Siirry pääsisältöön

Juha Itkonen: Ajo

"Takaisin. Takaisin taas, takaisin alkuun, pois tältä helvetin autobahnilta. Minähän menen minne haluan, hallitsen aikaa."
Juha Itkonen: Ajo
(Otava 2014)
283 sivua
Juha Itkosen romaani Ajo kuljettaa lukijaansa niin 1960-luvun Suomessa kuin 2000-luvun Saksassa. 1960-luvun osuuksia kuvataan perheenäidin ja -isän sekä nuoren miehen, abiturientin näkökulmista, nykyajassa näkökulma taas on naisen, joka on pienen pojan äiti ja matkalla lapsensa kanssa. Ajaminen tai auto liittyy jollain tapaa kaikkiin tarinan näkökulmiin, siitä ytimekäs ja toimiva romaanin nimi.

Romaanin henkilöistä minäkertojina pääsevät ääneen nykyajan pakeneva nainen ja 1960-luvun abiturientti. Muiden näkökulmia avataan sivusta, kolmannessa persoonassa. Minun luennassani tarinan etualalle nousivat naiset, joista vanhempi, Heljä, kantaa mukanaan koko elämän kokoista surua ja nuorempi, Aino, ottaa hänen tarinansa itselleen. Siinä samalla tulee pohtineeksi, onko oikein ottaa toisen tarina omakseen, ehkä jopa tehdä siitä taidetta, mahdollisesti viihdettä. Tätä kysymystä pohtiessa ei voi ohittaa sitä tietoa, että Ajo liittyy Itkosen oman suvun tragediaan.

Lukiessani tulin pohtineeksi myös uskonnon, uskomisen tematiikkaa. Onko Heljän usko loitontamassa häntä Onnista samalla, kun Kerttu arvostelee Heljän tapaa uskoa? Uskonto näyttäytyy normeina, joiden noudattamisesta juuri Kerttu erityisesti haluaa pitää kiinni. Hänen hahmonsa on tarinassa paikallaan muistuttamassa ihmisten ajattelemattomuudesta ja saa pohtimaan, mihin sivullisella on oikeus, oli oikeuttajana sitten uskonto tai jokin muu. Onko oikein lisätä menetyksen kokeneen henkistä taakkaa ja siten huomaamattaan vain kasvattaa tragediaa, joka kulkee mukana joka hetki?

Ajo on kaihoisan kauniisti kirjoitettu kertomus ihmisistä, jotka eivät ole selvinneet elämästä haavoitta. Se on selviytymiskertomus ja puhuu siitä, miten mennyt on läsnä ja ajaa kohti tulevaisuutta, vaikuttaa tulkintoihin ja valintoihin. Ja vaikka tarinassa on surua, on siitä luettavissa myös toivoa.

Itkosen romaani herätti minussa paljon ajatuksia ja kysymyksiä, mikä on hyvän teoksen merkki. Silti se ei aivan täydelliseksi lukukokemukseksi muotoutunut: Kaikki henkilöt, kuten abiturienttipoika, eivät muodostuneet läheisiksi vaan jäivät etäälle. Ainon poika Aarne on hahmona tärkeä mutta mielestäni paikoin hieman epäuskottava. Mietin myös, olivatko kaikki näkökulmat tarpeen vai olisiko esimerkiksi juuri abiturientin osuuden voinut jättää pois.

Mutta silti. Ajo on hieno romaani, joka nousee lukukokemuksena ehdottomasti keskiverron yläpuolelle. Ajo todistaa jälleen kerran, miten tavattoman taitava kirjoittaja Juha Itkonen on.

Itkosen romaanista ovat kirjoittaneet esimerkiksi HabaneraKatja ja Laura.
Kirjaa käsitellään myös HSTV:n kirjallisuusohjelmassa Nokikkain, jossa kirjailija ja kriitikko kohtaavat.

Kommentit

  1. Keskiverron yläpuolelle tämä nousi minunkin mielestäni, mutta ihan huipuksi tästä ei ollut. Itkonen on yksi suosikkikirjailijoistani, mutta jokin tästä hienosta romaanista puuttui. Teksti ei koskettanut niin paljon kuin se olisi voinut, ei tullut kovin liki. Mutta upeaa kieltä ja kiinnostavia teemoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja tunteita kirja minussakin herätti. Juha Itkonen kyllä kirjoittaa hienosti, ja nyt joutuu taas odottamaan hänen seuraavaa romaaniaan tovin. :)

      Poista
  2. Ajo tulee lukuun myöhemmin, joten pallajan tähän tekstiin kirjan luettuani :)

    VastaaPoista
  3. Samanlaisia mietteitä herätti minussakin, joitain asioita kirjoittelin tänne http://harmaaparranlukutarnoita.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…