"Takaisin. Takaisin taas, takaisin alkuun, pois tältä helvetin autobahnilta. Minähän menen minne haluan, hallitsen aikaa."
Juha Itkosen romaani Ajo kuljettaa lukijaansa niin 1960-luvun Suomessa kuin 2000-luvun Saksassa. 1960-luvun osuuksia kuvataan perheenäidin ja -isän sekä nuoren miehen, abiturientin näkökulmista, nykyajassa näkökulma taas on naisen, joka on pienen pojan äiti ja matkalla lapsensa kanssa. Ajaminen tai auto liittyy jollain tapaa kaikkiin tarinan näkökulmiin, siitä ytimekäs ja toimiva romaanin nimi.
Romaanin henkilöistä minäkertojina pääsevät ääneen nykyajan pakeneva nainen ja 1960-luvun abiturientti. Muiden näkökulmia avataan sivusta, kolmannessa persoonassa. Minun luennassani tarinan etualalle nousivat naiset, joista vanhempi, Heljä, kantaa mukanaan koko elämän kokoista surua ja nuorempi, Aino, ottaa hänen tarinansa itselleen. Siinä samalla tulee pohtineeksi, onko oikein ottaa toisen tarina omakseen, ehkä jopa tehdä siitä taidetta, mahdollisesti viihdettä. Tätä kysymystä pohtiessa ei voi ohittaa sitä tietoa, että Ajo liittyy Itkosen oman suvun tragediaan.
Lukiessani tulin pohtineeksi myös uskonnon, uskomisen tematiikkaa. Onko Heljän usko loitontamassa häntä Onnista samalla, kun Kerttu arvostelee Heljän tapaa uskoa? Uskonto näyttäytyy normeina, joiden noudattamisesta juuri Kerttu erityisesti haluaa pitää kiinni. Hänen hahmonsa on tarinassa paikallaan muistuttamassa ihmisten ajattelemattomuudesta ja saa pohtimaan, mihin sivullisella on oikeus, oli oikeuttajana sitten uskonto tai jokin muu. Onko oikein lisätä menetyksen kokeneen henkistä taakkaa ja siten huomaamattaan vain kasvattaa tragediaa, joka kulkee mukana joka hetki?
Ajo on kaihoisan kauniisti kirjoitettu kertomus ihmisistä, jotka eivät ole selvinneet elämästä haavoitta. Se on selviytymiskertomus ja puhuu siitä, miten mennyt on läsnä ja ajaa kohti tulevaisuutta, vaikuttaa tulkintoihin ja valintoihin. Ja vaikka tarinassa on surua, on siitä luettavissa myös toivoa.
Itkosen romaani herätti minussa paljon ajatuksia ja kysymyksiä, mikä on hyvän teoksen merkki. Silti se ei aivan täydelliseksi lukukokemukseksi muotoutunut: Kaikki henkilöt, kuten abiturienttipoika, eivät muodostuneet läheisiksi vaan jäivät etäälle. Ainon poika Aarne on hahmona tärkeä mutta mielestäni paikoin hieman epäuskottava. Mietin myös, olivatko kaikki näkökulmat tarpeen vai olisiko esimerkiksi juuri abiturientin osuuden voinut jättää pois.
Mutta silti. Ajo on hieno romaani, joka nousee lukukokemuksena ehdottomasti keskiverron yläpuolelle. Ajo todistaa jälleen kerran, miten tavattoman taitava kirjoittaja Juha Itkonen on.
Itkosen romaanista ovat kirjoittaneet esimerkiksi Habanera, Katja ja Laura.
