"Huomasin kissan tanssilattian tuolla puolen jossakin kahden baaritiskin ja muutamien selkien takana. Se loikki tyytyväisenä paikasta toiseen ja rupatteli tuttavilleen pitääkseen sosiaalisen elämänsä sujuvassa tasapainossa. En ollut koskaan nähnyt mitään niin hurmaavaa, mitään niin puoleensavetävää."
Kissani Jugoslavia -kirjan ympärillä on tänä syksynä ollut mukavaa pöhinää, ehkä eniten Helena Ruuskan (Helsingin Sanomat 7.8.2014) kiittävän kritiikin vuoksi. Olin kiinnittänyt kirjaan huomiota jo Otavan syyskatalogia selaillessani, ja mielenkiintoni vain lisääntyi tuon pöhinän myötä.
Kirja sijoittuu kahteen maahan, kahteen eri aikaan ja sitä kuvataan kahden eri henkilön näkökulmista. On vuoden 1980 Jugoslavia, missä albaanityttö Emine odottaa aikuisuutta ja avioliittoa ja mistä kuljetaan maan hajoamisen kautta nykyaikaan. On nykyajan Suomi, jossa Bekim elää maahanmuuttajataustaisena Suomessa. Näiden kahden henkilön yhteys toisiinsa on helposti arvattavissa, ja takakannen liepeestä yhteyden saa selville jo ennen kirjan lukemista.
Emine elää kulttuurissa, jossa järjestetyt avioliitot ovat tavallisia ja jossa häitä juhlitaan päivien ajan. Hänen elämäänsä saapuu mies, jonka nimi tarkoittaa juhlaa, jota Eminen ei kannata avioliitoltaan odottaa. Emine elää myös maassa, jossa eri kansat elävät yhdessä mutta erillisinä.
Kirjan päähenkilöistä Bekim muodostui minulle Emineä läheisemmäksi. Emine jää jollain tapaa etäälle, hän on omassa elämässään kuin taipuvainen sivustakatsoja, joka ottaa mitä vastaan tulee. Bekim on katkera ja vihainen eikä henkilönä mitenkään rakastettava. Hän on kuitenkin niin eksyksissä, että häntä kohtaan ei voi olla tuntematta sympatiaa.
Pajtim Statovcin romaanista ovat kirjoittaneet myös Kirsi, Amma, Karoliina, Katja ja Anneli.
 |
| Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (Otava 2014) 285 sivua |
Kirja sijoittuu kahteen maahan, kahteen eri aikaan ja sitä kuvataan kahden eri henkilön näkökulmista. On vuoden 1980 Jugoslavia, missä albaanityttö Emine odottaa aikuisuutta ja avioliittoa ja mistä kuljetaan maan hajoamisen kautta nykyaikaan. On nykyajan Suomi, jossa Bekim elää maahanmuuttajataustaisena Suomessa. Näiden kahden henkilön yhteys toisiinsa on helposti arvattavissa, ja takakannen liepeestä yhteyden saa selville jo ennen kirjan lukemista.
Emine elää kulttuurissa, jossa järjestetyt avioliitot ovat tavallisia ja jossa häitä juhlitaan päivien ajan. Hänen elämäänsä saapuu mies, jonka nimi tarkoittaa juhlaa, jota Eminen ei kannata avioliitoltaan odottaa. Emine elää myös maassa, jossa eri kansat elävät yhdessä mutta erillisinä.
Albaani on valmis kuolemaan kunniansa ja kasvojensa puolesta, koska kasvojen menettäminen on monta kertaa pahempaa kuin kuolema. Tämä oli asia, jota muiden Jugoslavian kansojen keskuudessa ei aina ymmärretty.Bekim puolestaan elää maassa, jossa hänet määritellään hänen taustansa kautta. Hän on vääränlainen, hänellä on väärä nimi ja häntä tarkkaillaan eri tavoin kuin muita.
Kun koulussa puhuttiin islaminuskosta, diktatuureista tai vieraista kielistä, painoin pääni alas, sillä tunsin miten kaikki kääntyivät katsomaan minua. Ja kun he pyysivät minua puhumaan äidinkieltäni, jotkut heistä sanoivat ääneen, miten harmi on ettei sen osaamisesta ole mitään hyötyä täällä. Ja ollessani myöhässä kuulin usein, että sinunkin olisi jo korkea aika oppia, ettei tämä ole mikään kehitysmaa. On lottovoitto asua Suomessa ja käydä täällä koulua, muista se.On kuin Bekim haluaisi olla vielä erilaisempi kuin mitä hän oikeasti on. Hän hankkii lemmikikseen käärmeen, kuin vastalauseena lapsuuden painajaisilleen, ja löytää kumppanikseen kissan, jota rakastaa vaikka kissa ei kovin lämpimiä tunteita osakseen ansaitsisi. Bekim on yksin ja rikkinäinen, mitä hänen lähellään olevat hahmot tuntuvat tavalla tai toisella alleviivaavan.
Kirjan päähenkilöistä Bekim muodostui minulle Emineä läheisemmäksi. Emine jää jollain tapaa etäälle, hän on omassa elämässään kuin taipuvainen sivustakatsoja, joka ottaa mitä vastaan tulee. Bekim on katkera ja vihainen eikä henkilönä mitenkään rakastettava. Hän on kuitenkin niin eksyksissä, että häntä kohtaan ei voi olla tuntematta sympatiaa.
Ja minä jatkoin kertomista, kunnes olin sulkenut tarinani kaikki ympyrät, kunnes minusta ei ollut enää mitään kerrottavaa. Kokonainen elämä mahtui niin pieneen määrään sanoja, että loppuun päästyäni minusta tuntui kuin en olisi sanonut yhtään mitään.Kissani Jugoslavia on hieno ja hämmentävä lukukokemus. Pajtim Statovci kirjoittaa sujuvasti ja hyvin, tarina on moniulotteinen ja kiinnostava. Teemoja on paljon perhesuhteista yksinäisyyteen ja maahanmuuttoon, mutta hyvin tarina pysyy koossa. En voi väittää kaikkea ymmärtäneeni, esimerkiksi vierailu isoisän luona jäi mietityttämään, mutta ehkä hyvä merkki onkin se, että tarina jää mieleen ja antaa pohdittavaa. Vahva, mielenkiintoinen esikoiskirja!
Pajtim Statovcin romaanista ovat kirjoittaneet myös Kirsi, Amma, Karoliina, Katja ja Anneli.
Odotan kovasti, että saisin tämän käsiini. Olen varausjonossa. Luin nyt vaan viimeisen kappaleesi. Palaillaan.
VastaaPoistaMinä puolestani odotan kovasti, mitä sinä tästä kirjasta ajattelet. Palaillaan! :)
PoistaTämä kissa kehrää yöpöydällä :)
VastaaPoistaOi, kiva kuulla! Mielelläni sitten luen sinun ajatuksiasi tästä kissasta. :)
Poista"Hieno ja hämmentävä." Hyvin sanottu! Minunkin mielestäni romaani on hyvä ja ihmettelenkin, mistä näitä hienoja esikoisia riittää etenkin tänä vuonna.
VastaaPoistaKiitos, Katja!
PoistaEsikoiskirjojen suhteen tämä vuosi näyttää kyllä muodostuvan upeaksi.
Oi, sinä jo luit tämän.. Minulla tämä on vielä tähtäimessä, tulen sitten uudemman kerran kommentoimaan tätä postausta...
VastaaPoistaSittenpä onkin kiva kuulla, mitä kirjasta ajattelet. Täytyy seurailla, milloin postaat tästä!
Poista