Siirry pääsisältöön

Miika Nousiainen: Maaninkavaara

"Minä voisin juosta, vaikka vuoden verran. Sen aikaa että isä paranisi. Voisin vahtia isää. Harjoitusten lomassa voisimme puhua asioista. Isä tarvitsee minua nyt, se on varmaa. Yksin se ei pärjää."
Miika Nousiainen:
Maaninkavaara
(Otava 2009)
Äänikirjan lukija Aku Laitinen
Kesto 9h 20min.
Kansallisuustransvestiitti Mikko Virtasesta kertoneeseen Vadelmavenepakolaiseen (2007) ihastuneena odotin paljon Miika Nousiaisen toiselta romaanilta, Maaninkavaaralta. Valitettavasti en kuitenkaan voi sanoa hurmaantuneeni: tarinan huumori ei vedonnut minuun vaikka saikin paikoin hymähtämään. Paikoin tosin myös irvistämään.

Maaninkavaara on tarina isästä ja tyttärestä - ja suomalaisesta kestävyysjuoksusta. Huttusen perhe kohtaa tragedian, kun perheen juoksijatähti Jarkko katoaa ollessaan matkalla kotiin juoksukilpailuista. Mitalikahvit vaihtuvat suruun ja ikävään.

Martti-isän maailmaan tulleen ammottavan aukon pyrkii korjaamaan Heidi, joka aloittaa juoksun. Kun isä saa keskittyä Heidin valmentamiseen, on elämässä taas sisältöä.

Martti on niin juoksun pauloissa, että hän mittaa kaiken elämässään juoksun mittareilla. Mies on vakuuttunut siitä, että suomalainen kestävyysjuoksu on kriisissä ja että hänellä on mahdollisuus tehdä osansa, jotta pieni maa EU:n laitamilla nousisi uuteen kukoistukseensa.
Täällä on Hanneksen hyvä. Tekisi mieli kaivaa viereen toinen kuoppa. Jarkko kuuluisi Hanneksen viereen ainakin sielunsukulaisuuden perusteella. Sen haudan viereen tulisi suurempi ja kovempi kivi kuin yksikään toinen hautakivi. Sen alle laitettaisiin lepäämään suomalainen kestävyysjuoksu. Näen joka päivä, kuinka se riutuu pois. Ehkä se pitäisi päästää tuskistaan.
Heidi ei ymmärrä, mihin hän lähtee lupautuessaan isän uudeksi valmennettavaksi. Tyttären tarkoitus on hyvä, saada isä takaisin elämään kiinni. Martti ei vain ymmärrä rajoja vaan tarkastelee kaikkea juoksemisen läpi. Suhtautuminen juoksuun on fanaattista ja kaikkialle tunkeutuvaa.

Tarinaa kerrotaan sekä Heidin että Martin näkökulmista. Jälkimmäinen on kuitenkin se, joka tuntuu vievän kaiken tilan - niin kuin hän tekee perheessäkin, jossa äiti kyllä huomaa, miten vauhti kasvaa liian kovaksi. Hän ei vain osaa pysäyttää jääräpäistä miestään, joka on varma asiastaan, mikä on kummallista, kun perheestä on yksi jäsen jo menetetty. Lopulta Heidin on otettava ohjat käsiinsä, eikä lopputulema ole sekään kovin uskottava.

Martti on satiirinen kuva yhden asian miehestä. Miehen tekemiset menevät kuitenkin niin överiksi, että lukijana en huomaa huvittuvani vaan ennemminkin ahdistuvani. Tällaisia martteja, jotka ovat valmiita mihin tahansa päämääränsä saavuttaakseen, valitettavasti on oikeassakin elämässä. En jaksa huvittua siitä, miten tyttären kuukautisista väännetään vitsi, vaan ärsyynnyn. Vitsi siitä, miten juoksu on koko elämän johtotähti, vanhenee aika pian eikä jaksa kantaa loppuun saakka.

Aiemminkin olen todennut, että huumori on vaikea laji. Minuun tämä huumori ei uponnut mutta Elina kiittää onnistunutta satiiria ja Amman tarina veti mukaansa. Katja hämmästelee kirjailijan perehtyneisyyttä, Sannan kirja sai nauramaan ääneen mutta minun laillani Hanna ei juurikaan huvittunut.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…