"Isa istuu pitkän pöydän ääressä selkä suorana, jalkojaan heilutellen, räpyttelee silmiään ja kuuntelee muiden keskustelua, seuraa käsien liikkeitä ja kasvojen vaihtuvia ilmeitä, liikuttaa huuliaan puheen tahdissa, joskus painaa kätensä Hannelen leukaa vasten. Imee itseensä jokaisen sanan ja lauseen, kuin ottaisi ne talteen joitain toisia aikoja varten."
Helmi Kekkosen romaani Suojaton on kaunis kertomus perheestä, tyttärestä, äidistä, ihmissuhteista ja suvaitsevaisuudesta. Tarinan keskiössä on Isa, joka on erillinen ja erityinen. Isa on vaativa vauva, josta kasvaa puhelias lapsi, joka vuosien mittaan mykistyy. Hän kavahtaa kosketusta ja on pitkiä aikoja vaiti, saavuttamattomissa.
Isan rinnalla tärkeäksi henkilöksi nousee hänen äitinsä Hannele, jonka näkökulmasta kerrotaan paljon. Isan syntyessä Hannelella on ikää jo yli neljäkymmentä vuotta, toista lasta on toivottu ja toivosta on ehditty jo luopua. Hannelen näkökulmassa korostuvat rakkaus omaan lapseen ja huoli tästä, oikein toimimisen halu joka kuitenkin uhkaa kääntyä päälaelleen, kun ei jaksa tai osaa ymmärtää lasta, joka ei sovi yleiseen muottiin.
Isan ja Hannelen lisäksi perheeseen kuuluvat Tomas-isä ja Isan isoveli Kai, mutta kirja keskittyy ennen kaikkea perheen naisiin.
Suojaton on kertomus Isasta, jota rakastetaan mutta jolta tunnutaan jatkuvasti odotettavan jotain muuta kuin mitä hän todella on. Aivan kuin kuka tahansa, Isa odottaa tulevansa nähdyksi.
Kirjan kauniin, herkän kannen on muuten luonut Satu Ketola.
Lumiomenan Katja määrittelee Suojattoman hienosti kirjaksi, jolla on pienoisromaanin koko, mutta suuri sisin. Suketuksen ja Arjan tavoin koin, että kirjan päätyttyä voisi palata uudelleen alkuun. Kirjojen kamarin Katja toteaa Helmi Kekkosen sanojen olevan kuin helmiä. Mari olisi toivonut kirjan olevan pidempi.
Tämän kirjan lukemisen myötä lähtee lahjoitus Suomen Pakolaisavun lukutaitokampanjaan.
 |
| Helmi Kekkonen: Suojaton (Siltala 2014) 160 sivua |
Isan rinnalla tärkeäksi henkilöksi nousee hänen äitinsä Hannele, jonka näkökulmasta kerrotaan paljon. Isan syntyessä Hannelella on ikää jo yli neljäkymmentä vuotta, toista lasta on toivottu ja toivosta on ehditty jo luopua. Hannelen näkökulmassa korostuvat rakkaus omaan lapseen ja huoli tästä, oikein toimimisen halu joka kuitenkin uhkaa kääntyä päälaelleen, kun ei jaksa tai osaa ymmärtää lasta, joka ei sovi yleiseen muottiin.
Isan ja Hannelen lisäksi perheeseen kuuluvat Tomas-isä ja Isan isoveli Kai, mutta kirja keskittyy ennen kaikkea perheen naisiin.
Suojaton on kertomus Isasta, jota rakastetaan mutta jolta tunnutaan jatkuvasti odotettavan jotain muuta kuin mitä hän todella on. Aivan kuin kuka tahansa, Isa odottaa tulevansa nähdyksi.
Sinä muistutat minua hänestä, sinä muistutat minua Isabelista, äiti sanoo jälleen kerran ja silittää Isan hiuksia, ja Isasta tuntuu lyhyen hetken ajan, juuri silloin, oksien lävitse siivilöityvässä valossa, äiti näkee hänet.Hänen keinonsa tulla huomatuksi on surullinen. Samoin surullista on se, että rakkaus ei riitä tarjoamaan hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Surullista on myös se, miten Hannele haluaa lapselleen hyvää ja joutuu kamppailemaan syyllisyydentuntojen kanssa.
Hän oli luvannut suojella lapsiaan kaikelta pahalta. Se oli ollut mieletön lupaus, ei sellaista voinut pitää, hän tiesi sen, mutta kun hän oli vuosia sitten laskenut kätensä Isan päälaelle ja kämmen oli peittänyt tytön koko pään hän oli hetken uskonut sanoihinsa, uskonut itseensä.Äitinä samaistuin lukiessani voimakkaasti Hanneleen ja hänen kipuunsa. Silti lähelle tuli myös Isa, jota olisin halunnut suojella, jonka olisin halunnut ottaa syliin. Yksi kirjan vahvuuksista lieneekin siinä, että tarina tarjoaa samaistumispintaa (esimerkiksi Krista samaistui enemmän Isaan kuin tämän äitiin). Lisäksi teos on vakuuttava ja hyvin kirjoitettu, viipyilevä ja katkerankaunis tarina, joka mietityttää pitkään kirjan kansien sulkeuduttua - mietityttää ehkä siksi, että se jättää jälkeensä paljon kysymyksiä, mutta myös siksi, että kertomuksessa itsessään on paljon pohtimisen arvoista sisältöä. Tarina avautuu vähitellen mutta tarttuu sitten lukijaan kiinni, ympäröi kuin syksyinen usva.
Kirjan kauniin, herkän kannen on muuten luonut Satu Ketola.
Lumiomenan Katja määrittelee Suojattoman hienosti kirjaksi, jolla on pienoisromaanin koko, mutta suuri sisin. Suketuksen ja Arjan tavoin koin, että kirjan päätyttyä voisi palata uudelleen alkuun. Kirjojen kamarin Katja toteaa Helmi Kekkosen sanojen olevan kuin helmiä. Mari olisi toivonut kirjan olevan pidempi.
Tämän kirjan lukemisen myötä lähtee lahjoitus Suomen Pakolaisavun lukutaitokampanjaan.
Tämä on hieno kirja, jonka voisi lukea monta kertaa. Uusia puolia löytyisi jokaisella kerralla varmasti lisää. Tunnelma rakentuu hienosti, pienin piirroin.
VastaaPoistaMinäkin luulen, että tästä saisi jokaisella lukukerralla irti jotain uutta. Hieno kudelma.
PoistaTämä todellakin on niitä kirjoja, jotka viipyilevät mielessä pitkään. Kipeä, mutta niin kauniisi kirjoitettu! Ja niin, jättää jälkeensä kysymyksiä... Pidin tästä paljon!
VastaaPoistaHienoa, että sinäkin pidit. Tässä nivotaan niin upeasti yhteen kipeys ja kauneus, että ei voi kuin ihailla.
Poista