Siirry pääsisältöön

Antti Heikkinen: Pihkatappi

"Pari kirkonkylällä koulussa kuljettua vuotta tekivät meistä pennuista olevinaan aikuisia, ja yhdeksättä luokkaa edeltävinä joutilaina kesälomailtoina maleksimme porukalla entisen kyläkoulumme pihamaalla ja tunsimme nostalgisia tunteita kun katselimme kiikkuja, liukumäkeä ja kiipeilytelineitä, vain vähän ajan takaisia välituntileikkipaikkojamme. Sen kesän alkajaisiksi minäkin sain kulkea kylällä vapaammin ja rällätä lumien sulettua saamallani vanhalla mopolla, sillä toukotöiden jälkeen isä oli viettänyt viikonpäivät elämänsä ainoalla lomalla Kaprakassa, ja karjaamme oli hoitanut Taunon kaverina kirkonkyläläinen lomittaja, joka murisi hassusti syödessään."


Antti Heikkinen: Pihkatappi (Siltala 2013)
276 sivua

Antti Heikkisen esikoisteos Pihkatappi sijoittuu 1980-2000-luvuille, pääasiassa Savoon. Tarinan minäkertoja on maatilan poika Jussi, joka kasvaa isänsä kanssa ja jonka lähipiiriin kuuluvat myös isovanhemmat. Hauskalla tavalla minäkertoja siirtyy välillä nykyhetkeen kommentoimaan omaa kirjoittamistaan ja toiveitaan kirjailijan uran käynnistymisestä - nykyhetkessä ollaan Tampereella, työskennellään kaupunkilehti Manselaisessa ja asutaan kaksiossa Petran kanssa. Eikä haaveilla muuttamisesta takaisin kotiseudulle. Muistot lapsuudesta ja nuoruudesta kuitenkin nousevat esiin, kun Jussi päättää ryhtyä kirjoittamaan kirjaa itsestään.

Antti Heikkinen luo teoksessaan herkullista ajankuvaa: millaista on olla maalaistalon lapsi 1980-luvulla ja nuori 1990-luvulla, kun EU tulee pilaamaan asioita ja pitäisi löytää oma paikka maailmassa. Isän odotukset ainoan pojan isännäksi ryhtymisestä ovat selvät, mutta selvää on sekin, että odotukset jäävät täyttymättä, kun kirjoittajan ura odottaa. Yhtenä teemana romaanissa onkin omien unelmien täyttäminen.

Herkullisia ovat myös Heikkisen kuvaamat henkilöt, jotka viäntävät savoksi ja joista löytyy monenmoista kulkijaa. Esimerkiksi mummostaan Jussi toteaa:
Jos ihminen on hankala terveenä, ei kai sitä sairaus ainakaan paranna. Paitsi että nyt se tietysti soittaa suutaan vähemmän.
Maailmaa tarkastellaan humoristisesti niin, että lukijaa hykerryttää:
Mäen päällä äiti nousee tarkalle, ottaa isää keskivartalon kohdalta kiinni ja mopo lähtee liikkeelle. Isä pistää vapaassa vauhdissa ykkösen silmään, pakoputki poksahtaa ja nuori pari ajaa kirkkaassa kesäyössä yhteistä kotikyläänsä kohti. Linnut heille rakkautta laulavat, mutta he eivät sitä kuule, koska Hopeapääskystä lähtee niin paha pärinä.
Kokonaisuuden kruunaa savon murre, jota romaanin hahmot vääntävät niin, että aina ei meinaa mukana pysyä.
- Niin laavantaiuamuna tuot ja kaheksan aikaan? No tämäpä on kuule tältä osin selevä. Ja kopraan maksan, sanot vuan summan niin tiältä tulloo sen minkä polle aitoja kuateloo.
Antti Heikkisen romaani on uskomattoman vahva esikoisteos, jossa katsotaan tarkkanäköisesti ja monipuolisesti suomalaista maisemaa. Kirja on ehdolla vuoden 2014 Savonia-palkinnon saajaksi. Ehdokkuutensa teos on todellakin ansainnut, ja toivoa sopii, että Antti Heikkisestä kuullaan pian lisää.

Pihkatapin ovat lukeneet myös Sara, Kirsi, Krista ja Jori. Erityisesti kannattaa tutustua Amman mainioon savonkieliseen arvioon!

Kommentit

  1. Nyt tämä viimeistään läpsähti lukulistalleni. :)

    VastaaPoista
  2. Olen vähitellen alkanut lämmetä tällä kirjalle.. ehkä pitäisi alkaa tarkistamaan, miten pitkät varausjonot tähän on kirjastolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan täällä Jyväskylässä ei varauksia ollut, sain kirjan heti käsiini. Ehkä esikoiskirja ei ole vielä kovin paljon julkisuutta osakseen saanut.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…