Siirry pääsisältöön

Per Petterson: En suostu

"- Ja täällä sinä kalastat sillalla pipo päässä, ja tässä minä ajan tällä autolla. Voin kertoa sinulle ettei se maksanut ihan vähän. Mutta minulla on varaa. Helvetti, olisin voinut ostaa kaksi tai useammankin, jos olisin halunnut, käteisellä. Eikö olekin merkillistä. Hän hymyili.
- Ai mikä.
- Että asiat voivat mennä sillä tavalla. Käänteisesti."
Per Petterson: En suostu
(Otava 2014)
Norjankielinen alkuteos
Jeg nekter 2012
Suomentanut Katriina Huttunen
243 sivua
Per Petterson kuuluu kirjailijoihin, jonka olen bongannut myönteisistä blogiarvioista. Luulen, että En suostu ei jää viimeiseksi Pettersonin teokseksi, jonka luen. Niin vivahteikkaasti kirjailija kuvaa norjalaista maisemaa ja henkilöidensä sisäisiä maailmoja.

En suostu -romaanissa tapahtumia kuvataan pääasiassa kahden miehen kautta, joskin äänensä saavat kuuluviin myös eräät sivuhenkilöt. Päähenkilöt Tommy ja Jim ovat olleet nuoruudessaan ystäviä, mutta sitten tiet ovat erkaantuneet. Miehet tapaavat sattumalta kolmenkymmenenviiden vuoden jälkeen ja huomaavat elämän kuljettaneen heitä suuntiin, joiden olisi luullut kulkeneen päinvastoin: väkivaltaisessa perheessä kasvanut ja äitinsä kadottanut Tommy on menestynyt, kun taas vakaammista perheoloista aikuisuuteen suunnanneen Jimin elämästä ei juuri menestystä löydy. Romaani keskittyy kertomaan siitä, mitä jälleennäkemisen jälkeen tapahtuu ja millaiset tapahtumat 1960- ja 1970-luvulla ovat johtaneet nykyhetkeen.

Romaanissa on tapahtumia, jotka satuttavat ja tulevat lähelle, mutta tapahtumia tärkeämmäksi nousee kuitenkin kirjan vahva tunnelma, jota voisi luonnehtia sanoilla melankolinen ja viipyilevä.  Kerronta on vähäeleistä, jopa lakonista, ja usein tapahtuu näennäisesti vähän, mutta henkilöiden sisällä liikkuu ja myllertää. Paljon jätetään sanomatta, eikä jokainen ilmaan noussut kysymys saa vastausta.

Petterson kirjoittaa kauniisti ja luo tarinan, joka jää mieleen. Henkilöhahmot ovat hyvin rakennettuja, ja vaikka suuressa osassa kirjaa Tommy rankkoine kokemuksineen nousi mielessäni etualalle, jäin lopulta eniten miettimään Jimiä ja hänen elämäntarinaansa.

Monessa blogissa on todettu, että En suostu ei ole parasta Pettersonia vaikka onnistunut romaani onkin. Siksi odotankin innolla, että pääsen tutustumaan hänen muuhunkin tuotantoonsa.

Kirjasta muualla: Lumiomena, Kannesta kanteen, Luettua, Kirjavinkit, Kirjainten virrassa ja Kulttuuri kukoistaa.

Kommentit

  1. Sama juttu, kehuvat blogiarviot ovat herättäneet kiinnostukseni Pettersonia kohtaan. Täytyy ihan oikeasti kokeilla joskus!

    VastaaPoista
  2. En suostu on hieno romaani, mutta odotas tosiaan, kun pääset lukemaan Hevosvarkaat tai Kirotun ajan katoavan virran... :)

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut Hevosvarkaat, josta pidin paljon, mutta Kirottu ajan katoava virta lumosi minut ihan tyystin. Tätä uusinta en ole vielä lukenut, joten lukulistalla on täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että lumouduit Pettersonin teoksesta. Odotukseni ovat sen suhteen varsin korkealla.

      Poista
  4. Pidin niin hirveästi Kirottu ajan katoava virta, että tilasin tämänkin, mutta siellä Otavalla on ollut jotian söhrinkiä mun tilauksissa, Otan pian yhteyttä. Tämä on varmaan hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat kirjan pian itsellesi. Minun on varmaan varattava kirjastosta tuo Kirottu ajan katoava virta.

      Poista
  5. Norjalainen kirjallisuus kiehtoo! Sait minut kiinnostumaan, kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Minullekin tämä oli ensimmäinen Pettersonini ja sinun laillasi ihastuin tunnelmaan ja tapaa rakentaa henkilöt. Ensi vuoden lukulistaan pitänee lisätä vanhemmat kirjailijan suomennokset. Tiivistit postauksessasi hyvin ytimet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirottu ajan katoava virta tarttui juuri kirjastosta mukaani, mutta en tiedä, milloin ehdin siihen tarttua.
      Kiitos, Tuija!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?