Siirry pääsisältöön

Michael Morpurgo: Sotahevonen

"Ajattelin, että liioittelit, kun puhuimme eilen illalla Georgen pubissa. 'Koko pitäjän hienoin hevonen' sinä sanoit, mutta niinhän kaikki sanovat. Mutta tämä hevonen on omaa luokkaansa - minä näen sen."
Michael Morpurgo: Sotahevonen (Gummerus 2012)
Suomentanut Päivi Pouttu-Deliére
Englanninkielinen alkuteos War Horse julkaistu 1982
196 sivua
Sotahevonen-romaanista on tehty samanniminen elokuva, jonka katsoin noin vuosi sitten. Pidin elokuvaa vaikuttavana, ja olikin kiinnostavaa tarttua romaaniin elokuvakokemuksen jälkeen.
Kirjassa on muutamia valokuvia Sotahevonen-elokuvasta.

Romaania aloittaessani yllätyin kerrontaratkaisusta: tarinan kertojana on hevonen, Joey:
"Kun Albert ratsasti minulla, hän ei roikkunut ohjaksissa eikä nykinyt suussani olevista kuolaimista."
Joey on romaanin alussa varsa, jonka emä on riuska irlannintyöhevonen ja isä englannintäysiverinen. Ymmärrettävistä syistä erikoinen rotuyhdistelmä ei herätä huutokaupassa suuresti mielenkiintoa, mutta viimein varsa päätyy nuoren Albert-pojan isän omistukseen. Albert ja Joey ystävystyvät, mutta muutaman vuoden kuluttua parivaljakon elämää ravistelee ensimmäinen maailmansota. Albertin isä myy rahapulassaan Joeyn armeijalle, ja hevonen päätyy Iso-Britanniasta sotatantereelle Ranskaan. Samalla Albertin ja hevosen tiet erkanevat.

Romaanin teho perustuu hevosen voimakkaaseen inhimillistämiseen. Samalla se on kirjan heikkous. Se, että kertoja on hevonen, joka ajattelee ja tuntee ihmisen lailla, tuo tarinaan tietynlaista naiiviutta ja epäuskottavuutta.
"Lähdinpä mihin suuntaan tahansa, edessäni näytti olevan tykkejä. Ajattelin, että niin ollen oli parempi, että jäisin paikalleni. Täällä minulla ainakin olisi paljon ruohoa ja juotavaksi raikasta vettä."
Toisaalta vaikuttaa siltä, että kirjailija tuntee kyllä hevoset ja niiden luontaiset tavat toimia. Hevosen kautta kerrotaan sodan mielettömyydestä: joudutaan etulinjaan taistelemaan, ihmisiä ja hevosia kuolee, talven tullen niin eläimet kuin sotilaatkin väsyvät ja ovat huonossa kunnossa.

Nappasin kirjan kirjaston nuortenosastolta, ja lukemani perusteella koen, että kirjan varsinaista kohderyhmää ovatkin nuoret. Minä en suuresti romaanista viehättynyt, mutta uskon, että moni hevosista kiinnostunut nuori voisi tarinasta pitää paljonkin: sen verran uljaan hevosen taival koskettaa.

Tämä on kolmas kirja, jonka olen lukenut Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.

Kommentit

  1. Minä nappasin tämän eurolla kirpparilta, sillä ajattelin tämän olevan varsin matalan kynnyksen kirja haastetta ajatellen. Vielä en ole aloittanut, mutta eiköhän se tässä lähiaikoina tule lukaistua. Katsotaan sitten, mitä itse pidän hevoskertojasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva sitten kuulla, mitä pidät. Kynnys ei tosiaan tämän kirjan kohdalla ole korkea. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…