Siirry pääsisältöön

Sirpa Kähkönen: Graniittimies

"Seurailimme Moikan rantamia pitkien merikasarmien luo, missä katukiveys vaihtui puulankuiksi ja askelet kumisivat syvinä. Pysähdyimme syömään aina samaan pieneen stolovajaan, jonka ikkunat olivat huurun peittämät ja jossa valkohattuinen myyjä paiskasi lautasemme tiskiin niin että borssi tai kaalikeitto loiskui. Kun lusikoimme soppaamme, halusin kysyä Lavrilta, jonka punatähtinen lakki lepäsi pöydällä välissämme, oliko hänellä täällä mitään, mistä ottaa kiinni."
Sirpa Kähkönen: Graniittimies
(Otava 2014)
332 sivua
Kevättalvella 1922 Petrogradiin hiihtävät Ilja ja Klara Tuomi, jotka lähtevät aatteen perässä etsimään parempaa elämää rajan takaa. Taakse jäävät sukulaiset, ystävät, äidinkieli ja vanhat etunimet sekä kotimaa, joka oli kääntänyt selkänsä. Edessä näkyy tulevaisuus, jonka rakentamiseen työläinen voi osallistua.
Voi sanoa, että niin vähäpätöiset seikat kuin neula ja lanka ovat muuttaneet elämäni suuntaa melkein yhtä paljon kuin rakkaus mieheen ja päätös lähteä helmikuun hangille hiihtämään.
Muitakin suomalaisia on lähtenyt, ja suomalaiset löytävät toisensa. Elämä uudessa kotimaassa ei kuitenkaan - tietenkään - ole helppoa. Vallankumouksen ja suuren muutoksen jäjiltä on paljon tehtävää, eikä aatteen palo aina jaksa kantaa. Silti on jaksettava uurastaa ja katsottava eteenpäin, luotettava uuteen tulevaisuuteen. Katulapsia auttavalla Klaralla optimismia ja luottamusta riittää, mutta kirjan lopussa tarinaa ei enää kerrotakaan hänen kauttaan - siihen on syynsä. Klara on kirjan rakenteen takia ja muutenkin henkilö, joka tulee lähelle ja jolle toivoo hyvää, vaikka ympäröivä yhteiskunta asettaa haasteensa.

Paitsi että Graniittimies kertoo Klarasta, se kertoo myös Iljasta, tämän pikkuveljestä Lavrista, Jelenasta, Tomista ja muista, jotka haluavat tehdä oman osansa ihanteidensa toteuttamisen eteen. Romaani on kertomus ihanteista ja niihin uskomisesta, unelmien särkymisestä, sopeutumisesta, elämästä. Tarina kattaa yli kymmenen vuoden ajanjakson, jonka aikana ilmapiiri kiristyy ja ihmisten yhtäkkiset lähdöt alkavat olla tavallisia.

Luin romaania hitaasti, sillä sen vaikuttavuus syntyy mielestäni erityisesti tiiviistä ja vahvasta tunnelmasta. Sirpa Kähkönen luo upealla tavalla kuvan 1920-luvun elämänmenosta itäisessä naapurimaassamme, jossa joukko nuoria, idealistisia ihmisiä uskoo toisenlaiseen yhteiskuntajärjestykseen. Henkilöidensä kautta Kähkönen tekee historian eläväksi, ja jälleen tämäkin kirja jättää jälkeensä tunteen, että teos pitäisi lukea uudelleen. Sen verran monikerroksinen kudelma on kyseessä.

Graniittimiehestä ovat pitäneet myös Jaana, Tuija, Maija ja Anneli.
Aamun kirjassa Kähkönen kertoo kiinnostavasti teoksen synnystä.

Kirjan sain kustantajalta - kiitos!

Kommentit

  1. Kuulostaa kiehtovalta. Olen pitänyt paljon Kähkösen Kuopio-sarjasta, josta minulla on vielä muutama osa lukematta. Ehkä ne ensin ja sitten joskus tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole Kuopio-sarjaa lukenut lainkaan, pitäisikin moinen puute korjata. Olen ymmärtänyt monen Kuopio-sarjasta pitäneen tykästyneen myös tähän.

      Poista
  2. Kähkönen on hieno tarinankertoja.. Kirja on siksi kiinnostava että se tulee lukulistalleni jossakin vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut Kähköstä vähänlaisesti, mutta hienolta tarinankertojalta hän tosiaan vaikuttaa. Kiva sitten aikanaan kuulla, mitä Graniittimiehestä pidät.

      Poista
  3. Luen ja kommentoin kirjoitustasi vähän viiveellä, koska säästelin sitä siksi kunnes olisin itsekin tämän teoksen lukenut ja ajatellut :) Tiivis ja vahva, monikerroksinen kudelma tämä todellakin on! Niin hieno ja täysi! Klara tuli todella lähelle minullakin, hän oli pientä elämää aatteen jaloissa toivoessaan hyvin elävä ja todellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klaraa olen miettinyt paljon vielä kirjan lukemisen jälkeenkin. Hän on niitä, jotka kantavat ja kannattelevat paljon. Ja tosiaan hyvin elävä ja todellinen.

