Siirry pääsisältöön

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat

"Raihnainen joukko kulki heidän perässään, ja he etenivät kohti ovensuusta odottavia Florencea ja Smudgea. 
Hidasliikkeiset selviytyjät ohjattiin tervetulohuutojen ja lohdun sanojen kaikuessa sisään Sterneen."
Sadie Jones:
Kutsumattomat vieraat
(Otava 2017)
Alkuteso The Uninvited Guests 2012
300 sivua
Veikeä voisi olla sopiva määritelmä Sadie Jonesin romaanille Kutsumattomat vieraat, joka sekoittaa mystisyyttä ja vanhaa kunnon birttihenkistä kartanoromantiikkaa tavalla, jollaiseen en ole aiemmin törmännyt. Mystisyydestä ja kartanomiljööstä Jones keittää maistuvan sopan, jossa on sattumia. Kaikki sattumat eivät lusikkaan osu, jotkut lipsahtavat takaisin posliiniseen kulhoon ja uivat tavoittamattomiin.

Yhtä kaikki, soppa maistuu. Jälkimaku saattaa olla hieman hämmentävä, sillä aivan selväksi ei ehkä käy, mitä sattumat sisällään pitävät.

Ollaan siis Sternen kartanossa käymässä piakkoin juhlavalle illalliselle. Taloon on kutsuttu vieraita, mutta pian kutsumatta joukkoon liittyy epämääräinen joukkio matkalaisia, jotka ovat joutuneet junaonnettomuuteen. Muukalaisten määrästä ei tunnu pysyvän perillä kukaan, mutta heidän laatunsa on selvä: kolmannen luokan matkustajat eivät ole kartanon tavallisimpia vieraita. Heidän saapumisensa ei juuri herätä suopeutta varsinkaan kartanon emännässä.
Charlotte ei välittänyt töykeydestään tuon taivaallista. Hän oli järjestänyt elämänsä sellaiseksi, että välttyisi kolmannen luokan junavaunuilta, eikä hän nytkään aikonut murehtia niiden vuoksi jotka noita vaunuja käyttivät. 
Vaan halusipa Charlotte tai ei, vieraat ovat saapuneet eivätkä ole heti poistumassa. Lisäksi heillä on vaatimuksia, eikä hienolle aterialle asettuva juhlaväki voi lopulta olla piittaamassa nälkäisistä ja epätietoisista matkustajista.

Erikoisuudet eivät suinkaan rajoitu vain kutsumattomiin vieraisiin, vaan suuren talon seinien sisäpuolelle mahtuu monenmoisia hahmoja. Sympaattisin hahmo on Smudge-tyttö, joka seikkailee poninsa kanssa piittaamatta aikuisten omituisuuksista. Omalaatuisin lienee "vieraiden johtaja, julkea Traversham-Beechers", joka on ikään kuin kahden joukkion rajamailla kuulumatta oikein kunnolla kumpaankaan.

Kun erilaisia asioita haluavat henkilöhahmot illastavat ja talo tuntuu elävän aivan omaa elämäänsä, on meno niin karnevalistista, että kirjaa ei halua jättää kesken. On pakko tietää, mistä oikein on kysymys. Valmista vastausta Jones ei lukijalleen tarjoile vaan jättää ennemminkin ilmaan kysymyksiä. Jos tarina jää kutkuttamaan mieltä, on se hyvän kirjan merkki. Kutsumattomien vieraiden kanssa niin käy, ja vaikka romaani ei Sadie Jonesin ominaisinta tyyliä edustakaan, on romaani varsin hauska tuttavuus kaikessa hämmentävyydessään.

Mai tunsi kirjan luettuaan pettymystä, Kaisa hämmentyi - kuten minäkin. Tuija piti kerronnan tiheydestä mutta Nanna ei innostunut.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Kommentit

  1. Sadie Jonesin kaksi aiempaa romaania oli niin vaikuttavia, että tämä viihteellinen kartanokummitustarina ei pystynyt mielestäni samaan. Kaikki kunnia monipuolisille taidoille, mutta Kotiinpaluu oli niin vaikuttava teos, että sitä on vaikea ylittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiinpaluu on kyllä upea. Sen jälkeen tässä olikin vähän nieleskelemistä, kun en osannut odottaa ihan tällaista. :)

      Poista
  2. Kotiinpaluuta on todellakin vaikea ylittää. Tämä oli ihan erilainen, karnevalistinen ja veikeä kuvaavat sitä hyvin. Jones osaa kirjoittaa monellakin tyylillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tosiaan ainakin osoittaa sen, että Jones osaa kirjoittaa monenlaista. Mielipiteitä romaani takuulla jakaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…