieppo, Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua, Nenä kirjassa, Also Sprach Jussi, Sonjan lukuhetket ja Kulttuuri kukoistaa.
 |
| Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (Tammen Keltainen kirjasto 2014) Ranskankielinen alkuteos La vérité sur l'affaire Harry Quebert 2012 Suomentanut Anna-Maija Viitanen 809 sivua |
Kirjan minäkertoja on Marcus Goldman, nuori newyorkilainen menestyskirjailija. Toisesta romaanista on jo tehty kustantajan kanssa sopimus, mutta se ei vain ota syntyäkseen. Marcus lähtee amerikkalaiseen Auroran pikkukaupunkiin, missä asuu hänen oppi-isänsä, kirjailija Harry Quebert. Nuoren miehen vierailu ilahduttaa yksinäistä miestä, mutta odotuksistaan huolimatta Marcus ei löydä innoitusta uuteen romaaniinsa.
Kotiin palattuaan Marcus saa puhelinsoiton Harrylta, jonka pihasta on löydetty kolmekymmentäkolme vuotta aiemmin kadonneen Nola Kellerganin ruumis. Harry Quebert on vangittu epäiltynä murhasta, ja samalla on käynyt ilmi, että hänellä on ollut vuonna 1975 suhde viisitoistavuotiaan Nolan kanssa. Marcus palaa Auroraan selvittämään, mitä oikein on tapahtunut, ja sotkeutuu monipolviseen vyyhtiin, joka saa trillerimäisiä vivahteita uhkaavine viesteineen. Nola Kellergan on linkki monen ihmisen välillä ja epäiltyjä riittää. Yli kolmenkymmenen vuoden takaisten tapahtumien selvittäminen vie aikaa, ja juuri, kun korttitalo tuntuu olevan koossa, uhkaa tuuli puhaltaa sen nurin. Mikä lopulta on totuus?
Kaikki jotka Nolan muistavat sanovat, että hän oli ihmeellinen tyttö. Niitä tyttöjä, jotka jäävät mieleen: suloinen, huomaavainen, hymyileväinen monilahjakkuus. Kuulosti siltä, että hänen poikkeuksellinen elämänilonsa pystyi valaisemaan synkimmänkin sadepäivän.Elokuun 1975 tapahtumia selvittäessään Marcus jatkaa edelleen painimista romaaninsa kanssa. Kirjaa rytmittävät Harryn antamat kirjoitusohjeet, joista pidin kovasti.
Kirja on hyvä, ja Joël Dicker on taitava kirjoittaja. Hän kuvaa hienosti amerikkalaista pikkukaupunkia ja sen ihmisiä. Niin miljöö kuin henkilöt on helppo kuvitella mielessään, ja kuvaus on niin toimivaa, että välillä teos on kuin elokuva.
Romaani ei kuitenkaan ole täydellinen. Eniten minua häiritsi dialogi, joka on ajoittain kankeaa, jopa epäuskottavaa ja patetiaan taipuvaista. Paikoin toistoa on liikaa. Suurten tunteiden kuvaamisessa kirjailija ei aina onnistu, mutta sitten taas tapahtumien käänteet koukuttavat niin, että kirjaa on lopulta vaikea laskea käsistään. Romaani nivoo yhteen monenlaisia asioita, ja sitä lukiessa tulee pohtineeksi kirjoittamista, kirjallisuutta, kustannusmaailmaa, nuoruutta, vanhenemista, elämänkulkua, rakkautta ja totuutta. Pienistä puutteistaan huolimatta Totuus Harry Quebertin tapauksesta on teos, jota voi suositella viihdyttävää lukuromaania etsivälle, jota runsas sivumäärä ei säikäytä. Eikä muuten kannatakaan antaa sivumäärän säikäyttää, sillä kirjan lukee kyllä nopeasti.
Tästä sveitsiläiskirjailijan romaanista on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa: Kirjavinkit, Amman lukuhetki, Booking it some more, Kirjasieppo, Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua, Nenä kirjassa, Also Sprach Jussi, Sonjan lukuhetket ja Kulttuuri kukoistaa.
Tämä kyllä kiinnostaa, ja kirja onkin lukupinossa odottamassa sopivaa hetkeä. Ehkäpä lomalla sitten. (Johon on kaksi viikkoa. Kaksi!!!)
VastaaPoistaTämä onkin hyvää lomaluettavaa.
PoistaUskomatonta miten nopeasti aika on taas mennyt. Tsemppiä tälle kaksiviikkoiselle, ihanaa loman odotusta!
Tämä on listalla. Tosin tuo kankea dialogi rupesi nyt mietityttämään.
VastaaPoistaÄlä kuitenkaan anna minun mielipiteeni estää kirjaan tarttumista. :) Romaanissa on kyllä paljon hyvää, kannattaa tutustua.
PoistaJonna, jos oikein laskin niin juttusi tästä kirjasta on jo yhdeksäs;) Minä en tähän nyt ehdi, vaikka mitä teksin. Södergran vei melkein kaksi viikkoa...
VastaaPoistaKuule, mainitsit Bleuen blogissa Kimeän metsän: Oletko kirjoittanut siitä?
♥
Ehkä jossain vaiheessa tämä mahtuu sinunkin lukemistoosi.
PoistaEn ole lukenut Kimeää metsää - Lasimaalauksen kyllä vuosia sitten, siitä en kuitenkaan ole kirjoittanut.
Voi, tätä on kehuttu niin paljon, että pakko jossakin välissä tähän on tartuttava! Kiitos hyvästä arviosta! :)
VastaaPoistaTänään luin tästä myös Hesarin arvio.. Siinäkin mainittiin tuo tietynlainen kankeus...
Toivottavasti ehdit jossain välissä tähän kirjaan tarttua. Tämähän olisi oivaa kesälukemista. :)
PoistaKiitos, pitääpä lukea tuo Hesarin arvio. :)