Siirry pääsisältöön

Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä

"Nyt tunti tekemättä katolla mitään on kai nollan markan ruokatunti koska sellainen pitää päivässä keskellä olla. Olen hakenut maasta reppuni ja syön alhaalla lopun ruisleivästä ja viimeiset siivut teemakkaraa. Palma on lämmennyt ja kuohahtaa ensin vaaleanpunertavana vaahtona kattohuovalle kun vedän repäisykorkin auki."
Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä
(Otava 2014)
509 sivua
Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä -romaanin keskiössä on 17-vuotias nuorukainen, joka päätyy kesällä 1972 peltifirmaan töihin. Isä on sairastellut ja menettänyt työnsä, joten pojan täytyy ansaita rahaa. Viikot hän asuu yrityksen tiloissa ja viikonloppuisin matkustaa kotiin. Työpaikalla tutuksi tulee Reijo, Rekku, jonka kotona heinätöiden lomassa poika näkee ja kokee uusia, ihmeellisiä ja vähän outojakin asioita. Vapaa-aikana kylän nuorukaisia kiehtovat dx-kuuntelu ja ulkomaiset radioasemat, joita yritetään päästä kuulemaan, jos säät sen vain sallivat.
Pitkäksi aikaa jään kuuntelemaan Deutsche Wellea jossa puhutaan yhä koko ajan Rote Armee Fraktionista vaikka Meinhofin ja Müllerin kiinniotoista on jo yli viikko. En osaa saksaa juuri yhtään, sitä on ollut ensimmäinen vuosi pari tuntia viikossa vain, mutta kun kuuntelen raporttia radiosta niin ymmärrän enemmän ja välillä kuin melkein kaikki vieraat sanat.
Minäkertoja on jollain tapaa monen tapahtuman sivustakatsoja. Hän pohtii paljon ja saattaa myöhemmin harmitella, että on tullut puhuneeksi liikaa. Kyseleminen saattaa osoittaa tyhmyyttä ja muutenkin pojan mielestä on parempi pitää ennemmin huolta omista asioista.
Otan kassistani vaihtovaatteet valmiiksi saunaa varten ja koko ajan päässä on sama ajatus että mitä se minulle kuuluu mitä täällä muut tekevät.
Rekun luona käydessään nuori mies huomaa kirjan:
Katson itse selkämyksestä: siinä on valkoisella maalikynällä 84.2 ja STE ja Steinbeck.
Jo romaanin nimi viittaa Steinbeckin klassikkoromaaniin Hiiriä ja ihmisiä, ja yhtäläisyyksiä löytyy myös tapahtumien väliltä.

Kesä 1972 on monella tapaa merkityksellinen. Politiikka puhuttaa kylän miehiä, on olympialaisten aika ja minäkertoja saa huomata asioiden muuttuvan. Hän muuttuu ja kasvaa, huomaa asioita aivan uudella tavalla.
Olen ollut melkein kaksi viikkoa kotoa pois, se on kauemmin kuin koskaan on vielä ollut. Sinä aikana ovat kukat ja vihannekset ja perunanvarret kasvaneet reheviksi ja osa tullut tummanvihreiksi. Kaikki on vähän toisin kuin ennen. Ei sellaista kunnolla näe missä on ja asuu.
Myös suhteet muihin ihmisiin elävät ja muuttuvat. Lapsuudesta tutun tytön näkee eri tavalla ja suhtautuminen vanhempiin muuttuu kypsän aikuismaiseksi; poika huomaa, että osat ovat alkaneet vähitellen vaihtua. Isän neuvot palaavat aika ajoin mieleen, ja nuorukainen kantaa niitä mukanaan. Muutenkin suhde isään on tärkeä: yksi romaanin sykähdyttävimpiä kohtia on, kun poika kotiin tultuaan löytää isänsä tekemän pirunnyrkin.

