Siirry pääsisältöön

Per Petterson: En suostu

"- Ja täällä sinä kalastat sillalla pipo päässä, ja tässä minä ajan tällä autolla. Voin kertoa sinulle ettei se maksanut ihan vähän. Mutta minulla on varaa. Helvetti, olisin voinut ostaa kaksi tai useammankin, jos olisin halunnut, käteisellä. Eikö olekin merkillistä. Hän hymyili.
- Ai mikä.
- Että asiat voivat mennä sillä tavalla. Käänteisesti."
Per Petterson: En suostu
(Otava 2014)
Norjankielinen alkuteos
Jeg nekter 2012
Suomentanut Katriina Huttunen
243 sivua
Per Petterson kuuluu kirjailijoihin, jonka olen bongannut myönteisistä blogiarvioista. Luulen, että En suostu ei jää viimeiseksi Pettersonin teokseksi, jonka luen. Niin vivahteikkaasti kirjailija kuvaa norjalaista maisemaa ja henkilöidensä sisäisiä maailmoja.

En suostu -romaanissa tapahtumia kuvataan pääasiassa kahden miehen kautta, joskin äänensä saavat kuuluviin myös eräät sivuhenkilöt. Päähenkilöt Tommy ja Jim ovat olleet nuoruudessaan ystäviä, mutta sitten tiet ovat erkaantuneet. Miehet tapaavat sattumalta kolmenkymmenenviiden vuoden jälkeen ja huomaavat elämän kuljettaneen heitä suuntiin, joiden olisi luullut kulkeneen päinvastoin: väkivaltaisessa perheessä kasvanut ja äitinsä kadottanut Tommy on menestynyt, kun taas vakaammista perheoloista aikuisuuteen suunnanneen Jimin elämästä ei juuri menestystä löydy. Romaani keskittyy kertomaan siitä, mitä jälleennäkemisen jälkeen tapahtuu ja millaiset tapahtumat 1960- ja 1970-luvulla ovat johtaneet nykyhetkeen.

Romaanissa on tapahtumia, jotka satuttavat ja tulevat lähelle, mutta tapahtumia tärkeämmäksi nousee kuitenkin kirjan vahva tunnelma, jota voisi luonnehtia sanoilla melankolinen ja viipyilevä.  Kerronta on vähäeleistä, jopa lakonista, ja usein tapahtuu näennäisesti vähän, mutta henkilöiden sisällä liikkuu ja myllertää. Paljon jätetään sanomatta, eikä jokainen ilmaan noussut kysymys saa vastausta.

Petterson kirjoittaa kauniisti ja luo tarinan, joka jää mieleen. Henkilöhahmot ovat hyvin rakennettuja, ja vaikka suuressa osassa kirjaa Tommy rankkoine kokemuksineen nousi mielessäni etualalle, jäin lopulta eniten miettimään Jimiä ja hänen elämäntarinaansa.

Monessa blogissa on todettu, että En suostu ei ole parasta Pettersonia vaikka onnistunut romaani onkin. Siksi odotankin innolla, että pääsen tutustumaan hänen muuhunkin tuotantoonsa.

Kirjasta muualla: Lumiomena, Kannesta kanteen, Luettua, Kirjavinkit, Kirjainten virrassa ja Kulttuuri kukoistaa.

Kommentit

  1. Sama juttu, kehuvat blogiarviot ovat herättäneet kiinnostukseni Pettersonia kohtaan. Täytyy ihan oikeasti kokeilla joskus!

    VastaaPoista
  2. En suostu on hieno romaani, mutta odotas tosiaan, kun pääset lukemaan Hevosvarkaat tai Kirotun ajan katoavan virran... :)

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut Hevosvarkaat, josta pidin paljon, mutta Kirottu ajan katoava virta lumosi minut ihan tyystin. Tätä uusinta en ole vielä lukenut, joten lukulistalla on täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että lumouduit Pettersonin teoksesta. Odotukseni ovat sen suhteen varsin korkealla.

      Poista
  4. Pidin niin hirveästi Kirottu ajan katoava virta, että tilasin tämänkin, mutta siellä Otavalla on ollut jotian söhrinkiä mun tilauksissa, Otan pian yhteyttä. Tämä on varmaan hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat kirjan pian itsellesi. Minun on varmaan varattava kirjastosta tuo Kirottu ajan katoava virta.

      Poista
  5. Norjalainen kirjallisuus kiehtoo! Sait minut kiinnostumaan, kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Minullekin tämä oli ensimmäinen Pettersonini ja sinun laillasi ihastuin tunnelmaan ja tapaa rakentaa henkilöt. Ensi vuoden lukulistaan pitänee lisätä vanhemmat kirjailijan suomennokset. Tiivistit postauksessasi hyvin ytimet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirottu ajan katoava virta tarttui juuri kirjastosta mukaani, mutta en tiedä, milloin ehdin siihen tarttua.
      Kiitos, Tuija!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...