"Tarinaa on vaikea nähdä silloin kun sitä elää; se on muodoton, kaoottinen sanojen ja asioiden kulkue ja, olkaamme rehellisiä: me emme pysty ikinä toistamaan sitä. Suurin osa katoaa. Ja silti istuessani tässä pöytäni ääressä ja koettaessani palauuttaa mieleeni tuota kesää, josta ei ole kovinkaan kauan, tiedän että silloin tapahtui asioita jotka vaikuttivat siihen mitä sen jälkeen seurasi."
Siri Hustvedtin romaani Kesä ilman miehiä on pitkään odottanut hyllyssäni lukuvuoroaan. Päätin lukea kirjan kesän aikana, koska se nimensäkin vuoksi kuuluu kesään. Varsin hyvää suvilukemista kirja tarjoaakin, ja alkuun pidin kirjasta valtavasti, sitten vähemmän. Miksi näin, siitä hetken kuluttua lisää.
Romaanin päähenkilö on Mia Fredricksen, jonka kolmekymmenvuotinen avioliitto on yhtäkkiä päätynyt telakalle. Puoliso Boris haluaa pitää taukoa, ja pian tauon syyksi ilmenee Paussi, nainen miehen työpaikalta. Mia pakenee kotoaan Brooklynista entiseen kotikaupunkiinsa Minnesotaan saadakseen etäisyyttä kriisiinsä, viettääkseen aikaa äitinsä kanssa ja opettaakseen nuorten runokurssia.
Mian talvi on ollut vaikea, sillä takana on laitoshoitojakso, johon hän ajautui aviokriisinsä myötä. Kesän aikana hänellä on aikaa pohtia menneisyyttään, parisuhdettaan ja minuuttaan. Samalla hän tapaa äitinsä ystävättäriä, jotka asuvat samassa palvelutalossa kuin Mian äiti. Naiset muodostavat Joutsenviitoset, joilla on Mialle paljon annettavaa. Paljon hän saa myös runokurssinsa osallistujilta ja uusilta naapureiltaan. Kesän vaikeista lähtökohdista kasvaa jotain hyvää.
Mainitsin aiemmin, että pidin kirjasta alkuun valtavasti. Sen säkenöivä älykkyys kiehtoi, ja pidin kovasti myös siitä, miten itseironisesti Mia kuvaa itseään ja "tärähtämistään". Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin väsyväni. Koin, että kirjassa paasataan ja luennoidaan liikaa, ja paikoin minun oli vaikea pitää mielenkiintoani kirjassa: jotkut kohdat tuntuivat itsetarkoituksellisilta ja irrallisilta. Ihastuin kovasti Hustvedtin romaaniin Kaikki mitä rakastin, eikä tämä romaani yllä samaan.
Silti lukukokemus jää lopulta plussan puolelle. Hustvedt kuvaa ihmisiään ja heidän edesottamuksiaan tavalla, joka tuntuu aidolta ja oikealta. Romaanissa on ihastuttavia hahmoja, kuten Joutsenviitosten Abigail, ja vähemmän ihastuttavia mutta silti tunteita herättäviä hahmoja. Henkilögallerian kautta tuodaan esille monia tärkeitä aiheita, kuten koulukiusaamista. Pidin paljon tarinan lopusta, sillä pelkäsin viime metreille saakka jotain muuta. Romaanissa puhutaan naisista ja miehistä, ja ote on selvästi feministinen. Mutta lisäksi siinä puhutaan ihmisestä ja siitä, miten ollaan ihmisenä ja toisten kanssa.
 |
| Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä (Otava 2011) Englanninkielinen alkuteos The Summer without Men 2011 Suomentanut Kristiina Rikman 232 sivua |
Romaanin päähenkilö on Mia Fredricksen, jonka kolmekymmenvuotinen avioliitto on yhtäkkiä päätynyt telakalle. Puoliso Boris haluaa pitää taukoa, ja pian tauon syyksi ilmenee Paussi, nainen miehen työpaikalta. Mia pakenee kotoaan Brooklynista entiseen kotikaupunkiinsa Minnesotaan saadakseen etäisyyttä kriisiinsä, viettääkseen aikaa äitinsä kanssa ja opettaakseen nuorten runokurssia.
