Siirry pääsisältöön

Lasten e-tarinat


Lasten e-tarinoista löytyy tällä hetkellä kolme kirjakokonaisuutta.
Blogatin kampanjan kautta minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla Lasten Keskuksen julkaisemia Lasten e-tarinoita. Tällä hetkellä e-tarinoissa on tarjolla kolme lastenkirjaa: Tuula Korolaisen ja Marjo Nygårdin Kuono kohti koulua, Thierry Robberechtin ja Philippe Goossensin Paavo on reilu kaveri sekä Mariko Härkösen ja Ismo Virtasen Sirius Express - Kosminen kulkuri. Tarinoihin pääsee tutustumaan, kun lataa iPadille AppStoresta Lasten e-tarinat -sovelluksen. Kirjojen lataaminen iPadille onnistuu kätevästi tuon sovelluksen kautta.

Jokaiseen kirjaan sisältyy tarinasta animaatioversio sekä perinteisempi versio, jossa tarina etenee aukeama kerrallaan, jolloin lapsi voi katsella kirjan kuvia ja kuunnella samalla tarinaa. Sirius Express -tarinan kohdalla tuo animoitu versio ei jostain syystä iPadissani käynnistynyt lainkaan, mutta muissa kirjoissa animaatio miellytti koekäyttäjälapsia enemmän kuin toinen muoto.
Sovelluksesta löytyy myös esimerkiksi
muisti- ja palapelejä.

Kuunneltavien ja katseltavien tarinoiden lisäksi kirjoihin sisältyy myös lasta aktivoivia osia. Pala- tai muistipeliä pelatessa sekä kuvien eroavaisuuksia etsiessä voi valita kolmesta eri vaikeustasosta. Peleistä 4- ja 7-vuotiaat lapset pitivät paljon, mutta nuorempaa viehätti erityisesti piirrosohjelma. Siinä on mahdollisuus valita valmis pohjakuva, mutta ilmeisesti maalausmahdollisuutta, jonka avulla kuvaa voisi käyttää värityskuvana, ei ole olemassa. Ainakaan me emme sellaista löytäneet. Pohjakuvan lisäksi pieni piirtäjä voi valita valmiita hahmoja ja muita elementtejä, jotka ovat varsinaisesta tarinasta tuttuja.

7-vuotias puolestaan piti kovasti siitä, että sovelluksella voi tehdä omia animaatioita. Perusidean ymmärtäminen ei vienyt häneltä kauan, ja muutenkin sovellus on helppokäyttöinen ja selkeä.

Tarinat itsessään ovat viehättäviä ja laadukkaita. Tuula Korolaisen ja Marjo Nygårdin Kuono kohti koulua kertoo metsän hiirten kesäkoulusta, jonka aikana opitaan uusia asioita ja jonka opettajaakin jännittää. Juuri koulunsa aloittanutta ekaluokkalaista tarina kiinnosti paljon. Thierry Robberechtin ja Philippe Goossensin Paavo on reilu kaveri keskittyy mutkikkaaseen tilanteeseen, kun Paavon koulukaveri Herkko aiheuttaa kovin usein harmia. Herkko näyttää tuimalta mutta ilahtuu, kun saa kutsun Paavon syntymäpäiväjuhlille. Mariko Härkösen ja Ismo Virtasen Sirius Express - Kosminen kulkuri sijoittuu avaruuteen, mistä löytyy harhaileva paketti.

Kolmesta tarinavaihtoehdosta löytyy jo nyt moneen makuun, mutta toivottavasti tarjontaa tulee lisää. Lapsilukijoille e-tarinoita voi lämpimästi suositella, sillä ainakin minun koeyleisöni innostui suuresti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...