      Poista
  4. Uskaltaneeko sitä kirjoittaakaan oman kommenttian kaikkien näiden hehkutusten perään... Tämä oli toinen kirja, jota olen Kähköseltä lukenut, enkä edellenkään ole kirjailijan fani. Ei niin, etteikö kirjailija olisi osaava, mutta jokin kirjailijan tyylissä ei vaan vetoa minuun. (Sen sijaan tykkään kovasti kuunnella Kähköstä, oli aiheena mikä tahansa.)

    Jätin Graniittimiehen kesken, sivulle 200. Tuntui, että siihen asti olin saanut jo kaiken, mitä kirjalla oli minulle annettavana. Minua ei kiinnostanut tietää, mitä kirjan henkilöille sittemmin tapahtui.

    Kirjan miljöö ja teema on mielenkiintoinen, ei siinä mitään.

    Minun makuuni Kähkönen on ehkä jopa liian vauhdikas kirjailija. Graniittimiehessä juostaan juonta melkoisella vauhdilla ja lukijalle syötetään jos jonkinlaista (tarinan osalta epäolennaista) sivujuonta ja -tapahtumaa. Tuntui kuin olisi lukenut luetteloa erilaisista tapahtumista. Olisin kaivannut pysähtymistä ja tiettyihin avainhetkiin syventymistä, rauhoittumista.

    Toisekseen, minusta Kähkösen naispäähenkilöt ovat aina kauhean tylsiä. Liian kunnollisia minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun uskalsit kommentoida! :) Tylsäähän se olisi, jos me kaikki olisimme samaa mieltä lukemistamme kirjoista. Jonkun tyyli viehättää toista ja toista ei, ja on kovin kiinnostavaa kuulla myös eriäviä mielipiteitä.

      Poista
  5. Kähkönen on kirjoittanut vetävän kirjan. Suosittelen historiallisten kirjojen ystäville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan on. :) Saapa nähdä, mitä Anne Brunila kirjasta ajattelee!

      Poista
  6. Luin kirjan jouluna ja sain blogattua siitä eilen illalla, ja nyt vasta kiertelen lukemassa muiden arvioita ja mielipiteitä Graniittimiehestä. Ja olen ihan samaa mieltä: vaikuttava kirja ja tosiaankin monikerroksittainen kudelma, joka tekisi mieli lukea pian uudelleen. Huikea lukukokemus, ei voi muuta sanoa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin käydä lukemassa ajatuksiasi kirjasta. Kun lukemisesta on kulunut jo kuukausia, huomaan, että kirjan tunnelma on edelleen helppo palauttaa mieleen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Venla Kuoppamäki: "Sun poika kävi täällä"

Tuntui, että vihdoin kaikkein pahin puristus rinnassani alkoi hellittää, vaikka sairaalassa käynnit olivat edelleen kokonaisuutena raskaita. En silti edes miettinyt vaihtoehtoa, etten olisi siellä käynyt, sillä vielä paljon raskaampaa olisi ollut olla käymättä. Oma pieni rakas poikani. Venla Kuoppamäki: "Sun poika kävi täällä" Teos 2022 ulkoasu Dog Design 224 sivua äänikirjan lukija Vilma Melasniemi kesto 9 t 18 min Venla Kuoppamäen teos "Sun poika kävi täällä"  kertoo äidin näkökulmasta, minkälaista elämä mielenterveysongelmaisen nuoren kanssa on. Kuoppamäen poika Oskari sairastuu alle kaksikymppisenä tyypin 1 kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Ajoittain poika on hyvin alakuloinen, ajoittain maaninen ja lopulta myös psykoottinen. "Sun poika kävi täällä"  on päiväkirjamainen kuvaus syksystä 2014 vuoden 2018 lopulle. Kuoppamäki käy töissä, joogaa ja matkustaa, mutta kaiken keskellä on Oskari, joka ei pärjää ilman äitinsä tukea. Äiti tekee kaikkensa saadakse

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 13 – ilmoittaudu mukaan!

Klassikkohaasteen logo: Niina T. Kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy taas! Haasteen kolmastoista osa on vuorossa heinäkuun viimeisenä päivänä, joten aikaa klassikon lukemiseen on kosolti – nyt siis valikoimaan, mikä kirja sopivasti kutkuttaa ja houkuttaa!  Klassikkohaasteen viralliset säännöt: 1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) 2. Lue valitsemasi klassikko. 3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2021. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. 4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä! 5. Toista kohta neljä useasti! Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta  #klassikkohaaste . Haasteeseen vo