Siirry pääsisältöön

Tanja Pohjola: Lintu pieni

"Dorotean täytyi kääntää katseensa. Hän näki Lahjan ja hänen olonsa keveni heti. Kun hän katsoi sohvalla lepäävää viatonta lasta, hän ajatteli: eikö pahinkin ihminen voinut hyvittää tekonsa? Ansaita anteeksiannon? Eikö hän ansainnut tilaisuuden näyttää, että tällä kertaa osaisi toimia oikein?"
Tanja Pohjola: Lintu pieni
(Atena 2014)
285 sivua
Tanja Pohjolan esikoisromaanissa Lintu pieni liikutaan kahdessa ajassa ja paikassa: vuoden 1944 Viipurissa ja yhdeksän vuotta myöhemmin Helsingissä. Päähenkilö on Dora, joka on myöhemmin muuttanut nimensä Doroteaksi ja yrittänyt muuttaa myös menneisyytensä toiseksi.

1940-luvulla Dora elää äitinsä ja Mari-sisarensa kanssa rapistuneessa huvilassa. Arkea rikkovat sodan viimeiset pommitukset, mutta eniten sisarusten elämään vaikuttaa arvovieras, joka tulee tapaamaan tyttöjen äitiä. Arvovieraan aikana tyttöjen on oltava äänettömiä ja näkymättömiä, ja Doran tehtäväksi jää pitää huolta Marista. Mari haluaa kuulla uudelleen ja uudelleen sadun, jota Dora kertoo.

Helsingissä Dorotea on tuore aviovaimo, joka haluaa unohtaa menneisyytensä kauhean taakan. Aviomiehelleen hän on oikeastaan joku muu, eikä nuori nainen tunnu enää itsekään oikein tietävän, kuka on.
Hän ripusti vaatekaappiin laventelipusseja luomaan romanttista tunnelmaa. Ja entä avioliitto sitten: kuivattuja orvokkeja sinikantisen Raamatun välissä. Ne olivat kauniita kuvia, ja sellainen hänkin oli. Pelkkä kuvajainen.
Huolella rakennettu kuva uhkaa rikkoutua, kun pariskunnan luokse saapuu vieraita Viipurista. Dorotea pelkää epätoivoisesti paljastumista, ja pian käy vaikeaksi tietää, mikä on totta ja mikä ei. Tarinaan rakentuu kahden aikatason limittyessä vahva jännite, joka pakottaa lukemaan kirjaa eteenpäin.

Kirjan takakannessa Lintu pieni määritellään psykologiseksi romaaniksi ihmismielen syöksystä häpeän ja syyllisyyden paineessa. Juuri sellainen kirja onkin. Romaani on taitavasti kirjoitettu kuva siitä, miten menneisyys ei päästä otteestaan vaan on läsnä koko ajan. Dorotea häpeää ja tuntee syyllisyyttä tapahtuneista asioista, vaikka eniten hän tuntuisi tarvitsevan sitä, että joku rakastaa ja hyväksyy hänet sellaisenaan.

Lintu pieni on alakuloisuudessaan vahvan kaunis romaani. Tarina saa miettimään, mitä ajattelemattomuus, väärät sanat ja rakkauden puute voivat ihmiselle tehdä ja kuinka hauras ihmismieli voi olla. Tarina ei kerro, saadaanko rikki mennyt taas ehjäksi, mutta tunteen toivosta se jättää jälkeensä. Tanja Pohjolan esikoisteos on kirja, jonka lukemista voi lämpimästi suositella.

Minun laillani tästä hienosta kirjasta ovat pitäneet myös Maria, Ulla ja Anna.
Vasta nyt Dora ymmärtää, mitä tämä kaikki merkitsee: myös hänessä ja Marissa on pöllöjen verta. Heidän pitää ryhtyä kuuntelemaan lintujen viserrystä, sillä se on myös heidän kieltään, heidän sukunsa kieltä, jota he jonain päivänä osaavat puhua perin pohjin. Ehkä sinä päivänä he oppivat ymmärtämään myös äitiä.
Lintu pieni vie osaltaan lukutaitoa pakolaisille lukuhaasteessa.

Kommentit

  1. Tämä on syyskirjauutuuksien lukulistallani, ja arviosi myötä nousi siinä aivan kärjen joukkoon. Todella kiinnostava esikoinen!

    VastaaPoista
  2. 40-luku on nyt kovasti esillä kirjoissa. Sieltä riittää ammennettavaa, yhä uudelleen ja uudelleen. Hieno arvio, mielenkiintoni heräsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1940-luku on kyllä kiinnostavaa aikaa, samoin -20-luku, johon sijoittuvaa kirjaa parhaillaan luen.

      Poista
  3. Tästä on kyllä pitänyt moni sellainen, jonka lukumakua arvostan. Taas yksi kirja lisää lukulistalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kirjasta on pidetty ja että se päätyy sinunkin lukulistallesi. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?