Mian talvi on ollut vaikea, sillä takana on laitoshoitojakso, johon hän ajautui aviokriisinsä myötä. Kesän aikana hänellä on aikaa pohtia menneisyyttään, parisuhdettaan ja minuuttaan. Samalla hän tapaa äitinsä ystävättäriä, jotka asuvat samassa palvelutalossa kuin Mian äiti. Naiset muodostavat Joutsenviitoset, joilla on Mialle paljon annettavaa. Paljon hän saa myös runokurssinsa osallistujilta ja uusilta naapureiltaan. Kesän vaikeista lähtökohdista kasvaa jotain hyvää.
Mainitsin aiemmin, että pidin kirjasta alkuun valtavasti. Sen säkenöivä älykkyys kiehtoi, ja pidin kovasti myös siitä, miten itseironisesti Mia kuvaa itseään ja "tärähtämistään". Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin väsyväni. Koin, että kirjassa paasataan ja luennoidaan liikaa, ja paikoin minun oli vaikea pitää mielenkiintoani kirjassa: jotkut kohdat tuntuivat itsetarkoituksellisilta ja irrallisilta. Ihastuin kovasti Hustvedtin romaaniin Kaikki mitä rakastin, eikä tämä romaani yllä samaan.
Silti lukukokemus jää lopulta plussan puolelle. Hustvedt kuvaa ihmisiään ja heidän edesottamuksiaan tavalla, joka tuntuu aidolta ja oikealta. Romaanissa on ihastuttavia hahmoja, kuten Joutsenviitosten Abigail, ja vähemmän ihastuttavia mutta silti tunteita herättäviä hahmoja. Henkilögallerian kautta tuodaan esille monia tärkeitä aiheita, kuten koulukiusaamista. Pidin paljon tarinan lopusta, sillä pelkäsin viime metreille saakka jotain muuta. Romaanissa puhutaan naisista ja miehistä, ja ote on selvästi feministinen. Mutta lisäksi siinä puhutaan ihmisestä ja siitä, miten ollaan ihmisenä ja toisten kanssa.
Mitä me oikeastaan tiedämme ihmisistä, ajattelin. Mitä hittoa me tiedämme kenestäkään?Kesä ilman miehiä kuuluu oman kirjahyllyni lukemattomiin kirjoihin. Tämän romaanin ovat lukeneet myös ainakin Jenni, Kirsi, Amma, Katja, Pihi nainen, Jenni, Maria ja Leena.
Minulle puolestaan Kesä ilman miehiä oli mieluisampi kuin Kaikki mitä rakastin. Sain tästä helpommin otteen.
VastaaPoistaKaikki mitä rakastin on kyllä tähän verrattuna varsin runsas, ja siihen voi siksi olla vaikeampi päästä kiinni. Tähän tarinaan pääsi nopeasti sisälle, mutta jossain vaiheessa uuvuin.
PoistaLuin tänä kesänä ensimmäisen 'Hustvedttini'; Kaikki mitä rakastin... Hän on kyllä tavattoman taitava kirjailija, Kaikki mitä rakastin -romaani oli kiehtova lukukokemus. Seuravaksi Amerikkalainen elegia.
VastaaPoistaKesä ilman miehiä kiinnostaa myöskin, varsinkin kun kerrot Hustvedtin käyttävän siinä pelkistetympää tyyliä...
Kaikki mitä rKastin oli minusta tosiaan hieno teos. Kiinnostavaa kuulla, mitä pidät Amerikkalaisesta elegiasta, sitä en ole lukenut.
Poista