"Dorotean täytyi kääntää katseensa. Hän näki Lahjan ja hänen olonsa keveni heti. Kun hän katsoi sohvalla lepäävää viatonta lasta, hän ajatteli: eikö pahinkin ihminen voinut hyvittää tekonsa? Ansaita anteeksiannon? Eikö hän ansainnut tilaisuuden näyttää, että tällä kertaa osaisi toimia oikein?"
Tanja Pohjolan esikoisromaanissa Lintu pieni liikutaan kahdessa ajassa ja paikassa: vuoden 1944 Viipurissa ja yhdeksän vuotta myöhemmin Helsingissä. Päähenkilö on Dora, joka on myöhemmin muuttanut nimensä Doroteaksi ja yrittänyt muuttaa myös menneisyytensä toiseksi.
1940-luvulla Dora elää äitinsä ja Mari-sisarensa kanssa rapistuneessa huvilassa. Arkea rikkovat sodan viimeiset pommitukset, mutta eniten sisarusten elämään vaikuttaa arvovieras, joka tulee tapaamaan tyttöjen äitiä. Arvovieraan aikana tyttöjen on oltava äänettömiä ja näkymättömiä, ja Doran tehtäväksi jää pitää huolta Marista. Mari haluaa kuulla uudelleen ja uudelleen sadun, jota Dora kertoo.
Helsingissä Dorotea on tuore aviovaimo, joka haluaa unohtaa menneisyytensä kauhean taakan. Aviomiehelleen hän on oikeastaan joku muu, eikä nuori nainen tunnu enää itsekään oikein tietävän, kuka on.
Kirjan takakannessa Lintu pieni määritellään psykologiseksi romaaniksi ihmismielen syöksystä häpeän ja syyllisyyden paineessa. Juuri sellainen kirja onkin. Romaani on taitavasti kirjoitettu kuva siitä, miten menneisyys ei päästä otteestaan vaan on läsnä koko ajan. Dorotea häpeää ja tuntee syyllisyyttä tapahtuneista asioista, vaikka eniten hän tuntuisi tarvitsevan sitä, että joku rakastaa ja hyväksyy hänet sellaisenaan.
Lintu pieni on alakuloisuudessaan vahvan kaunis romaani. Tarina saa miettimään, mitä ajattelemattomuus, väärät sanat ja rakkauden puute voivat ihmiselle tehdä ja kuinka hauras ihmismieli voi olla. Tarina ei kerro, saadaanko rikki mennyt taas ehjäksi, mutta tunteen toivosta se jättää jälkeensä. Tanja Pohjolan esikoisteos on kirja, jonka lukemista voi lämpimästi suositella.
Minun laillani tästä hienosta kirjasta ovat pitäneet myös Maria, Ulla ja Anna.
 |
| Tanja Pohjola: Lintu pieni (Atena 2014) 285 sivua |
1940-luvulla Dora elää äitinsä ja Mari-sisarensa kanssa rapistuneessa huvilassa. Arkea rikkovat sodan viimeiset pommitukset, mutta eniten sisarusten elämään vaikuttaa arvovieras, joka tulee tapaamaan tyttöjen äitiä. Arvovieraan aikana tyttöjen on oltava äänettömiä ja näkymättömiä, ja Doran tehtäväksi jää pitää huolta Marista. Mari haluaa kuulla uudelleen ja uudelleen sadun, jota Dora kertoo.
Helsingissä Dorotea on tuore aviovaimo, joka haluaa unohtaa menneisyytensä kauhean taakan. Aviomiehelleen hän on oikeastaan joku muu, eikä nuori nainen tunnu enää itsekään oikein tietävän, kuka on.
Hän ripusti vaatekaappiin laventelipusseja luomaan romanttista tunnelmaa. Ja entä avioliitto sitten: kuivattuja orvokkeja sinikantisen Raamatun välissä. Ne olivat kauniita kuvia, ja sellainen hänkin oli. Pelkkä kuvajainen.Huolella rakennettu kuva uhkaa rikkoutua, kun pariskunnan luokse saapuu vieraita Viipurista. Dorotea pelkää epätoivoisesti paljastumista, ja pian käy vaikeaksi tietää, mikä on totta ja mikä ei. Tarinaan rakentuu kahden aikatason limittyessä vahva jännite, joka pakottaa lukemaan kirjaa eteenpäin.
Kirjan takakannessa Lintu pieni määritellään psykologiseksi romaaniksi ihmismielen syöksystä häpeän ja syyllisyyden paineessa. Juuri sellainen kirja onkin. Romaani on taitavasti kirjoitettu kuva siitä, miten menneisyys ei päästä otteestaan vaan on läsnä koko ajan. Dorotea häpeää ja tuntee syyllisyyttä tapahtuneista asioista, vaikka eniten hän tuntuisi tarvitsevan sitä, että joku rakastaa ja hyväksyy hänet sellaisenaan.
Lintu pieni on alakuloisuudessaan vahvan kaunis romaani. Tarina saa miettimään, mitä ajattelemattomuus, väärät sanat ja rakkauden puute voivat ihmiselle tehdä ja kuinka hauras ihmismieli voi olla. Tarina ei kerro, saadaanko rikki mennyt taas ehjäksi, mutta tunteen toivosta se jättää jälkeensä. Tanja Pohjolan esikoisteos on kirja, jonka lukemista voi lämpimästi suositella.
Minun laillani tästä hienosta kirjasta ovat pitäneet myös Maria, Ulla ja Anna.
Vasta nyt Dora ymmärtää, mitä tämä kaikki merkitsee: myös hänessä ja Marissa on pöllöjen verta. Heidän pitää ryhtyä kuuntelemaan lintujen viserrystä, sillä se on myös heidän kieltään, heidän sukunsa kieltä, jota he jonain päivänä osaavat puhua perin pohjin. Ehkä sinä päivänä he oppivat ymmärtämään myös äitiä.Lintu pieni vie osaltaan lukutaitoa pakolaisille lukuhaasteessa.
Tämä on syyskirjauutuuksien lukulistallani, ja arviosi myötä nousi siinä aivan kärjen joukkoon. Todella kiinnostava esikoinen!
VastaaPoistaVoi, toivottavasti pidät!
Poista40-luku on nyt kovasti esillä kirjoissa. Sieltä riittää ammennettavaa, yhä uudelleen ja uudelleen. Hieno arvio, mielenkiintoni heräsi!
VastaaPoista1940-luku on kyllä kiinnostavaa aikaa, samoin -20-luku, johon sijoittuvaa kirjaa parhaillaan luen.
PoistaTästä on kyllä pitänyt moni sellainen, jonka lukumakua arvostan. Taas yksi kirja lisää lukulistalle. :)
VastaaPoistaKiva kuulla, että kirjasta on pidetty ja että se päätyy sinunkin lukulistallesi. :)
Poista