Romaanissa on paljon pojan oivalluksia, jotka ovat arkisuudessaan kauniita:
Tuli mitä tahansa vastaan, ei itsestään täydy luopua. Minä vain olen minä, mieleen tulee niiden keskellä, aivan tarkasti kuin saksilla katki leikattu lause.
Melkein aina kaikki on erilaista kuin edeltä luulee. Sen takia ei kannattaisi kuvitella mitään etukäteen, mutta ei luulemisen kohtaa saa päästään katki vaikka tietää että turhaan. 
Myönnän, että alkuun minun oli vaikea päästä tarinaan kiinni. Kerronta on melko hidastempoista, eikä kirjassa ensi vaiheissa tapahdu kovin paljon - ainakaan näennäisesti. Elämä on tavallista ja kulkee eteenpäin leppoisaa tahtia. Mutta lopulta siinä onkin yksi romaanin vahvuuksista. Kirjassa kuvataan hienosti 1970-luvun alkua, luodaan kuvaa maailmasta jota ei enää ole ja jossa eletään tavallista, suomalaista elämää. Ajankuvaa rakennetaan hyvin elävästi: yhtäkkiä sain huomata olevani kirjan sisässä niin, että oli helppoa kuvitella teoksen kuvaama miljöö.

Lisäksi Olli Jalonen kuvaa vivahteikkaasti minäkertojan kasvua ja ajatuksia, joihin on helppo eläytyä.  Pojasta on pakko pitää, ja äkkiä huomaan pohtivani, millainen tuo 17-vuotias nuori mies mahtaisi olla nykypäivänä, lähes 60-vuotiaana. Täysillä en tarinaan hurmaantunut, mutta silti siinä on jotain sykähdyttävän kaunista ja viehättävää.

Miehiä ja ihmisiä -romaanista on kirjoittanut myös Tuija, jonka tavoin mietin, että päähenkilön nimeä ei taidettu missään vaiheessa paljastaa. Tuijan tapaan minäkin sain kirjan koulutustilaisuuden kylkiäisenä kustantajalta.

Kommentit

  1. Pidin Jalosen Poikakirjasta kovasti, joten aion lukea tämänkin. Kiinnitin huomiota kirjan nimeen ja jännä kuulla, että Steinbeckin kirja on myös ihan "kirjaston kappaleena" läsnä romaanin maailmassa. Jännä siksi, että Miehiä ja ihmisiä on jo toinen tänä vuonna ilmestynyt kotimainen romaani, jossa viitataan Hiiriin ja ihmisiin. Tiina Raevaaran Laukaisu-romaanissahan kertoja lukee Steinbeckin kirjaa kirjallisuuden pääsykokeisiin, ja kirjan juoni, asetelmat ja rakenne peilaa sitä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan kiinnostavaa, miten Steinbeck on nyt kotimaisessa kaunokirjallisuudesta esillä. Minä en ole Poikakirjaa lukenut, mutta tästä uutukaisesta toivon kuulevani kommentteja lukijalta, jolle Poikakirjakin on tuttu.

      Poista
  2. Samanlaisena kylkiäisenä sain minäkin kirjan ja odotan tämän lukemista innolla. Poikakirja oli ihana ja pidin kovasti myös 14 solmusta Greenwichiin. Muita Jalosen kirjoja en ole vielä lukenut. 1970-luvun kuvauskin kiinnosta minua, 70-luvulla syntynyttä. Kirja tosin sijoittuu vuoteen, jolloin en vielä tässä maailmassa ollut, mutta luulen että jotain tuttua ajankuvasta kuitenkin välittyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tuttua ja viehättävää minä tästä tavoittein, vaikken sinun laillasi kirjan tapahtumavuonna vielä ollutkaan olemassa. :) Kiva sitten kuulla, mitä pidit.

      Poista
  3. PIdän Halosen kielestä. Poikakirja oli suuri elämys, ja kuulostaa siltä, että Miehiä ja ihmisiä jatkaa samalla linjalla. Tulen ehdottomasti lukemaan tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikakirjaa en tosiaan ole lukenut - ehkä pitäisi, sillä moni on sitä kehunut. On mielenkiintoista aikanaan kuulla ajatuksiasi tästä romaanista.

