"Mitähän niin kauheaa olen sinulle tehnyt, että olet oirekavalkadia kootessasi kajonnut oman äitisi pyhimpään. Ehkä olen rakastanut sinua liikaa. Niin sen täytyy olla."
 |
| Maria Peura: Tunkeilijat (Teos 2017) 222 sivua |
Kokoelman nimi Tunkeilijat on onnistunut ja kuvaava. Erilaisista tunkeutumisista nimenomaan on kysymys: välillä tunkeutuminen on fyysistä, usein henkistä - ja ehkä sellaisena vielä ahdistavampaa. Novelli Kirje tyttärelle on hyvä esimerkki siitä, miten äiti suhteessaan tyttäreensä ylittää sovinnaiset rajat ja tunkeutuu niiden ylitse ja lävitse.
Ihailen sitä, miten vaivatta Peura onnistuu kertojansa erilaisiin rooleihin sovittamaan. Näkökulmat vaihtelevat mutta intensiivisyydestä ei tingitä. Useinkaan henkilökuvista ei muodostu kovin kauniita vaan rosonsa on kullakin. Tunkeilijoiden vahvuutena pidän sitä, että se tuo esille erilaisia ihmisiä ajatusmaailmoineen, jotka voivat tuntua hyvinkin vinoutuneilta, vastaanottajasta riippuen. Silti ne tuntuvat tosilta ja siten ravistavat lukijaa irti omasta kuplastaan.
Toisaalta moninaisuus tuntuu jossakin kohtaa jo puuduttavalta, vastaanottokykyni ei oikein tunnu riittävän. Joitakin kohokohtia kokoelma kuitenkin mieleen jättää. Novellihaasteeseen kirjaan 34 luettua novellia ja peukutan aiemmin mainitsemaani Kirje tyttärelle -novellia, jonka kirjeenkirjoittajaäiti on hahmona henkisesti epävakaa ja sellaisenaan pelottavan uskottava. Mielenkiintoisesta hahmosta peukutan myös Konkaria, jonka päähenkilö on oiva esimerkki siitä, miten ihminen voi asiat omalla tavallaan nähdä. Rakkautta Madeiralla taas ansaitsee peukutuksen novelliin sisältyvän konfliktin vuoksi: lomamatka ei aivan ristiriidaton ole.
Tunkeilijat-novellikokoelmasta ovat kirjoittaneet myös Omppu, Tuomas ja Suketus.
Vahva novellikokoelma. Juuri tuo Kirje tyttärelle onkin jäänyt hyvin mieleen ja myös se heti alussa ollut hiihtämisjuttu.
VastaaPoistaVahva tosiaan. Hiihtämisjuttua en saa palautettua mieleeni, ja nyt murehdin, kun kirja piti jo palauttaa kirjastoon.
Poista