"Ajattelin, että liioittelit, kun puhuimme eilen illalla Georgen pubissa. 'Koko pitäjän hienoin hevonen' sinä sanoit, mutta niinhän kaikki sanovat. Mutta tämä hevonen on omaa luokkaansa - minä näen sen."
Sotahevonen-romaanista on tehty samanniminen elokuva, jonka katsoin noin vuosi sitten. Pidin elokuvaa vaikuttavana, ja olikin kiinnostavaa tarttua romaaniin elokuvakokemuksen jälkeen.
Romaania aloittaessani yllätyin kerrontaratkaisusta: tarinan kertojana on hevonen, Joey:
Romaanin teho perustuu hevosen voimakkaaseen inhimillistämiseen. Samalla se on kirjan heikkous. Se, että kertoja on hevonen, joka ajattelee ja tuntee ihmisen lailla, tuo tarinaan tietynlaista naiiviutta ja epäuskottavuutta.
Nappasin kirjan kirjaston nuortenosastolta, ja lukemani perusteella koen, että kirjan varsinaista kohderyhmää ovatkin nuoret. Minä en suuresti romaanista viehättynyt, mutta uskon, että moni hevosista kiinnostunut nuori voisi tarinasta pitää paljonkin: sen verran uljaan hevosen taival koskettaa.
Tämä on kolmas kirja, jonka olen lukenut Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.
 |
| Michael Morpurgo: Sotahevonen (Gummerus 2012) Suomentanut Päivi Pouttu-Deliére Englanninkielinen alkuteos War Horse julkaistu 1982 196 sivua |
 |
| Kirjassa on muutamia valokuvia Sotahevonen-elokuvasta. |
Romaania aloittaessani yllätyin kerrontaratkaisusta: tarinan kertojana on hevonen, Joey:
"Kun Albert ratsasti minulla, hän ei roikkunut ohjaksissa eikä nykinyt suussani olevista kuolaimista."Joey on romaanin alussa varsa, jonka emä on riuska irlannintyöhevonen ja isä englannintäysiverinen. Ymmärrettävistä syistä erikoinen rotuyhdistelmä ei herätä huutokaupassa suuresti mielenkiintoa, mutta viimein varsa päätyy nuoren Albert-pojan isän omistukseen. Albert ja Joey ystävystyvät, mutta muutaman vuoden kuluttua parivaljakon elämää ravistelee ensimmäinen maailmansota. Albertin isä myy rahapulassaan Joeyn armeijalle, ja hevonen päätyy Iso-Britanniasta sotatantereelle Ranskaan. Samalla Albertin ja hevosen tiet erkanevat.
Romaanin teho perustuu hevosen voimakkaaseen inhimillistämiseen. Samalla se on kirjan heikkous. Se, että kertoja on hevonen, joka ajattelee ja tuntee ihmisen lailla, tuo tarinaan tietynlaista naiiviutta ja epäuskottavuutta.
"Lähdinpä mihin suuntaan tahansa, edessäni näytti olevan tykkejä. Ajattelin, että niin ollen oli parempi, että jäisin paikalleni. Täällä minulla ainakin olisi paljon ruohoa ja juotavaksi raikasta vettä."Toisaalta vaikuttaa siltä, että kirjailija tuntee kyllä hevoset ja niiden luontaiset tavat toimia. Hevosen kautta kerrotaan sodan mielettömyydestä: joudutaan etulinjaan taistelemaan, ihmisiä ja hevosia kuolee, talven tullen niin eläimet kuin sotilaatkin väsyvät ja ovat huonossa kunnossa.
Nappasin kirjan kirjaston nuortenosastolta, ja lukemani perusteella koen, että kirjan varsinaista kohderyhmää ovatkin nuoret. Minä en suuresti romaanista viehättynyt, mutta uskon, että moni hevosista kiinnostunut nuori voisi tarinasta pitää paljonkin: sen verran uljaan hevosen taival koskettaa.
Tämä on kolmas kirja, jonka olen lukenut Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.
Minä nappasin tämän eurolla kirpparilta, sillä ajattelin tämän olevan varsin matalan kynnyksen kirja haastetta ajatellen. Vielä en ole aloittanut, mutta eiköhän se tässä lähiaikoina tule lukaistua. Katsotaan sitten, mitä itse pidän hevoskertojasta.
VastaaPoistaKiva sitten kuulla, mitä pidät. Kynnys ei tosiaan tämän kirjan kohdalla ole korkea. :)
Poista