Siirry pääsisältöön

Silvia Avallone: Teräs

"Kun isä ja tytär astuivat kadulle, tehtaan korkeimmasta piipusta pöllähti häkäpilvi, joka jäi roikkumaan kirkkaalle taivaalle. Hetkeä myöhemmin niemekkeen toiselta puolelta virisi kevyt tuuli, joka vei sen mennessään.
Mitään ei ollut tapahtunut."
Silvia Avallone: Teräs
(Minerva 2014)
Alkuteos Acciaio 2010
Suomentanut Taru Nyström
427 sivua
Silvia Avallonen Teräs päätyi luettavakseni ylistävien blogiarvioiden myötä. Käsiini osuikin vahva kertomus 2000-luvun toscanalaisesta rannikkokaupungista Piombinosta, jossa elämä ei ole ruusuista ja aurinkoista vaan tummasävyistä, epätoivoistakin.

Anna ja Francesca ovat 13-vuotiaita ja parhaita ystäviä. He kasvavat kohti aikuisuutta pikkukaupungissa, jota hallitsee kuihtuva terästehdas. Väkivalta ja syrjäytyminen ovat tavallisempia kuin tasapainoinen perhe-elämä ja menestyminen. Ikäistensä tavoin tytöt suunnittelevat suuria ja kaipaavat muualle. Kaipuun symboliksi nousee Elban lomasaari, joka on lähellä mutta silti niin kaukana.
Francesca katsoi Elban välkkyvää saarta auton ikkunasta heidän ajaessaan näköalatieltä alas Marconin merenrantakadulle. Saari oli lähellä mutta silti saavuttamattomissa. Lautalla pääsee hetkessä saaren rantaan, mutta en ole koskaan käynyt siellä, Francesca ajatteli. Välimatkaa oli vain neljä kilometriä. Annan kanssa hän olisi voinut uida sinne.
Annan isoveli Alessio työskentelee terästehtaassa, jossa olot ovat vaikeat mutta josta moni paikkakuntalainen saa elantonsa. Vapaa-aikanaan hän tapaa kavereitaan, kaipaa jotain menettämäänsä ja huolehtii sisarestaan samalla, kun perheen isä katoaa hämärien bisnestensä vuoksi pitkiksi ajoiksi kerrallaan. Francescan isä puolestaan on väkivaltainen, tekee vaimostaan ikäistään vanhemman ja saa tyttärensä haaveilemaan paosta kauas pois. Perheiden tarinat ajautuvat voimalla ja vakuuttavasti eteenpäin samalla, kun he kaikki ovat vain osa yhteisöä, jossa samankaltaiset tarinat toistuvat.

Teräs on vaikuttava ja kiihkeä romaani, joka kuvaa todentuntuisesti ja raa'asti nuorten tyttöjen ja heidän perheidensä elämää. Kirjasta tuli mieleeni toinen italialaisteos, Niccolò Ammanitin Taivaan ja maan väliltä, josta kirjoittaa esimerkiksi Liisa. Teräksessä on samaa tenhoa, joka perustuu esimerkiksi siihen, että maailman nurjia puolia ei kaihdeta vaan ne tuodaan esille tarkasti, eikä esiin piirtyvä kuva tuo lohtua vaan voi jopa satuttaa. Nuoruuden julmuus sekoittuu kauneuteen ja sen ihannointiin, vuokrakasarmien katveessa yhteiskunnan tarjoamat turvaverkot ovat olemattomat eikä poispääsyä tarjota, vaikka elämä olisi sietämätöntä. Talo Toscanassa ei tässä romaanissa tarkoita matkailulehtien aurinkoista maisemaa vaan yhteiskuntakriittistä ja inhorealistista kuvaa maailmasta, jossa aika harvalla on hyvä olla. Nuorille tytöille mahdollisuuksien ovet voivat olla hetken avoinna, mutta jo huomenna voi olla liian myöhäistä, ja sukupolvien ketju jää murtamatta.

Terästä on blogeissa luettu paljon, eikä ihme. Suketuksen bloggauksesta löytyy monta linkkiä muihin arvioihin.

Kommentit

  1. Teräs on tämän vuoden yllättäjä. Hieno kirja, raaka, muttei sentään ihan pikimusta. Monta tärkeää teemaa, jotka kuljetetaan läpi tarinan. Jotain samantyyppistä olisi kiinnostavaa lukea myös Suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pikimusta, ei tosiaan. Olisipa tosiaan kiinnostavaa lukea jotain samantyyppistä Suomestakin. En tiedä, onko tämäntyyppinen kirjallisuus Italiassa tällä hetkellä jotenkin enemmänkin esillä, mutta yhtäläisyyksiä Ammanitin tuotantoon on mielestäni nähtävissä.

      Poista
  2. Jonna, tämä on ihan mun kova suosikki ja myöskin yllättäjä, sillä en ole kovastikaan innostunut italialaisesta kirjallisuudesta.

    Kirjoitit hienosti ja kirjan henkeen, joten lopetuksesi sinetöi kirjan viestin. Silti en kokenut syvää lohduttomuutta, sillä Silvian tyylissä on jotain...uhmaa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sinun arviosi olleen yksi niistä, jotka innoittivat minut lukemaan tämän teoksen. Kiitos siitä, Leena - tämä olisi muutoin saattanut hyvinkin mennä ohitse.
      Kirjan lopusta itse asiassa luin toivoa. Ehkä muutos on mahdollinen? Uhma voisi puhua muutoksen puolesta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?