"Hän on Raisan kaaso, Marikin kaaso ja Janitan kaaso. Kolminkertainen kaaso. Suorastaan ammattilainen. Morsiamilla ei ole mitään hätää ja huolta."
Laura Lähteenmäen Kaaso-romaanin päähenkilö on kolmekymppinen Ilona, joka on palannut koti-Suomeen vietettyään talven Ranskassa. Kesästä on tulossa kiireinen, sillä hän on lupautunut kolmen kesämorsiamen kaasoksi. Samaan aikaan pitäisi tulla toimeen museotyön pienellä palkalla ja yrittää pedata itselle vakituista työpaikkaa.
Voisi luulla, että kirja on kepeä ja täynnä iloista häähumua, mutta pohjavire on kuitenkin varsin melankolinen. Pian käy ilmi, että Ilona kokee jatkuvaa ulkopuolisuutta. Sitä hän on kokenut asuessaan Ranskassa, eikä paluu kotimaahan tuo tunteeseen muutosta. Marikki-siskon ja äidin seurassa hän jää ulkopuoliseksi, ja äiti arvostelee jatkuvasti hänen valintojaan.
 |
| Laura Lähteenmäki: Kaaso (WSOY 2009) 254 sivua |
Voisi luulla, että kirja on kepeä ja täynnä iloista häähumua, mutta pohjavire on kuitenkin varsin melankolinen. Pian käy ilmi, että Ilona kokee jatkuvaa ulkopuolisuutta. Sitä hän on kokenut asuessaan Ranskassa, eikä paluu kotimaahan tuo tunteeseen muutosta. Marikki-siskon ja äidin seurassa hän jää ulkopuoliseksi, ja äiti arvostelee jatkuvasti hänen valintojaan.
Viime kesänä hän asui äidin luona mäntykankaalla ja juoksi kerran äitiä vastaan huomaamatta tätä. Äiti huomautti myöhemmin, että Ilona näytti juostessaan ajokoiralta. Samanlaiset jolkkoposket. Entä ne juoksutrikoot! Miksi kolmikymppinen nainen haluaa esitellä reisipahkuroitaan, äiti ihmetteli.Ilona kokee jollain tapaa pudonneensa ikäistensä kelkasta. Muut pariutuvat, menevät naimisiin ja saavat lapsia, ja sinkkua ihmetellään. On kuin hän tekisi väärin, kun ei etene muiden kanssa samaan tahtiin ja toteuta keskiluokkaisia unelmia. Eipä silti, että Ilona itsekään ihailisi tilannettaan:
Entä Ilona, mitä hänellä on? Pätkiä pätkien perään, lenkkitossut ja hyvä kielipää. Ei miestä, ei perhettä, ei kunnon kotia. Ja se on hänelle ihan oikein. Hän ansaitsee sen. On hyvä, että punnukset ovat niin kuin oikeus ja kohtuus vaativat.Jollain tapaa Ilonassa on vaivaannuttavaa tuo edellisen sitaatin esille tuoma mukautuminen ja alistuminen. Hän antaa esimerkiksi äitinsä ja sisarensa pompottaa häntä, hän suostuu kaason tehtäviin vaikkei oikeastaan haluaisi. Ilonaa kohtaan on vaikea tuntea sympatiaa, sillä hän tuntuu myöntyvän itsekin siihen, että hän on muka huonompi kuin muut. Siten lukukokemus jää etäiseksi, eikä kirja herätä suuria tunteita. Loppua kohden kirja parani, ja tässäkin teoksessa näkyy se, että Laura Lähteenmäki on todella taitava tunnelmien luoja ja kuvaaja.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.