Siirry pääsisältöön

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

"Hahaa! Sota tuli sittenkin, ihan niin kuin oli odotettu ja ennustettu ja lyöty vetoa. Niinisalon kasarmilla on sellainen juoksu ja meteli, että tuntuu kuin kuri olisi haudattu yhdessä rauhan kanssa. Nyt on tosi kyseessä: nyt tapellaan ja hoidetaan homma nopeasti. Vanhat rajat palautetaan, sitten pyyhitään kädet housuntakamukseen ja palataan normaaliin elämään."
Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas (Gummerus 2001)
Ruotsinkielinen alkuteos Marsipansoldaten
Suomentanut Leena Vallisaari
496 sivua
Ulla-Lena Lundberg oli minulle tuntematon kirjailija ennen hänen viimevuotista romaaniaan Jää, joka voitti Finlandia-palkinnon. Ihastuin romaaniin todella paljon, ja edelleen se on yksi parhaita viime vuosina lukemiani kirjoja.

Marsipaanisotilas on yhteydessä Finlandia-voittajaan siten, että myös tässä romaanissa tutustutaan Kummelin perheeseen. Vanhemmat, huoleton Leonard ja säntillinen Martha, toimivat pienellä koululla opettajina. Lapsista vanhin, Petter, on Jään pääosassa ja tässä romaanissa perheen tasapainottaja, järjen ääni. Petterin jälkeen tulee Frej, joka on taiteellisesti taitava. Kolmas poika Göran on rakastettava äidin ja isän suosikki, ja hän tietää sen hyvin itsekin. Riihimäen AUK:ssa hän jopa esittelee itsensä ruotsalaiseksi mammanpojaksi. Nuorin lapsi on perheen ainoa tytär Charlotte, joka on alkanut huomata, että hän herättää kiinnostusta vastakkaisessa sukupuolessa.

Kummelin perheen jäsenistä etualalle kirjassa nousevat Frej ja Göran, jotka molemmat päätyvät sotaväkeen Suomea puolustamaan. Nuorukaiset ovat suorastaan lapsellisen innoissaan mahdollisuudesta päästä "tappelemaan", mutta talvisota päättyy ennen kuin he ehtivät tositoimiin. Pian kuitenkin alkaa jatkosota, ja veljekset päätyvät rintamalle, kumpikin omalle taholleen. Rintamatapahtumia kuvataan kiinnostavasti kahden veljeksen näkökulmista niin, että nuorten miesten luonteenlaadut tulevat sotatoimissakin esille. Göran eli Jösse dramatisoi tapahtumia mielellään, kun taas Frej ei pienestä hätkähdä. Göran tarvitsee jatkuvasti kotoa paljon kaikenlaista, kun taas Frej ei tarpeitaan tuo niin vahvasti esille.

Marsipaanisotilaassa on kysymys monesta asiasta. On perhe, johon liittyy velvollisuuksia. Joku ottaa nuo velvollisuudet liiankin vakavasti, toinen taas ei niitä edes huomaa. On ruotsalaisuus Suomessa ja rintamalla. On tietenkin itse sota, johon suhtaudutaan välillä yllättävän kevyesti. On sodan päättyminen, mikä ei aiheuta yksiselitteisesti vain riemua vaan myös kysymyksiä: kuka minä olen, missä minun paikkani nyt on? On tunteita ja elämää, jota varten on asetettu tai asetetaan odotuksia.

Jäässä ihailin Lundbergin luomaa kertojanääntä, joka on leppoisan jutusteleva ja lämmin. Samanlaista kerrontaa löytyy myös Marsipaanisotilaasta:
"Haa! Nyt olemme kuitenkin kiiruhtaneet asioiden edelle. Keittiön pöydässä, missä Hellén puhisee elintarvikkeiden luovutuksista, jotka puristavat viljelijästä kaiken viimeistä pisaraa myöten, pahemmin kuin punakaarti konsanaan, vaikka hevoset ja miehet on jo viety väkisin sotaan, ei nimittäin ole vielä puhuttu mitään tulevista aikeista."
Välillä tuntuu, kuin olisin lukijana kertojan kanssa paikalla, katselemassa ja kuuntelemassa tapahtumia. Ja ehkä hieman myös ihmettelemässä niitä.
Lundberg myös kuvailee tavattoman kauniisti tavallisia asioita:
"Ja ennen kaikkea on hiljaista. On niin hiljaista että kuulee, kun alkaa tihuuttaa, kuulee auringon nousevan. Kuulee pimeyden laskeutuvan ja kuulee sarastuksen hiljalleen kapuavan metsänreunan takaa. Kuulee tähtien syttyvän vienosti räsähtäen, kuulee kuun purjehtivan rahisten yli yötaivaan, kuulee maailmankaikkeuden hiljaisuuden."
Romaanista löytyy jotain samaa viehätystä kuin Jäästä, mutta kyllä Finlandia-voittaja on hiotumpi ja nautinnollisempi lukukokemus. Tätä kirjaa olisi voinut mielestäni tiivistää, jotta huomio olisi pysynyt paremmin tarinassa.

Tämä on neljäs kirja, jonka olen lukenut Ihminen sodassa -haasteeseen. Marsipaanisotilaan ansiosta ylenen siis sotamiehestä korpraaliksi!

Marsipaanisotilaasta ovat kirjoittaneet myös ainakin SaraJaana, Katja, Minna ja Morre.

Kommentit

  1. Sulla on hyvä vauhti! Itsekin ylenin juuri korpraaliksi, hyvä päätös tälle vuodelle. ;)

    Olen tämän Marsipaanisotilaan joskus haalinut hyllyyn nököttämään, ja aion sen vielä lukea, vaikka itse en Jäästä niin suuresti ihastunutkaan. Lundbergin kirjoitustyylissä on kuitenkin jotain kiehtovaa, ja sotakuvaukset ovat alkaneet nyt purra meikäläiseen ihan uudella tavalla. Kenties siis ensi vuoden aikana minäkin luen tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain sinulle innostavasta haasteesta, olen nyt kiinnostunut sotia käsittelevästä kirjallisuudesta ihan uudella tavalla. Ja onnittelut ylennyksestä! :)

      Poista
  2. Tämä kirja on ollut jo kauan lukulistalla! Ehkä saisin sen viimeinkin luettua, sopii hyvin tuohon Ihminen sodassa -haasteeseen johon itsekin osallistun :)

    VastaaPoista
  3. Tuo Ihminen sodassa -haaste on kyllä tosi innostava. Sen myötä tulee varmaan luettua monta kirjaa, joihin on jo kauan pitänyt tarttua. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat