"Oli totta, että näytti erittäin epätodennäköiseltä, että musta- ja valkoihoinen mies, huolimatta siitä, että olivat keskenään tuttavia, kohtaisivat sattumalta Johannesburgissa. Vaikka he päivittäin tekivät työtä samassa kaupungissa, oli suorastaan hämmästyttävää, miten tehokkaasti pidettiin huolta siitä, etteivät heidän tiensä kulkeneet yhteen."
 |
| Nadine Gordimer: Vieraat toisilleen (Otava 1991) Alkuteos A World of Strangers 1958 Suomentanut Leena Reijonen 315 sivua |
Nadine Gordimerin teos Vieraat toisilleen sijoittuu Etelä-Afrikan Johannesburgiin, missä kirjailija itse asui ja menehtyi viime kesänä, 90-vuotiaana. Ylen uutisen mukaan Nadine Gordimer vastusti apartheidia ja käsitteli useissa kirjoissaan vihaa, rakkautta ja ystävyyttä apartheidin ajan Etelä-Afrikassa. Nuo samat teemat löytyvät myös tästä romaanista, joka suomennettiin vasta 1991, kun Gordimer sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.
Teoksen päähenkilö ja minäkertoja on Toby Hood, joka saapuu Englannista Johannesburgiin hoitamaan perheensä liikeyritystä. Hän liikkuu rikkaiden valkoisten seurapiireissä ja tapaa Cecil Rowen, johon hän ainakin ihastuu, ehkä jopa rakastuu. Sattumalta hän myös ystävystyy Steven Sitolen kanssa. Ystävyys on erikoista ja hieman outoakin yhteiskunnassa, jossa ihonväri säätelee sitä, missä voi liikkua ja kenen kanssa. Stevenin kautta Toby tutustuu aivan erilaiseen maailmaan ja joutuu myös huomaamaan, miten vaikea joidenkin ihmisten on hyväksyä erirotuisten kanssakäymistä.
Tarina lähtee liikkeelle lähes tuskastuttavan hitaasti, eikä suurille kierroksille päästä missään vaiheessa. Gordimerin teoksen teho onkin enemmän tunnelmassa kuin juonenkäänteissä. Gordimer kuvaa tarkasti ja vivahteikkaasti yhdyskuntaa, joka Tobyn silmissä jakautuu kahtia. Toby liikkuu niin tumma- kuin valkoihoisten seurassa, mutta monille nuo kaksi maailmaa ovat erillisiä tiloja, jotka eivät koskaan kohtaa ja joiden olemassaoloa on vaikea kuvitella, jos kuvitella edes haluaa. On kuin kaupungissa olisi kaksi erillistä kerrosta tai lokeroa, joiden ei haluta yhdistyvän tai tulevan toisilleen tutuiksi, ja yleensä ne jäävätkin kirjan nimen mukaisesti vieraiksi toisilleen. Ja ainoa todella määrittelevä tekijä on ihonväri, jonka vuoksi esimerkiksi työelämään pääseminen tai siellä eteneminen voi olla mahdotonta.
Gordimer ei saarnaa eikä osoita sormella vaan pikemminkin toteaa, millainen hänen kuvaamansa Johannesburg on. Tobyn ystävä Anna, "puoliverisen" lapsen äiti, tosin toteaa:
Heidät (lapset) on vain saatava ymmärtämään, että he eivät ole soveliaita aikansa eläneeseen yhteiskuntaan. Se ei merkitse mitään ja todellisuudessa he ovat uuden, tulevan maailman uusia ihmisiä, kunnollisen maailman, jossa värillä ei ole merkitystä. Luuletko, että se on totta?Vieraat toisilleen on romaani, joka saa pohtimaan esimerkiksi tasa-arvoa, tasavertaisuutta ja ihmisoikeuksia. Tarinan miljöö on helppo kuvitella mielessään, niin tehokkaasti Gordimer sitä kuvaa. Samalla ymmärtää, että fiktiivinen tarina kuvaa valitettavaa todellisuutta.
Olin Orfeus, siirryin maailmasta toiseen, mutta kumpikaan ei ollut minulle todellinen. Sillä oliko kummassakaan mitään merkkiä siitä, että oli olemassa toinenkin maailma?
Hieno Gordimer, hieno bloggaus.
VastaaPoistaKäsitykseni mukaan Etelä-Afrikassa kiellettiin seka-avioliitot vuonna 1949. Syrjintä jyrkkeni toisen maailmansodan jälkeen. Arvostan Gordimeria ja varsinkin Mandelaa. Gordimer arvosti Mandelaa ja tiettävästi tutustui häneen jo 1960-luvulla.
Kiitos, Jokke!
PoistaGordimer on minulle uusi tuttavuus, mutta aion tutustua hänen tuotantoonsa enemmänkin. On upeaa, että hänen ja Mandelan kaltaisia oikeudenmukaisuuden puolustajia löytyy.