"Hahaa! Sota tuli sittenkin, ihan niin kuin oli odotettu ja ennustettu ja lyöty vetoa. Niinisalon kasarmilla on sellainen juoksu ja meteli, että tuntuu kuin kuri olisi haudattu yhdessä rauhan kanssa. Nyt on tosi kyseessä: nyt tapellaan ja hoidetaan homma nopeasti. Vanhat rajat palautetaan, sitten pyyhitään kädet housuntakamukseen ja palataan normaaliin elämään."
Ulla-Lena Lundberg oli minulle tuntematon kirjailija ennen hänen viimevuotista romaaniaan Jää, joka voitti Finlandia-palkinnon. Ihastuin romaaniin todella paljon, ja edelleen se on yksi parhaita viime vuosina lukemiani kirjoja.
Marsipaanisotilas on yhteydessä Finlandia-voittajaan siten, että myös tässä romaanissa tutustutaan Kummelin perheeseen. Vanhemmat, huoleton Leonard ja säntillinen Martha, toimivat pienellä koululla opettajina. Lapsista vanhin, Petter, on Jään pääosassa ja tässä romaanissa perheen tasapainottaja, järjen ääni. Petterin jälkeen tulee Frej, joka on taiteellisesti taitava. Kolmas poika Göran on rakastettava äidin ja isän suosikki, ja hän tietää sen hyvin itsekin. Riihimäen AUK:ssa hän jopa esittelee itsensä ruotsalaiseksi mammanpojaksi. Nuorin lapsi on perheen ainoa tytär Charlotte, joka on alkanut huomata, että hän herättää kiinnostusta vastakkaisessa sukupuolessa.
Kummelin perheen jäsenistä etualalle kirjassa nousevat Frej ja Göran, jotka molemmat päätyvät sotaväkeen Suomea puolustamaan. Nuorukaiset ovat suorastaan lapsellisen innoissaan mahdollisuudesta päästä "tappelemaan", mutta talvisota päättyy ennen kuin he ehtivät tositoimiin. Pian kuitenkin alkaa jatkosota, ja veljekset päätyvät rintamalle, kumpikin omalle taholleen. Rintamatapahtumia kuvataan kiinnostavasti kahden veljeksen näkökulmista niin, että nuorten miesten luonteenlaadut tulevat sotatoimissakin esille. Göran eli Jösse dramatisoi tapahtumia mielellään, kun taas Frej ei pienestä hätkähdä. Göran tarvitsee jatkuvasti kotoa paljon kaikenlaista, kun taas Frej ei tarpeitaan tuo niin vahvasti esille.
Marsipaanisotilaassa on kysymys monesta asiasta. On perhe, johon liittyy velvollisuuksia. Joku ottaa nuo velvollisuudet liiankin vakavasti, toinen taas ei niitä edes huomaa. On ruotsalaisuus Suomessa ja rintamalla. On tietenkin itse sota, johon suhtaudutaan välillä yllättävän kevyesti. On sodan päättyminen, mikä ei aiheuta yksiselitteisesti vain riemua vaan myös kysymyksiä: kuka minä olen, missä minun paikkani nyt on? On tunteita ja elämää, jota varten on asetettu tai asetetaan odotuksia.
Jäässä ihailin Lundbergin luomaa kertojanääntä, joka on leppoisan jutusteleva ja lämmin. Samanlaista kerrontaa löytyy myös Marsipaanisotilaasta:
Lundberg myös kuvailee tavattoman kauniisti tavallisia asioita:
Tämä on neljäs kirja, jonka olen lukenut Ihminen sodassa -haasteeseen. Marsipaanisotilaan ansiosta ylenen siis sotamiehestä korpraaliksi!
Marsipaanisotilaasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Sara, Jaana, Katja, Minna ja Morre.
 |
| Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas (Gummerus 2001) Ruotsinkielinen alkuteos Marsipansoldaten Suomentanut Leena Vallisaari 496 sivua |
Marsipaanisotilas on yhteydessä Finlandia-voittajaan siten, että myös tässä romaanissa tutustutaan Kummelin perheeseen. Vanhemmat, huoleton Leonard ja säntillinen Martha, toimivat pienellä koululla opettajina. Lapsista vanhin, Petter, on Jään pääosassa ja tässä romaanissa perheen tasapainottaja, järjen ääni. Petterin jälkeen tulee Frej, joka on taiteellisesti taitava. Kolmas poika Göran on rakastettava äidin ja isän suosikki, ja hän tietää sen hyvin itsekin. Riihimäen AUK:ssa hän jopa esittelee itsensä ruotsalaiseksi mammanpojaksi. Nuorin lapsi on perheen ainoa tytär Charlotte, joka on alkanut huomata, että hän herättää kiinnostusta vastakkaisessa sukupuolessa.
