"- Ja täällä sinä kalastat sillalla pipo päässä, ja tässä minä ajan tällä autolla. Voin kertoa sinulle ettei se maksanut ihan vähän. Mutta minulla on varaa. Helvetti, olisin voinut ostaa kaksi tai useammankin, jos olisin halunnut, käteisellä. Eikö olekin merkillistä. Hän hymyili.
- Ai mikä.
- Että asiat voivat mennä sillä tavalla. Käänteisesti."
Per Petterson kuuluu kirjailijoihin, jonka olen bongannut myönteisistä blogiarvioista. Luulen, että En suostu ei jää viimeiseksi Pettersonin teokseksi, jonka luen. Niin vivahteikkaasti kirjailija kuvaa norjalaista maisemaa ja henkilöidensä sisäisiä maailmoja.
En suostu -romaanissa tapahtumia kuvataan pääasiassa kahden miehen kautta, joskin äänensä saavat kuuluviin myös eräät sivuhenkilöt. Päähenkilöt Tommy ja Jim ovat olleet nuoruudessaan ystäviä, mutta sitten tiet ovat erkaantuneet. Miehet tapaavat sattumalta kolmenkymmenenviiden vuoden jälkeen ja huomaavat elämän kuljettaneen heitä suuntiin, joiden olisi luullut kulkeneen päinvastoin: väkivaltaisessa perheessä kasvanut ja äitinsä kadottanut Tommy on menestynyt, kun taas vakaammista perheoloista aikuisuuteen suunnanneen Jimin elämästä ei juuri menestystä löydy. Romaani keskittyy kertomaan siitä, mitä jälleennäkemisen jälkeen tapahtuu ja millaiset tapahtumat 1960- ja 1970-luvulla ovat johtaneet nykyhetkeen.
Romaanissa on tapahtumia, jotka satuttavat ja tulevat lähelle, mutta tapahtumia tärkeämmäksi nousee kuitenkin kirjan vahva tunnelma, jota voisi luonnehtia sanoilla melankolinen ja viipyilevä. Kerronta on vähäeleistä, jopa lakonista, ja usein tapahtuu näennäisesti vähän, mutta henkilöiden sisällä liikkuu ja myllertää. Paljon jätetään sanomatta, eikä jokainen ilmaan noussut kysymys saa vastausta.
Petterson kirjoittaa kauniisti ja luo tarinan, joka jää mieleen. Henkilöhahmot ovat hyvin rakennettuja, ja vaikka suuressa osassa kirjaa Tommy rankkoine kokemuksineen nousi mielessäni etualalle, jäin lopulta eniten miettimään Jimiä ja hänen elämäntarinaansa.
Monessa blogissa on todettu, että En suostu ei ole parasta Pettersonia vaikka onnistunut romaani onkin. Siksi odotankin innolla, että pääsen tutustumaan hänen muuhunkin tuotantoonsa.
Kirjasta muualla: Lumiomena, Kannesta kanteen, Luettua, Kirjavinkit, Kirjainten virrassa ja Kulttuuri kukoistaa.
- Ai mikä.
- Että asiat voivat mennä sillä tavalla. Käänteisesti."
 |
| Per Petterson: En suostu (Otava 2014) Norjankielinen alkuteos Jeg nekter 2012 Suomentanut Katriina Huttunen 243 sivua |
En suostu -romaanissa tapahtumia kuvataan pääasiassa kahden miehen kautta, joskin äänensä saavat kuuluviin myös eräät sivuhenkilöt. Päähenkilöt Tommy ja Jim ovat olleet nuoruudessaan ystäviä, mutta sitten tiet ovat erkaantuneet. Miehet tapaavat sattumalta kolmenkymmenenviiden vuoden jälkeen ja huomaavat elämän kuljettaneen heitä suuntiin, joiden olisi luullut kulkeneen päinvastoin: väkivaltaisessa perheessä kasvanut ja äitinsä kadottanut Tommy on menestynyt, kun taas vakaammista perheoloista aikuisuuteen suunnanneen Jimin elämästä ei juuri menestystä löydy. Romaani keskittyy kertomaan siitä, mitä jälleennäkemisen jälkeen tapahtuu ja millaiset tapahtumat 1960- ja 1970-luvulla ovat johtaneet nykyhetkeen.
Romaanissa on tapahtumia, jotka satuttavat ja tulevat lähelle, mutta tapahtumia tärkeämmäksi nousee kuitenkin kirjan vahva tunnelma, jota voisi luonnehtia sanoilla melankolinen ja viipyilevä. Kerronta on vähäeleistä, jopa lakonista, ja usein tapahtuu näennäisesti vähän, mutta henkilöiden sisällä liikkuu ja myllertää. Paljon jätetään sanomatta, eikä jokainen ilmaan noussut kysymys saa vastausta.
Petterson kirjoittaa kauniisti ja luo tarinan, joka jää mieleen. Henkilöhahmot ovat hyvin rakennettuja, ja vaikka suuressa osassa kirjaa Tommy rankkoine kokemuksineen nousi mielessäni etualalle, jäin lopulta eniten miettimään Jimiä ja hänen elämäntarinaansa.
Monessa blogissa on todettu, että En suostu ei ole parasta Pettersonia vaikka onnistunut romaani onkin. Siksi odotankin innolla, että pääsen tutustumaan hänen muuhunkin tuotantoonsa.
Kirjasta muualla: Lumiomena, Kannesta kanteen, Luettua, Kirjavinkit, Kirjainten virrassa ja Kulttuuri kukoistaa.
Sama juttu, kehuvat blogiarviot ovat herättäneet kiinnostukseni Pettersonia kohtaan. Täytyy ihan oikeasti kokeilla joskus!
VastaaPoistaSuosittelen kokeilemaan! :)
PoistaKiitos kirjavinkistä :)
VastaaPoistaEn suostu on hieno romaani, mutta odotas tosiaan, kun pääset lukemaan Hevosvarkaat tai Kirotun ajan katoavan virran... :)
VastaaPoistaNythän tässä into vain kasvaa. :)
PoistaOlen lukenut Hevosvarkaat, josta pidin paljon, mutta Kirottu ajan katoava virta lumosi minut ihan tyystin. Tätä uusinta en ole vielä lukenut, joten lukulistalla on täälläkin.
VastaaPoistaOnpa kiva kuulla, että lumouduit Pettersonin teoksesta. Odotukseni ovat sen suhteen varsin korkealla.
PoistaPidin niin hirveästi Kirottu ajan katoava virta, että tilasin tämänkin, mutta siellä Otavalla on ollut jotian söhrinkiä mun tilauksissa, Otan pian yhteyttä. Tämä on varmaan hyvä.
VastaaPoistaToivottavasti saat kirjan pian itsellesi. Minun on varmaan varattava kirjastosta tuo Kirottu ajan katoava virta.
PoistaNorjalainen kirjallisuus kiehtoo! Sait minut kiinnostumaan, kiitos :)
VastaaPoistaKiva kuulla, että kiinnostuit!
PoistaMinullekin tämä oli ensimmäinen Pettersonini ja sinun laillasi ihastuin tunnelmaan ja tapaa rakentaa henkilöt. Ensi vuoden lukulistaan pitänee lisätä vanhemmat kirjailijan suomennokset. Tiivistit postauksessasi hyvin ytimet!
VastaaPoistaKirottu ajan katoava virta tarttui juuri kirjastosta mukaani, mutta en tiedä, milloin ehdin siihen tarttua.
PoistaKiitos, Tuija!