Siirry pääsisältöön

Sirpa Kähkönen: Graniittimies

"Seurailimme Moikan rantamia pitkien merikasarmien luo, missä katukiveys vaihtui puulankuiksi ja askelet kumisivat syvinä. Pysähdyimme syömään aina samaan pieneen stolovajaan, jonka ikkunat olivat huurun peittämät ja jossa valkohattuinen myyjä paiskasi lautasemme tiskiin niin että borssi tai kaalikeitto loiskui. Kun lusikoimme soppaamme, halusin kysyä Lavrilta, jonka punatähtinen lakki lepäsi pöydällä välissämme, oliko hänellä täällä mitään, mistä ottaa kiinni."
Sirpa Kähkönen: Graniittimies
(Otava 2014)
332 sivua
Kevättalvella 1922 Petrogradiin hiihtävät Ilja ja Klara Tuomi, jotka lähtevät aatteen perässä etsimään parempaa elämää rajan takaa. Taakse jäävät sukulaiset, ystävät, äidinkieli ja vanhat etunimet sekä kotimaa, joka oli kääntänyt selkänsä. Edessä näkyy tulevaisuus, jonka rakentamiseen työläinen voi osallistua.
Voi sanoa, että niin vähäpätöiset seikat kuin neula ja lanka ovat muuttaneet elämäni suuntaa melkein yhtä paljon kuin rakkaus mieheen ja päätös lähteä helmikuun hangille hiihtämään.
Muitakin suomalaisia on lähtenyt, ja suomalaiset löytävät toisensa. Elämä uudessa kotimaassa ei kuitenkaan - tietenkään - ole helppoa. Vallankumouksen ja suuren muutoksen jäjiltä on paljon tehtävää, eikä aatteen palo aina jaksa kantaa. Silti on jaksettava uurastaa ja katsottava eteenpäin, luotettava uuteen tulevaisuuteen. Katulapsia auttavalla Klaralla optimismia ja luottamusta riittää, mutta kirjan lopussa tarinaa ei enää kerrotakaan hänen kauttaan - siihen on syynsä. Klara on kirjan rakenteen takia ja muutenkin henkilö, joka tulee lähelle ja jolle toivoo hyvää, vaikka ympäröivä yhteiskunta asettaa haasteensa.

Paitsi että Graniittimies kertoo Klarasta, se kertoo myös Iljasta, tämän pikkuveljestä Lavrista, Jelenasta, Tomista ja muista, jotka haluavat tehdä oman osansa ihanteidensa toteuttamisen eteen. Romaani on kertomus ihanteista ja niihin uskomisesta, unelmien särkymisestä, sopeutumisesta, elämästä. Tarina kattaa yli kymmenen vuoden ajanjakson, jonka aikana ilmapiiri kiristyy ja ihmisten yhtäkkiset lähdöt alkavat olla tavallisia.

Luin romaania hitaasti, sillä sen vaikuttavuus syntyy mielestäni erityisesti tiiviistä ja vahvasta tunnelmasta. Sirpa Kähkönen luo upealla tavalla kuvan 1920-luvun elämänmenosta itäisessä naapurimaassamme, jossa joukko nuoria, idealistisia ihmisiä uskoo toisenlaiseen yhteiskuntajärjestykseen. Henkilöidensä kautta Kähkönen tekee historian eläväksi, ja jälleen tämäkin kirja jättää jälkeensä tunteen, että teos pitäisi lukea uudelleen. Sen verran monikerroksinen kudelma on kyseessä.

Graniittimiehestä ovat pitäneet myös Jaana, Tuija, Maija ja Anneli.
Aamun kirjassa Kähkönen kertoo kiinnostavasti teoksen synnystä.

Kirjan sain kustantajalta - kiitos!

