Siirry pääsisältöön

Helmi Kekkonen: Suojaton

"Isa istuu pitkän pöydän ääressä selkä suorana, jalkojaan heilutellen, räpyttelee silmiään ja kuuntelee muiden keskustelua, seuraa käsien liikkeitä ja kasvojen vaihtuvia ilmeitä, liikuttaa huuliaan puheen tahdissa, joskus painaa kätensä Hannelen leukaa vasten. Imee itseensä jokaisen sanan ja lauseen, kuin ottaisi ne talteen joitain toisia aikoja varten."
Helmi Kekkonen: Suojaton
(Siltala 2014)
160 sivua
Helmi Kekkosen romaani Suojaton on kaunis kertomus perheestä, tyttärestä, äidistä, ihmissuhteista ja suvaitsevaisuudesta. Tarinan keskiössä on Isa, joka on erillinen ja erityinen. Isa on vaativa vauva, josta kasvaa puhelias lapsi, joka vuosien mittaan mykistyy. Hän kavahtaa kosketusta ja on pitkiä aikoja vaiti, saavuttamattomissa.

Isan rinnalla tärkeäksi henkilöksi nousee hänen äitinsä Hannele, jonka näkökulmasta kerrotaan paljon. Isan syntyessä Hannelella on ikää jo yli neljäkymmentä vuotta, toista lasta on toivottu ja toivosta on ehditty jo luopua. Hannelen näkökulmassa korostuvat rakkaus omaan lapseen ja huoli tästä, oikein toimimisen halu joka kuitenkin uhkaa kääntyä päälaelleen, kun ei jaksa tai osaa ymmärtää lasta, joka ei sovi yleiseen muottiin.

Isan ja Hannelen lisäksi perheeseen kuuluvat Tomas-isä ja Isan isoveli Kai, mutta kirja keskittyy ennen kaikkea perheen naisiin.

Suojaton on kertomus Isasta, jota rakastetaan mutta jolta tunnutaan jatkuvasti odotettavan jotain muuta kuin mitä hän todella on. Aivan kuin kuka tahansa, Isa odottaa tulevansa nähdyksi.
Sinä muistutat minua hänestä, sinä muistutat minua Isabelista, äiti sanoo jälleen kerran ja silittää Isan hiuksia, ja Isasta tuntuu lyhyen hetken ajan, juuri silloin, oksien lävitse siivilöityvässä valossa, äiti näkee hänet.
Hänen keinonsa tulla huomatuksi on surullinen. Samoin surullista on se, että rakkaus ei riitä tarjoamaan hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Surullista on myös se, miten Hannele haluaa lapselleen hyvää ja joutuu kamppailemaan syyllisyydentuntojen kanssa.
Hän oli luvannut suojella lapsiaan kaikelta pahalta. Se oli ollut mieletön lupaus, ei sellaista voinut pitää, hän tiesi sen, mutta kun hän oli vuosia sitten laskenut kätensä Isan päälaelle ja kämmen oli peittänyt tytön koko pään hän oli hetken uskonut sanoihinsa, uskonut itseensä.
Äitinä samaistuin lukiessani voimakkaasti Hanneleen ja hänen kipuunsa. Silti lähelle tuli myös Isa, jota olisin halunnut suojella, jonka olisin halunnut ottaa syliin. Yksi kirjan vahvuuksista lieneekin siinä, että tarina tarjoaa samaistumispintaa (esimerkiksi Krista samaistui enemmän Isaan kuin tämän äitiin). Lisäksi teos on vakuuttava ja hyvin kirjoitettu, viipyilevä ja katkerankaunis tarina, joka mietityttää pitkään kirjan kansien sulkeuduttua - mietityttää ehkä siksi, että se jättää jälkeensä paljon kysymyksiä, mutta myös siksi, että kertomuksessa itsessään on paljon pohtimisen arvoista sisältöä. Tarina avautuu vähitellen mutta tarttuu sitten lukijaan kiinni, ympäröi kuin syksyinen usva.

Kirjan kauniin, herkän kannen on muuten luonut Satu Ketola.

Lumiomenan Katja määrittelee Suojattoman hienosti kirjaksi, jolla on pienoisromaanin koko, mutta suuri sisin. Suketuksen ja Arjan tavoin koin, että kirjan päätyttyä voisi palata uudelleen alkuun. Kirjojen kamarin Katja toteaa Helmi Kekkosen sanojen olevan kuin helmiä. Mari olisi toivonut kirjan olevan pidempi.

Tämän kirjan lukemisen myötä lähtee lahjoitus Suomen Pakolaisavun lukutaitokampanjaan.

Kommentit

  1. Tämä on hieno kirja, jonka voisi lukea monta kertaa. Uusia puolia löytyisi jokaisella kerralla varmasti lisää. Tunnelma rakentuu hienosti, pienin piirroin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että tästä saisi jokaisella lukukerralla irti jotain uutta. Hieno kudelma.

      Poista
  2. Tämä todellakin on niitä kirjoja, jotka viipyilevät mielessä pitkään. Kipeä, mutta niin kauniisi kirjoitettu! Ja niin, jättää jälkeensä kysymyksiä... Pidin tästä paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sinäkin pidit. Tässä nivotaan niin upeasti yhteen kipeys ja kauneus, että ei voi kuin ihailla.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…