Siirry pääsisältöön

Suvi Ahola: Lukupiirien aika

"On luettu yhdessä, on keskusteltu. On luettu, jotta voitaisiin ja osattaisiin keskustella. On luettu, jotta sivistyttäisiin ja kehityttäisiin ihmisinä.
Kyse on lukupiireistä, joilla on aikojen saatossa ollut muitakin nimiä: lukuseura, lukukerho, lukurengas, kirjallinen yhdistys, kirjallisuuskerho."
Suvi Ahola: Lukupiirien aika
- yhteisöllistä lukemista suomalaisissa lukupiireissä
(Avain 2013)
246 sivua
Suvi Aholan teos Lukupiirien aika luotaa lukupiirien syntyhistoriaa ja antaa kuvan lukupiireistä ilmiönä vuoden 2009 Suomessa. Kirja pohjautuu Aholan väitöskirjaan Lukupiirien Suomi, mutta tieteellistä kielenkäyttöä on turha pelätä: teos on kirjoitettu niin elävästi ja sujuvasti, että sitä on ilo lukea.

En ollut ennen kirjan lukemista tullut ajatelleeksi, miten pitkä historia lukupiireillä on. Aholan mukaan eurooppalaisten lukupiirien edeltäjiä olivat jo 1600-luvulla ylhäisön kirjalliset salongit, joissa naisilla oli paljon vaikutusvaltaa toisin kuin muussa yhteiskunnassa. Miten ilahduttava ajatus, että naisille kirjat ovat voineet olla voimaannuttavia aikana, jona miehet käyttivät yleensä suurinta valtaa. Muutenkin Ahola muistuttaa, että lukupiirit eivät ole vain modernin ajan ilmiö:
Päinvastoin, niiden taustalla on vankka lukemisen kulttuuri, joka on vaikuttanut 1800-luvun puolivälistä alkaen kautta Suomen.
Paitsi että kirja kertoo lukupiireistä, se kertoo myös lukemisen ilosta ja yhteisöllisyyden merkityksestä lukemisharrastuksessa. Kirjoista keskusteleminen, erilaisten lukukokemusten vastaanottaminen ja vertailu nostettiin Aholan tutkimuksessa lukupiirien suurimmaksi anniksi. Lukupiireistä haettiin sivistymistä, näköalojen avartumista, yhdessäoloa ja sosiaalisia kontakteja.

Jossain vaiheessa kirjaa lukiessani aloin ajatella, että ehkä myös tällainen kirjallisuusblogi on eräänlainen lukupiirin muoto. Ei mennyt kauankaan, kun Ahola vahvisti ajatukseni:
Lukupiiriä lähellä ja usein sen kanssa identtinenkin on julkinen blogi eli nettipäiväkirja, jota lukijat voivat vapaasti kommentoida. Kuten lukupiireille myös blogeille voi vähitellen muodostua uskollisten seuraajien piiri, ikään kuin vakiojäsenistö.
Blogini myötä olen saanut kirjallisuuden lukemiseen aivan uudenlaisen ulottuvuuden, kun olen alkanut keskustella lukemistani kirjoista aiempaa huomattavasti enemmän. Ennen blogini perustamista osallistuin silloin tällöin lukupiireihin ja keskustelin ehkä kirjoista satunnaisesti muiden kanssa, mutta nyt lähes jokainen lukemani kirja päätyy tekstimerkintöinä blogiini, ja usein joku ilahduttaa kommentoimalla tekstiäni. Monen innokkaan lukupiiriläisen tavoin koen lukemise muuttuneen vielä entistä mielekkäämmäksi, kun ajatuksia ja kokemuksia voi jakaa toisten kanssa.
Tämän päivän lukupiireissä keskustelevat enimmäkseen naiset (ja myös nuoret miehet), ja kiinnostuksen kohteena ovat maailman ja yhteiskunnan lisäksi - sen ohikin - elämänvalinnat, sukupuoliroolut ja perhemallit, inhimillinen filosofia ja psykologia. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan samasta asiasta: siitä, että yhdessä toisten kanss löydämme ratkaisuja ihmisenä olemisen ongelmiin, kun vertailemme erilaisia käsityksiä ja sovittelemme niitä toisiinsa. Samalla yksityisestä tulee yleistä ja lukemisesta - maailman yksinäisimmästä harrastuksesta - väylä yhteisöllisyyteen, usein myös kestävään ystävyyteen. Ainutlaatuinen tapa olla "me".
Lukupiirien aika -teoksessa kuvataan useiden suomalaisten lukupiirien tapaamisia. Kuvauksia niistä oli mukava lukea varsinkin, jos käsiteltynä ollut kirja sattui olemaan tuttu. Teos antaa myös kiinnostavaa, yksityiskohtaista tietoa esimerkiksi listaamalla tutkimukseen osallistuneiden lukupiirien vuonna 2009 valitsemien kirjojen kärkikymmenikön. Kaiken kaikkiaan teos on tavattoman kiinnostava katsaus lukupiireihin ja suomalaiseen lukemisen tapaan. Kirjojen ja lukemisen ystävälle tällä tietokirjalla on paljon annettavaa.

Suvi Aholan teoksesta on kirjoittanut myös Sinisen linnan kirjaston Maria, jonka kanssa valitsin sattumalta saman sitaatin tämän postaukseni alkuun.

Kommentit

  1. Kirjallinen salonki - mikä hieno nimitys, joka pitäisi pikimmiten elvyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! 😊
      Kirjallisesta salongista minulle muuten tulee väistämättä mieleen Minna Canth.

      Poista
  2. Olin kuuntelemassa Aholaa Kouvolan kirjastossa, kun hänellä oli vielä kirjan taustalla oleva väitöskirja tekeillä. Silloin ihmettelimme, että kukaan muu ei ollut keksinyt tehdä akateemista tutkimusta lukupiireistä.
    Hänellä oli ainakin väitöskirjassaan yhtenä tutkimuksen kohteena lapsuudenkylänsä Sippolan - olikohan Marttojen - lukupiiri. Sieltä oli myös naisia tässä alustus & keskustelutilaisuudessa.
    KIrja kuulostaa kiinnostavalta. Kiitos esittelystä Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan yllättävää, että lukupiirejä ei ole akateemisesti enempää tutkittu. Aihepiiri on hyvin kiinnostava!
      Kiitos sinulle kommentistasi!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…