Kommentit

  1. Kuulostaa kiehtovalta. Olen pitänyt paljon Kähkösen Kuopio-sarjasta, josta minulla on vielä muutama osa lukematta. Ehkä ne ensin ja sitten joskus tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole Kuopio-sarjaa lukenut lainkaan, pitäisikin moinen puute korjata. Olen ymmärtänyt monen Kuopio-sarjasta pitäneen tykästyneen myös tähän.

      Poista
  2. Kähkönen on hieno tarinankertoja.. Kirja on siksi kiinnostava että se tulee lukulistalleni jossakin vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut Kähköstä vähänlaisesti, mutta hienolta tarinankertojalta hän tosiaan vaikuttaa. Kiva sitten aikanaan kuulla, mitä Graniittimiehestä pidät.

      Poista
  3. Luen ja kommentoin kirjoitustasi vähän viiveellä, koska säästelin sitä siksi kunnes olisin itsekin tämän teoksen lukenut ja ajatellut :) Tiivis ja vahva, monikerroksinen kudelma tämä todellakin on! Niin hieno ja täysi! Klara tuli todella lähelle minullakin, hän oli pientä elämää aatteen jaloissa toivoessaan hyvin elävä ja todellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klaraa olen miettinyt paljon vielä kirjan lukemisen jälkeenkin. Hän on niitä, jotka kantavat ja kannattelevat paljon. Ja tosiaan hyvin elävä ja todellinen.

      Poista
  4. Uskaltaneeko sitä kirjoittaakaan oman kommenttian kaikkien näiden hehkutusten perään... Tämä oli toinen kirja, jota olen Kähköseltä lukenut, enkä edellenkään ole kirjailijan fani. Ei niin, etteikö kirjailija olisi osaava, mutta jokin kirjailijan tyylissä ei vaan vetoa minuun. (Sen sijaan tykkään kovasti kuunnella Kähköstä, oli aiheena mikä tahansa.)

    Jätin Graniittimiehen kesken, sivulle 200. Tuntui, että siihen asti olin saanut jo kaiken, mitä kirjalla oli minulle annettavana. Minua ei kiinnostanut tietää, mitä kirjan henkilöille sittemmin tapahtui.

    Kirjan miljöö ja teema on mielenkiintoinen, ei siinä mitään.

    Minun makuuni Kähkönen on ehkä jopa liian vauhdikas kirjailija. Graniittimiehessä juostaan juonta melkoisella vauhdilla ja lukijalle syötetään jos jonkinlaista (tarinan osalta epäolennaista) sivujuonta ja -tapahtumaa. Tuntui kuin olisi lukenut luetteloa erilaisista tapahtumista. Olisin kaivannut pysähtymistä ja tiettyihin avainhetkiin syventymistä, rauhoittumista.

    Toisekseen, minusta Kähkösen naispäähenkilöt ovat aina kauhean tylsiä. Liian kunnollisia minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun uskalsit kommentoida! :) Tylsäähän se olisi, jos me kaikki olisimme samaa mieltä lukemistamme kirjoista. Jonkun tyyli viehättää toista ja toista ei, ja on kovin kiinnostavaa kuulla myös eriäviä mielipiteitä.

      Poista
  5. Kähkönen on kirjoittanut vetävän kirjan. Suosittelen historiallisten kirjojen ystäville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan on. :) Saapa nähdä, mitä Anne Brunila kirjasta ajattelee!

      Poista
  6. Luin kirjan jouluna ja sain blogattua siitä eilen illalla, ja nyt vasta kiertelen lukemassa muiden arvioita ja mielipiteitä Graniittimiehestä. Ja olen ihan samaa mieltä: vaikuttava kirja ja tosiaankin monikerroksittainen kudelma, joka tekisi mieli lukea pian uudelleen. Huikea lukukokemus, ei voi muuta sanoa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin käydä lukemassa ajatuksiasi kirjasta. Kun lukemisesta on kulunut jo kuukausia, huomaan, että kirjan tunnelma on edelleen helppo palauttaa mieleen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok