Siirry pääsisältöön

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

"Jonkun näistä ystävistä pitäisi auttaa minua kuolemaan. Olemaan läsnä kun teen sen, kestää kaikki yllättävät mielentilat."

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki
(Otava 2017)
252 sivua
Anna-Leena Härkösen romaani Valomerkki* tuli luettua jo jonkin aikaa sitten, mutta kirjasta kirjoittaminen vain jäi. Aivan helpoksi en lukukokemukseni sanoiksi pukemista kokenut, mikä ehkä oli suurin syy siihen, että romaanin edelle bloggausjonossa menivät muut. Mutta nyt yritetään.

Ideana on siis se, että viisikymppinen Anita kokee olemisensa niin raskaaksi ja hankalaksi, että hän päätyy miettimään, onko jaksettava elää, vaikka väsyttää. Omissa syntymäpäiväjuhlissaan Anita nostaa kissan pöydälle:
Nousen seisomaan. Katselen hetken ihmisiä pöytäni ääressä. Kysyn kuka heistä olisi valmis tappamaan minut.
Ei ole mikään yllätys, että vapaaehtoisia ei ilmaannu pilvin pimein. Aihe on vaikea, suorastaan mahdoton, kun elämästä pitäisi olla kiitollinen ja kuolema on eristetty sivuun tavallisesta elämästä.

Valomerkki on ristiriitainen. Se on masentava mutta samalla eteenpäin kuljettava. Se on ärsyttävä mutta samalla hauska. Anita ei ehkä ole kovin miellyttävä mutta kuitenkin jokin hänessä vetoaa - ja ärsyttää. Tunteettomaksi kirja ei jätä, ja se on tietenkin hyvä.

Masennusta ja jonkinlaista länsimaisen ihmisen, näin rohkenen rajata, tuskaa Härkönen kuvaa moninaisesti ja uskottavasti. Olen ymmärtänyt, että romaani pohjautuu osin omiin kokemuksiin, ja se näkynee juuri siinä, miten elämäntilannetta ristiriitaisuuksineen kuvataan. Toisaalta koin ajoittain häiritsevänä sen, että romaani-Anita sekoittui mielessäni kirjailijaan.

Dialogin taitaja Härkönen on, edelleen. Vuoropuhelu toimii eikä sanojen asettelussa muutoinkaan moitittavaa ole. Tarina etenee napakasti ja toimivasti, mutta loppuratkaisu on ehkä turhankin sovinnainen, toisaalta myös perusteltu.

Annika toteaa, että teos on itse koettava. Susa kiittää Härkösen taitoa sanoa nasevasti, Arja viihtyi kirjan parissa mutta Opus eka moittii turhauttavan epätasaista kyytiä. Marille kirjan lukeminen oli nautinto mutta Sirrille hieman väsyttävä kokemus. Hannele pitää loppua kirjan kruununa ja Hanna piti mustasta huumorista.

Kommentit

  1. Luen kaikki Härkösen kirjat. Hänellä on dialogi hallussa. Eiköhän tämäkin nähdä teatterissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkönen tosiaan taitaa toimivan vuoropuhelun. Sitä ihailen! Ja niin muuten luen minäkin kaikki hänen kirjansa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat