Siirry pääsisältöön

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

"Huomasin kissan tanssilattian tuolla puolen jossakin kahden baaritiskin ja muutamien selkien takana. Se loikki tyytyväisenä paikasta toiseen ja rupatteli tuttavilleen pitääkseen sosiaalisen elämänsä sujuvassa tasapainossa. En ollut koskaan nähnyt mitään niin hurmaavaa, mitään niin puoleensavetävää."
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
(Otava 2014)
285 sivua
Kissani Jugoslavia -kirjan ympärillä on tänä syksynä ollut mukavaa pöhinää, ehkä eniten Helena Ruuskan (Helsingin Sanomat 7.8.2014) kiittävän kritiikin vuoksi. Olin kiinnittänyt kirjaan huomiota jo Otavan syyskatalogia selaillessani, ja mielenkiintoni vain lisääntyi tuon pöhinän myötä.

Kirja sijoittuu kahteen maahan, kahteen eri aikaan ja sitä kuvataan kahden eri henkilön näkökulmista. On vuoden 1980 Jugoslavia, missä albaanityttö Emine odottaa aikuisuutta ja avioliittoa ja mistä kuljetaan maan hajoamisen kautta nykyaikaan. On nykyajan Suomi, jossa Bekim elää maahanmuuttajataustaisena Suomessa. Näiden kahden henkilön yhteys toisiinsa on helposti arvattavissa, ja takakannen liepeestä yhteyden saa selville jo ennen kirjan lukemista.

Emine elää kulttuurissa, jossa järjestetyt avioliitot ovat tavallisia ja jossa häitä juhlitaan päivien ajan. Hänen elämäänsä saapuu mies, jonka nimi tarkoittaa juhlaa, jota Eminen ei kannata avioliitoltaan odottaa. Emine elää myös maassa, jossa eri kansat elävät yhdessä mutta erillisinä.
Albaani on valmis kuolemaan kunniansa ja kasvojensa puolesta, koska kasvojen menettäminen on monta kertaa pahempaa kuin kuolema. Tämä oli asia, jota muiden Jugoslavian kansojen keskuudessa ei aina ymmärretty.
Bekim puolestaan elää maassa, jossa hänet määritellään hänen taustansa kautta. Hän on vääränlainen, hänellä on väärä nimi ja häntä tarkkaillaan eri tavoin kuin muita.
Kun koulussa puhuttiin islaminuskosta, diktatuureista tai vieraista kielistä, painoin pääni alas, sillä tunsin miten kaikki kääntyivät katsomaan minua. Ja kun he pyysivät minua puhumaan äidinkieltäni, jotkut heistä sanoivat ääneen, miten harmi on ettei sen osaamisesta ole mitään hyötyä täällä. Ja ollessani myöhässä kuulin usein, että sinunkin olisi jo korkea aika oppia, ettei tämä ole mikään kehitysmaa. On lottovoitto asua Suomessa ja käydä täällä koulua, muista se.
On kuin Bekim haluaisi olla vielä erilaisempi kuin mitä hän oikeasti on. Hän hankkii lemmikikseen käärmeen, kuin vastalauseena lapsuuden painajaisilleen, ja löytää kumppanikseen kissan, jota rakastaa vaikka kissa ei kovin lämpimiä tunteita osakseen ansaitsisi. Bekim on yksin ja rikkinäinen, mitä hänen lähellään olevat hahmot tuntuvat tavalla tai toisella alleviivaavan.

Kirjan päähenkilöistä Bekim muodostui minulle Emineä läheisemmäksi. Emine jää jollain tapaa etäälle, hän on omassa elämässään kuin taipuvainen sivustakatsoja, joka ottaa mitä vastaan tulee. Bekim on katkera ja vihainen eikä henkilönä mitenkään rakastettava. Hän on kuitenkin niin eksyksissä, että häntä kohtaan ei voi olla tuntematta sympatiaa.
Ja minä jatkoin kertomista, kunnes olin sulkenut tarinani kaikki ympyrät, kunnes minusta ei ollut enää mitään kerrottavaa. Kokonainen elämä mahtui niin pieneen määrään sanoja, että loppuun päästyäni minusta tuntui kuin en olisi sanonut yhtään mitään.
Kissani Jugoslavia on hieno ja hämmentävä lukukokemus. Pajtim Statovci kirjoittaa sujuvasti ja hyvin, tarina on moniulotteinen ja kiinnostava. Teemoja on paljon perhesuhteista yksinäisyyteen ja maahanmuuttoon, mutta hyvin tarina pysyy koossa. En voi väittää kaikkea ymmärtäneeni, esimerkiksi vierailu isoisän luona jäi mietityttämään, mutta ehkä hyvä merkki onkin se, että tarina jää mieleen ja antaa pohdittavaa. Vahva, mielenkiintoinen esikoiskirja!

Pajtim Statovcin romaanista ovat kirjoittaneet myös Kirsi, AmmaKaroliinaKatja ja Anneli.

Kommentit

  1. Odotan kovasti, että saisin tämän käsiini. Olen varausjonossa. Luin nyt vaan viimeisen kappaleesi. Palaillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestani odotan kovasti, mitä sinä tästä kirjasta ajattelet. Palaillaan! :)

      Poista
  2. Tämä kissa kehrää yöpöydällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla! Mielelläni sitten luen sinun ajatuksiasi tästä kissasta. :)

      Poista
  3. "Hieno ja hämmentävä." Hyvin sanottu! Minunkin mielestäni romaani on hyvä ja ihmettelenkin, mistä näitä hienoja esikoisia riittää etenkin tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja!
      Esikoiskirjojen suhteen tämä vuosi näyttää kyllä muodostuvan upeaksi.

      Poista
  4. Oi, sinä jo luit tämän.. Minulla tämä on vielä tähtäimessä, tulen sitten uudemman kerran kommentoimaan tätä postausta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenpä onkin kiva kuulla, mitä kirjasta ajattelet. Täytyy seurailla, milloin postaat tästä!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?