Siirry pääsisältöön

Paolo Cognetti: Kahdeksan vuorta

"Vuorenlaelle oli kasattu kiviä. Tuon alkeellisen monumentin takana Monte Rosa jäätiköineen sulautui taivaaseen. Olisi ehkä pitänyt ottaa mukaan olutta ja juhlia, mutta en tuntenut riemua saati huojennusta: päätin viipyä siinä yhden tupakan ajan, heittää sitten hyvästit isän vuorelle ja palata alas."
Paolo Cognetti:
Kahdeksan vuorta
(Bazar 2017)
Alkuteos Le otto montagne 2016
Suomentanut Lotta Toivanen
235 sivua

Herttainen ja lämminhenkinen, kaihoisa ja surumielinen. Nuo adjektiivit tulivat ensimmäisenä mieleeni, kun sain Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta -romaanin päätökseensä.

Tarinan pääroolissa on Pietro, joka asuu Milanossa vanhempiensa kanssa. Vanhemmat kaipaavat alati kaupungista vuorille, ja kesäisin perhe matkustaakin pieneen vuoristokylään vuosi toisensa jälkeen. Granan kylästä Pietro tekee isänsä kanssa retkiä lähivuorille. Kylässä hän tutustuu myös Brunoon, josta tulee pojan tärkeä kesien kaveri; pojasta, joka ei juuri vuoristosta pois vaan elää siellä vuoden ympäri toisin kuin Pietro.

Pietron äiti uskoo koulutuksen voimaan ja on valmis toimiin saadakseen Brunon kouluun. Vuoriston poika on lähes lukutaidoton, kun kotitilan työt menevät usein koulun edelle.

Poikien kesiin ei kuitenkaan kuulu koulu. Kesiin kuuluu laiduntavien lehmien paimentamista ja ulkoilmaelämää. Jälkimmäistä tarjoaa myös Pietron isä, jonka perässä poika kiipeää vuoristossa huippuja tavoitellen ja yrittäen ymmärtää isää, joka haluaa retkille aina uudelleen.
Mitään palkintoa siitä ei saanut: korkeammalle ei enää päässyt, muuten huipulla ei ollut mitään erikoista. Minä olisin mieluummin mennyt puronrantaan tai johonkin kylään.
Vuoristoretkillä on silloin tällöin mukana myös Bruno, joka ehkä Pietroa paremmin ymmärtää vanhemman miehen viehätyksen vuoriin.

Vuosien kuluessa Pietro kuitenkin etääntyy sekä Brunosta että isästään. Suurta dramatiikkaa ei etääntymisiin sisälly, kuten ei oikeastaan koko tarinaankaan. Kasvu kohti aikuisuutta vain joskus vie kauas ihmisistä, jotka ovat olleet tärkeä osa elämää. Silti on selvää, että isän ja pojan välinen suhde on hyvin merkityksellinen ja jättää jälkensä Pietroon. Olisiko poika päätynyt ilman isäänsä koskaan Nepalin vuorille?

Vuoristo on tarinassa tavalla tai toisella läsnä oikeastaan koko ajan. Se vaikuttaa ihmisiin eri tavoin ja muistuttaa myös arvaamattomuudestaan.

Kahdeksan vuorta on haikean kaunis kasvutarina, joka ei paisuttele. Kerronta on lempeän ymmärtävää ja rauhallista. Romaani vie raikkaaseen vuoristoilmaan ja antaa tilaa hengittää.
Paljon sen jälkeen, kun olin lakannut kulkemasta polkuja isän perässä, olin oppinut häneltä, että joidenkin ihmisten elämässä on vuoria, joille ei voi palata.
Romaanista ovat kirjoittaneet myös Katja, MeriMai ja Takkutukka.

Helmet 2017: 23. Käännöskirja.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Kommentit

  1. Hieno ja rauhallinen kirja ilman suurempia draamoja. Koska olen käynyt Milanossa, kirja toi mukavasti mieleen lomamatkan sinne. Kaunista luontokuvausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haaveilemani matka Italiaan joskus toteutuu, täytyy ottaa tämä uudelleen luettavaksi. :)

      Poista
  2. Yksinkertaisesti tasapainoinen, seesteinen ja kaunis teos kuin raikas, vuorten ympäröimä puro. Kasvutarinaa, ystävyyttä ja pohdiskelua siitä, kuinka me ihmisinä olemme myös ympäristömme, luonnon muokkaamia. Totesit kiteyttäen: teos, joka antaa tilaa hengittää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä luonnehdit romaania kauniisti, Takkutukka. Luonto on tarinassa hienosti läsnä, olennainen osa kokonaisuutta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…