Kirjaa käsitellään myös HSTV:n kirjallisuusohjelmassa Nokikkain, jossa kirjailija ja kriitikko kohtaavat.
 |
| Juha Itkonen: Ajo (Otava 2014) 283 sivua |
Romaanin henkilöistä minäkertojina pääsevät ääneen nykyajan pakeneva nainen ja 1960-luvun abiturientti. Muiden näkökulmia avataan sivusta, kolmannessa persoonassa. Minun luennassani tarinan etualalle nousivat naiset, joista vanhempi, Heljä, kantaa mukanaan koko elämän kokoista surua ja nuorempi, Aino, ottaa hänen tarinansa itselleen. Siinä samalla tulee pohtineeksi, onko oikein ottaa toisen tarina omakseen, ehkä jopa tehdä siitä taidetta, mahdollisesti viihdettä. Tätä kysymystä pohtiessa ei voi ohittaa sitä tietoa, että Ajo liittyy Itkosen oman suvun tragediaan.
Lukiessani tulin pohtineeksi myös uskonnon, uskomisen tematiikkaa. Onko Heljän usko loitontamassa häntä Onnista samalla, kun Kerttu arvostelee Heljän tapaa uskoa? Uskonto näyttäytyy normeina, joiden noudattamisesta juuri Kerttu erityisesti haluaa pitää kiinni. Hänen hahmonsa on tarinassa paikallaan muistuttamassa ihmisten ajattelemattomuudesta ja saa pohtimaan, mihin sivullisella on oikeus, oli oikeuttajana sitten uskonto tai jokin muu. Onko oikein lisätä menetyksen kokeneen henkistä taakkaa ja siten huomaamattaan vain kasvattaa tragediaa, joka kulkee mukana joka hetki?
Ajo on kaihoisan kauniisti kirjoitettu kertomus ihmisistä, jotka eivät ole selvinneet elämästä haavoitta. Se on selviytymiskertomus ja puhuu siitä, miten mennyt on läsnä ja ajaa kohti tulevaisuutta, vaikuttaa tulkintoihin ja valintoihin. Ja vaikka tarinassa on surua, on siitä luettavissa myös toivoa.
Itkosen romaani herätti minussa paljon ajatuksia ja kysymyksiä, mikä on hyvän teoksen merkki. Silti se ei aivan täydelliseksi lukukokemukseksi muotoutunut: Kaikki henkilöt, kuten abiturienttipoika, eivät muodostuneet läheisiksi vaan jäivät etäälle. Ainon poika Aarne on hahmona tärkeä mutta mielestäni paikoin hieman epäuskottava. Mietin myös, olivatko kaikki näkökulmat tarpeen vai olisiko esimerkiksi juuri abiturientin osuuden voinut jättää pois.
Mutta silti. Ajo on hieno romaani, joka nousee lukukokemuksena ehdottomasti keskiverron yläpuolelle. Ajo todistaa jälleen kerran, miten tavattoman taitava kirjoittaja Juha Itkonen on.
Itkosen romaanista ovat kirjoittaneet esimerkiksi Habanera, Katja ja Laura.
Kirjaa käsitellään myös HSTV:n kirjallisuusohjelmassa Nokikkain, jossa kirjailija ja kriitikko kohtaavat.
Keskiverron yläpuolelle tämä nousi minunkin mielestäni, mutta ihan huipuksi tästä ei ollut. Itkonen on yksi suosikkikirjailijoistani, mutta jokin tästä hienosta romaanista puuttui. Teksti ei koskettanut niin paljon kuin se olisi voinut, ei tullut kovin liki. Mutta upeaa kieltä ja kiinnostavia teemoja.
VastaaPoistaSamoja tunteita kirja minussakin herätti. Juha Itkonen kyllä kirjoittaa hienosti, ja nyt joutuu taas odottamaan hänen seuraavaa romaaniaan tovin. :)
PoistaAjo tulee lukuun myöhemmin, joten pallajan tähän tekstiin kirjan luettuani :)
VastaaPoistaOnkin kiva sitten kuulla ajatuksiasi.
PoistaSamanlaisia mietteitä herätti minussakin, joitain asioita kirjoittelin tänne http://harmaaparranlukutarnoita.blogspot.fi/
VastaaPoista