Pasi Ahtiainen: Jokakelin mies

"Pitkään Niilo oli kuvitellut, että luovuttamisen jälkeen koittaisi rauha. Että buddhalaiset olivat oikeassa ja mielenrauhan saavuttaisi, kun nautti siitä mitä oli eikä haikaillut sitä mitä ei ollut. Niin hän ajatteli nuorena, silloin kun sellaisia ajateltiin. Vaan ei se niin mennyt. Luovuttamisen toisella puolella ei asunut mielenrauha, vaan vitutus."

Pasi Ahtiainen: Jokakelin mies
(Gummerus 2014)
207 sivua

Pasi Ahtiaisen esikoisromaanin Jokakelin mies päähenkilö on Niilo, joka elää tavallista, keskiluokkaista elämää. Punatiilisen kodin jakavat vaimo ja kaksi lasta, työpaikkana on koulu ja ajopelinä vanha Mersu, jonka kasettisoittimeen on juuttunut Elvis. Työ ahdistaa, töihin meneminen tuntuu ikävältä ja päivistä selviämiseen on luotu tarkka metodi.

Tänään päivä alkoi yhteiskuntaopilla. Niilo oli opettanut ainetta kaksitoista vuotta eikä edelleenkään tiennyt mitä se tarkoitti. Opeteltiin kai välttämään liian pahaa mokailua. Tai ehkä tavoitteena oli saada oppilaat tajuamaan, että teoilla oli seuraamuksensa ja että veroja täytyi maksaa, vaikka vanhempia ei yhtään huvittaisi.

Tavalliseen arkeen tulee muutos, kun Niilo pyörtyy luokassa, lyö päänsä ja päätyy muutaman viikon sairauslomalle. Kotona on aikaa ajatella elämän mielekkyyttä tai mielettömyyttä, ja Niilo päätyy viimein perehtymään anarkismiin niin teoriassa kuin käytännössä. Lisäpontta toimiin antavat salaperäinen vihkonen, jonka Niilo saa osana erikoista pakettia, ja oppilas Aapo, jonka sanat saavat Niilon miettimään, mitä hänestä oikein maailmaan jää.

Nyt tietokoneen valossa istuessaan Niiloa harmitti, ettei hän ollut koskaan uskaltanut tehdä mitään radikaalia. Ettei ollut koskaan kunnolla poistunut tuhnuisesta makuupussista, vaan oli jäänyt untelona odottelemaan tavanomaisen elämän rakentumista ympärilleen.

Kun Niilo suree kellarissaan menettämiään mahdollisuuksia, ei liene väärin ajatella, että hän kärsii jonkinlaisesta keski-iän kriisistä. Nuoruuden unelmat ovat jääneet vain unelmiksi, elämä on kovin tavallista ja tasaista eikä työkään miellytä. Niinpä jotain on tehtävä.

Hän oli päättänyt, että paras tapa toteuttaa anarkismia oli vaikuttaa vaivihkaa omaan lähiympäristöön.

Sen verran koviksi nousevat Niilon kierrokset, että tarinan uskottavuus kärsii lupaavan alun jälkeen. Vauhdikkaita seikkailuja kaipaavalle kirja tarjoaa kuitenkin hyvän lukuelämyksen, ja saattavatpa käänteet ja Niilon ajatukset ajoittain hymyilyttääkin. Esimerkiksi Niilon tapa soveltaa maantiedon ja historian oppisisältöjä on minusta huvittava - samalla tulee kritisoitua koulutoimen säästöjä. Sen verran hyvin Ahtiainen kirjoittaa, että jään mielenkiinnolla odottamaan hänen seuraavaa romaaniaan.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!