Kummelin perheen jäsenistä etualalle kirjassa nousevat Frej ja Göran, jotka molemmat päätyvät sotaväkeen Suomea puolustamaan. Nuorukaiset ovat suorastaan lapsellisen innoissaan mahdollisuudesta päästä "tappelemaan", mutta talvisota päättyy ennen kuin he ehtivät tositoimiin. Pian kuitenkin alkaa jatkosota, ja veljekset päätyvät rintamalle, kumpikin omalle taholleen. Rintamatapahtumia kuvataan kiinnostavasti kahden veljeksen näkökulmista niin, että nuorten miesten luonteenlaadut tulevat sotatoimissakin esille. Göran eli Jösse dramatisoi tapahtumia mielellään, kun taas Frej ei pienestä hätkähdä. Göran tarvitsee jatkuvasti kotoa paljon kaikenlaista, kun taas Frej ei tarpeitaan tuo niin vahvasti esille.
Marsipaanisotilaassa on kysymys monesta asiasta. On perhe, johon liittyy velvollisuuksia. Joku ottaa nuo velvollisuudet liiankin vakavasti, toinen taas ei niitä edes huomaa. On ruotsalaisuus Suomessa ja rintamalla. On tietenkin itse sota, johon suhtaudutaan välillä yllättävän kevyesti. On sodan päättyminen, mikä ei aiheuta yksiselitteisesti vain riemua vaan myös kysymyksiä: kuka minä olen, missä minun paikkani nyt on? On tunteita ja elämää, jota varten on asetettu tai asetetaan odotuksia.
Jäässä ihailin Lundbergin luomaa kertojanääntä, joka on leppoisan jutusteleva ja lämmin. Samanlaista kerrontaa löytyy myös Marsipaanisotilaasta:
"Haa! Nyt olemme kuitenkin kiiruhtaneet asioiden edelle. Keittiön pöydässä, missä Hellén puhisee elintarvikkeiden luovutuksista, jotka puristavat viljelijästä kaiken viimeistä pisaraa myöten, pahemmin kuin punakaarti konsanaan, vaikka hevoset ja miehet on jo viety väkisin sotaan, ei nimittäin ole vielä puhuttu mitään tulevista aikeista."Välillä tuntuu, kuin olisin lukijana kertojan kanssa paikalla, katselemassa ja kuuntelemassa tapahtumia. Ja ehkä hieman myös ihmettelemässä niitä.
Lundberg myös kuvailee tavattoman kauniisti tavallisia asioita:
"Ja ennen kaikkea on hiljaista. On niin hiljaista että kuulee, kun alkaa tihuuttaa, kuulee auringon nousevan. Kuulee pimeyden laskeutuvan ja kuulee sarastuksen hiljalleen kapuavan metsänreunan takaa. Kuulee tähtien syttyvän vienosti räsähtäen, kuulee kuun purjehtivan rahisten yli yötaivaan, kuulee maailmankaikkeuden hiljaisuuden."Romaanista löytyy jotain samaa viehätystä kuin Jäästä, mutta kyllä Finlandia-voittaja on hiotumpi ja nautinnollisempi lukukokemus. Tätä kirjaa olisi voinut mielestäni tiivistää, jotta huomio olisi pysynyt paremmin tarinassa.
Tämä on neljäs kirja, jonka olen lukenut Ihminen sodassa -haasteeseen. Marsipaanisotilaan ansiosta ylenen siis sotamiehestä korpraaliksi!
Marsipaanisotilaasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Sara, Jaana, Katja, Minna ja Morre.
Sulla on hyvä vauhti! Itsekin ylenin juuri korpraaliksi, hyvä päätös tälle vuodelle. ;)
VastaaPoistaOlen tämän Marsipaanisotilaan joskus haalinut hyllyyn nököttämään, ja aion sen vielä lukea, vaikka itse en Jäästä niin suuresti ihastunutkaan. Lundbergin kirjoitustyylissä on kuitenkin jotain kiehtovaa, ja sotakuvaukset ovat alkaneet nyt purra meikäläiseen ihan uudella tavalla. Kenties siis ensi vuoden aikana minäkin luen tämän.
Kiitos vain sinulle innostavasta haasteesta, olen nyt kiinnostunut sotia käsittelevästä kirjallisuudesta ihan uudella tavalla. Ja onnittelut ylennyksestä! :)
PoistaTämä kirja on ollut jo kauan lukulistalla! Ehkä saisin sen viimeinkin luettua, sopii hyvin tuohon Ihminen sodassa -haasteeseen johon itsekin osallistun :)
VastaaPoistaTuo Ihminen sodassa -haaste on kyllä tosi innostava. Sen myötä tulee varmaan luettua monta kirjaa, joihin on jo kauan pitänyt tarttua. :)
VastaaPoista