"Katsoin Talismaanin kuvaa uusin silmin. Siinä komeili minun ensimmäinen oma hevoseni. Tamma oli kaikkea muuta kuin olin koskaan ensimmäisestä omasta hevosestani ajatellut.
- Mut eihän meillä ole varaa, sopersin hämmentyneenä."
Tiina Tanskasen uutuusteos Talttumaton Talismaani aloittaa Hevostyttö Iitu -sarjan. Avaustarinan ja koko sarjan pääosassa on Iitu, joka käy ratsastamassa Kaihomäen Ratsutilalla ja haaveilee omasta hevosesta. Mieleisin olisi newforest-ruuna Roby, jolla Iitu osallistuu estetunneille ja jonka kanssa tyttö toivoo pääsevänsä myös kilpailemaan.
Pian tapahtuu kuitenkin odottamaton muutos, kun Iitu saa kuin saakin oman hevosen. Kyseessä ei suinkaan ole Roby vaan kouluttamaton suomenhevostamma Talismaani, jonka ravurin ura on jäänyt alkutekijöihinsä. Alkutaival Talismaanin kanssa on kaikkea muuta kuin ruusuinen, eikä ponnisteluja suinkaan helpota tallin kyräilevä, kateellinen ja kiusanhenkinen ilmapiiri. Tallinomistajan tytär Ella ei ivallista palautettaan säästele, ja hänen pieni hovinsa säestää valtiatarta mielellään. Iitu joutuu punnitsemaan viimein ystävyyttään myös Aadan kanssa, joka hänkin saa oman hevosen.
Tiina Tanskasen teos on hyvin etenevä ja sujuvasti kirjoitettu nuortenkirja, jonka dialogi on toimivaa - ehkäpä siinä näkyy kirjailijan tausta käsikirjoittajana. Tarinassa näkyy myös se, että kirjailija tuntee hevosmaailman hyvin.
Jonkin verran minua kuitenkin lukiessa häiritsi tallielämän negatiivinen ilmapiiri. Yksityistallilaiset "mulkoilevat" uusia tulokkaita, tallinomistaja Sanna "jupisee" ja "paasaa", lisäksi häntä "ärsyttää", Iitu "kivahtaa" ja "tivaa syyttävään sävyyn", Aada "juoruaa" ja Noora-Liina "piikittelee". Onneksi Iitu löytää tallilta myös tukea, mutta sarjan jatko-osiin toivoisi hieman mukavampaa ilmapiiriä. Vaikka tallien kilpailuhenki ja hevostyttöjen väliset valtataistelut ovat ratsastustalleilla valitettavasti melko tavallisia, toivoisi edes tallin omistavalta Sannalta aikuismaista käytöstä sen sijaan, että hän sortuu juoruiluun ja epätasa-arvoiseen käytökseen. Onko mikään harrastus moisen negatiivisuuden vyöryn arvoinen? Toisaalta asetelma varmasti herättää lukijassa tunteita ja saa toivomaan oikeudenmukaisuuden periaatteiden toteutumista.
Pidän muuten kirjan eloisista kansista, joihin on valittu mukavia kuvia. Myös sisäkannet on kuvitettu samaan tapaan, mikä on miellyttävä yksityiskohta. Tietoa kansien suunnittelijasta en onnistunut kirjasta löytämään.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
- Mut eihän meillä ole varaa, sopersin hämmentyneenä."
 |
| Tiina Tanskanen: Talttumaton Talismaani (Otava 2014) 111 sivua |
Pian tapahtuu kuitenkin odottamaton muutos, kun Iitu saa kuin saakin oman hevosen. Kyseessä ei suinkaan ole Roby vaan kouluttamaton suomenhevostamma Talismaani, jonka ravurin ura on jäänyt alkutekijöihinsä. Alkutaival Talismaanin kanssa on kaikkea muuta kuin ruusuinen, eikä ponnisteluja suinkaan helpota tallin kyräilevä, kateellinen ja kiusanhenkinen ilmapiiri. Tallinomistajan tytär Ella ei ivallista palautettaan säästele, ja hänen pieni hovinsa säestää valtiatarta mielellään. Iitu joutuu punnitsemaan viimein ystävyyttään myös Aadan kanssa, joka hänkin saa oman hevosen.
Tiina Tanskasen teos on hyvin etenevä ja sujuvasti kirjoitettu nuortenkirja, jonka dialogi on toimivaa - ehkäpä siinä näkyy kirjailijan tausta käsikirjoittajana. Tarinassa näkyy myös se, että kirjailija tuntee hevosmaailman hyvin.
Jonkin verran minua kuitenkin lukiessa häiritsi tallielämän negatiivinen ilmapiiri. Yksityistallilaiset "mulkoilevat" uusia tulokkaita, tallinomistaja Sanna "jupisee" ja "paasaa", lisäksi häntä "ärsyttää", Iitu "kivahtaa" ja "tivaa syyttävään sävyyn", Aada "juoruaa" ja Noora-Liina "piikittelee". Onneksi Iitu löytää tallilta myös tukea, mutta sarjan jatko-osiin toivoisi hieman mukavampaa ilmapiiriä. Vaikka tallien kilpailuhenki ja hevostyttöjen väliset valtataistelut ovat ratsastustalleilla valitettavasti melko tavallisia, toivoisi edes tallin omistavalta Sannalta aikuismaista käytöstä sen sijaan, että hän sortuu juoruiluun ja epätasa-arvoiseen käytökseen. Onko mikään harrastus moisen negatiivisuuden vyöryn arvoinen? Toisaalta asetelma varmasti herättää lukijassa tunteita ja saa toivomaan oikeudenmukaisuuden periaatteiden toteutumista.
Pidän muuten kirjan eloisista kansista, joihin on valittu mukavia kuvia. Myös sisäkannet on kuvitettu samaan tapaan, mikä on miellyttävä yksityiskohta. Tietoa kansien suunnittelijasta en onnistunut kirjasta löytämään.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.