Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat

"Raihnainen joukko kulki heidän perässään, ja he etenivät kohti ovensuusta odottavia Florencea ja Smudgea. 

Hidasliikkeiset selviytyjät ohjattiin tervetulohuutojen ja lohdun sanojen kaikuessa sisään Sterneen."

Sadie Jones:
Kutsumattomat vieraat
(Otava 2017)
Alkuteso The Uninvited Guests 2012
300 sivua

Veikeä voisi olla sopiva määritelmä Sadie Jonesin romaanille Kutsumattomat vieraat, joka sekoittaa mystisyyttä ja vanhaa kunnon birttihenkistä kartanoromantiikkaa tavalla, jollaiseen en ole aiemmin törmännyt. Mystisyydestä ja kartanomiljööstä Jones keittää maistuvan sopan, jossa on sattumia. Kaikki sattumat eivät lusikkaan osu, jotkut lipsahtavat takaisin posliiniseen kulhoon ja uivat tavoittamattomiin.

Yhtä kaikki, soppa maistuu. Jälkimaku saattaa olla hieman hämmentävä, sillä aivan selväksi ei ehkä käy, mitä sattumat sisällään pitävät.

Ollaan siis Sternen kartanossa käymässä piakkoin juhlavalle illalliselle. Taloon on kutsuttu vieraita, mutta pian kutsumatta joukkoon liittyy epämääräinen joukkio matkalaisia, jotka ovat joutuneet junaonnettomuuteen. Muukalaisten määrästä ei tunnu pysyvän perillä kukaan, mutta heidän laatunsa on selvä: kolmannen luokan matkustajat eivät ole kartanon tavallisimpia vieraita. Heidän saapumisensa ei juuri herätä suopeutta varsinkaan kartanon emännässä.

Charlotte ei välittänyt töykeydestään tuon taivaallista. Hän oli järjestänyt elämänsä sellaiseksi, että välttyisi kolmannen luokan junavaunuilta, eikä hän nytkään aikonut murehtia niiden vuoksi jotka noita vaunuja käyttivät. 

Vaan halusipa Charlotte tai ei, vieraat ovat saapuneet eivätkä ole heti poistumassa. Lisäksi heillä on vaatimuksia, eikä hienolle aterialle asettuva juhlaväki voi lopulta olla piittaamassa nälkäisistä ja epätietoisista matkustajista.

Erikoisuudet eivät suinkaan rajoitu vain kutsumattomiin vieraisiin, vaan suuren talon seinien sisäpuolelle mahtuu monenmoisia hahmoja. Sympaattisin hahmo on Smudge-tyttö, joka seikkailee poninsa kanssa piittaamatta aikuisten omituisuuksista. Omalaatuisin lienee "vieraiden johtaja, julkea Traversham-Beechers", joka on ikään kuin kahden joukkion rajamailla kuulumatta oikein kunnolla kumpaankaan.

Kun erilaisia asioita haluavat henkilöhahmot illastavat ja talo tuntuu elävän aivan omaa elämäänsä, on meno niin karnevalistista, että kirjaa ei halua jättää kesken. On pakko tietää, mistä oikein on kysymys. Valmista vastausta Jones ei lukijalleen tarjoile vaan jättää ennemminkin ilmaan kysymyksiä. Jos tarina jää kutkuttamaan mieltä, on se hyvän kirjan merkki. Kutsumattomien vieraiden kanssa niin käy, ja vaikka romaani ei Sadie Jonesin ominaisinta tyyliä edustakaan, on romaani varsin hauska tuttavuus kaikessa hämmentävyydessään.

Mai tunsi kirjan luettuaan pettymystä, Kaisa hämmentyi - kuten minäkin. Tuija piti kerronnan tiheydestä mutta Nanna ei innostunut.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!