Siirry pääsisältöön

Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia

"Rouva Pyy huomasi juuri taksiautoaseman ohitse laituria kohti kääntyvän bussin numeron. Se oli siis tullut, ja lähtisi aivan kohta. Hän laskeutui portaita alas ja oli jälleen rouva Pyy: jalat tiesivät mihin kulkea ja samassa hän unohti vielä äsken olleensa vieras."
Marja-Liisa Vartio:
Kaikki naiset näkevät unia
(Otava 1982, alun perin 1960)
312 sivua
Rouva Pyy on Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia -romaanin päähenkilö. Keski-ikäinen kotirouva unelmoi paremmasta mutta ei tunnu huomaavan ympärillään olevaa hyvää. Hän on alati tyytymätön ja näkee ympärillään salakavaluutta ja pahantahtoisuutta.

Rouva Pyy on hahmo, johon voisi tympääntyä heti alkumetreillä. Kuitenkin hänessä on jotain, mikä saa jatkamaan lukemista ja jopa tuntemaan myötätuntoa häntä kohtaan. Taitavasti Vartio kuvaa naista, joka on oman elämänsä sivustakatsoja eikä useinkaan kovin hyvin selvillä siitä, missä oikein mennään.

Tylsistynyt romaanin päähenkilö on, se on selvää. Ehkä ajan ahtaat raamit tekevät sen, ettei rouva pääse irtautumaan roolistaan vaan pyristelee turhaan. Tai ehkä ahtaat raamit ovat sittenkin mielessä, joka säätelee, miltä elämän pitäisi ulospäin näyttää.

Väsyneenä elämäänsä rouva puuskahtaa, että olisi pitänyt toimia toisin, mutta katuminen ei tunnetusti auta, ei myöskään tässä tapauksessa. Kiinnostavaa on se, miten rouva Pyy elämässään rimpuilee suuntaan jos toiseen mutta tyytyy kuitenkin siihen, mitä on, kykenemättä muutokseen, huolimatta siitä, että näkee itsessään erityislaatuisuutta, joka ansaitsisi huomiota. Valitettavasti muut eivät sitä näe, vaikka puoliso melkein kaikkensa tekeekin pitääkseen vaimonsa tyytyväisenä. Kiitosta eivät puolison tekemiset kuitenkaan osakseen saa.
- Eikö ihmisen ole parempi vaikka itkeä koko elämänsä kuin mennä virran mukana? Mutta sinä et nykyään tee muuta kuin moitit minua kasvattajana ja asetut aina lasten puolelle.
Suorastaan surkuhupaisa on kuvaus matkasta Italiaan, missä eivät odotukset myöskään toteudu. "Tämä kaikki oli niin pientä ja hämärää", täysin muuta kuin piti.

Ajankuva romaanissa rakentuu hyvin. On mies, joka kantaa leivän pöytään; on kotirouva, joka keskittyy Artekin verhoihin ja taideostoksiin; ovat lapset, jotka elävät uudenlaista aikaa ja joita äiti ei oikein osaa ymmärtää. 1950-luvun kerrostaloasuntoon sijoitettu perheenäiti keskittyy lähinnä itseensä ja haaveisiinsa - yhteys Gustave Flaubertin Rouva Bovaryyn tulee mieleen tämän tästä. Mieleen tulee sekin, että ei rouva Pyy mikään -50-luvun tuote ole, vaan varmasti hänenlaisiaan löytyy ajasta riippumatta, eri puitteissa tosin.

Lukukokemusta voisi kuvata sanalla tahmea. Mitenkään liukkaasti etenevä tarina ei ole, mutta eipä ole liukkaasti etenevää rouva Pyyn elämäkään vaan ennemmin harmaata. Kuitenkin jokin saa kiinnostumaan päähenkilöstä ja tämän mielenliikkeistä niin, että ei kirjaan loppuun lukeminen mitään pakkopullaa lopulta ollut.

Kaikki naiset näkevät unia on Kirjojen Suomi -hankkeen vuoden 1960 kirja. Ylen sivuilta löytyy lisää tietoa.

Kirjasta blogeissa: Bibliofiilin päiväunia, Kulttuuri kukoistaa ja Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua.

Kommentit

  1. Vartion kirjoista olen lukenut vain pari ja tämä kuulostaa kiinnostavalta, vaikka ei ilmeisesti kovin nopeatempoinen olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ole aiemmin Vartion tuotantoon perehtynyt. Ainakin "Hänen olivat linnut" kiinnostaisi lukea, siitä olen niin usein kuullut.

      Poista
  2. Luen tätä juuri syyskuun lukupiiriä varten ja tahmeaa on. Turhautuminen elämäänsä ei katso aikaa mutta jotenkin tämä tuntuu vanhentuneelta. Ehkä jaksan viimeiset 60 sivua entistä enemmän ajankuvana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin tämän lukupiiriä varten. Muuten ehkä olisinkin jättänyt aika alkuvaiheissa kesken.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o