      Poista
  4. Minäkin olen lukenut Poikakirjan ja kiinnostuin tässä kirjassa tuosta Steinbeck viittauksesta nimessä, samoin itse kirjankansi on onnistunut.
    Kiitos että kierrätit kirjan minulle :)! Katsotaan milloin aloitan, kavahdin vähän kirjan pituutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vähän säikähdin sivumäärää, mutta kun pääsin vauhtiin, ei kirjan lukeminen vienyt kauan aikaa. Teksti on niin sujuvaa.
      Ole hyvä, toivottavasti viihdyt tarinan parissa! :)

      Poista
  5. Aiemmin en ole Jalosen kirjoja noteerannut, lienenkö kunnolla edes tutustunut. Sitten 'Poikakirja' tuntui jo erilaiselta,kiinnostavalta lapsuusmuistelmalta siinä määrin että lukaisin sen kokonaan.
    Nyt luin juuri loppuun 'Miehiä ja ihmisiä'-romaanin, joka jo sivumäärältään on kaksinkertainen em teokseen verrattuna ja vielä sitä parempi.Sehän kertoo vain yhdestä nuoren miehen kesästä, tarkemmin vuodelta 1972, jolloin päählö siirtyy vähän pakostakin aikuisten maailmaan: ensi työ, vanhemman vakava sairastuminen, autolla-ajoon siirtyminen, mikä vielä haasteellista ilman korttia ja ajo-opetusta. Edelleen ensi kosketukset alkoholiin ja seksiin.
    Lämminhenkistä kerrontaa, joka toi etsimättä mieleen Knausgårdin, Päätalon. Netissä joku vertasi Hyryynkin, jota ei käy kiistäminen. Onkohan tyyli muuttunut ent.kirjoista, muuten en ymmärrä, miksi Jalosen teokset ei ennen ole kolahtaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerronta on tosiaan lämminhenkistä, leppoisan ymmärtävää ja hyväksyvää. Tuntuu, että kun kirjan lukemisesta on kulunut aikaa, sen arvo on mielessä kasvanut.
      Vertaus Päätaloon ja Hyryyn ei ole väärä, enpä moista huomannut ajatellakaan. Knausgårdia en ole vielä lukenut, joten siitä en osaa mitään sanoa.

      Poista
  6. Aiheesta olisi saanut paljon mielenkiintoisemman kokonaisuuden.
    Täydellinen epäonnistuminen, jäi vain mieleen että miksi kirja on kirjoitettu?

    Huonoa äidinkieltä, epäselviä lauseita joissa outoja sanajärjestyksiä ja outoja sanoja. Lauseet liian pitkiä, sivulauseet epäselviä. Varsinainen asia jäi epäselväksi.

    Mielenkiinto lukemiseen loppui kokonaan, joten jäi kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, kun et tykännyt. Mutta toisaalta eihän kaikkien tarvitsekaan kaikesta tykätä, ja ymmärrän kyllä mielenkiinnon loppumisen. Aika hidastempoista meno on.

      Poista
  7. Ostin kirjan itselleni joululahjaksi. Aikaisempia Jalosen kirjoja en ole lukenut. Noin 50 sivua kesti tottua Jalosen tapaan kirjoittaa sen jälkeen heräsikin jo pelko, että pian tämä kirja loppuu. Minulle 70-luvulla samoilla seuduilla nuoruuteni eläneelle miehelle tämä oli retki menneisyyteen ja annos kaipaamaani nostalgiaa. Paras lukemani kotimainen kirja pitkään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostalgiaa ja mukavaa menneen maailman tuntua - ei kuitenkaan kaukana, kaukana historiassa - tarina tarjoaa. Kerronta varmasti jakaa mielipiteitä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…