Siirry pääsisältöön

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä

"Tarinaa on vaikea nähdä silloin kun sitä elää; se on muodoton, kaoottinen sanojen ja asioiden kulkue ja, olkaamme rehellisiä: me emme pysty ikinä toistamaan sitä. Suurin osa katoaa. Ja silti istuessani tässä pöytäni ääressä ja koettaessani palauuttaa mieleeni tuota kesää, josta ei ole kovinkaan kauan, tiedän että silloin tapahtui asioita jotka vaikuttivat siihen mitä sen jälkeen seurasi."
Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä (Otava 2011)
Englanninkielinen alkuteos The Summer without Men 2011
Suomentanut Kristiina Rikman
232 sivua
Siri Hustvedtin romaani Kesä ilman miehiä on pitkään odottanut hyllyssäni lukuvuoroaan. Päätin lukea kirjan kesän aikana, koska se nimensäkin vuoksi kuuluu kesään. Varsin hyvää suvilukemista kirja tarjoaakin, ja alkuun pidin kirjasta valtavasti, sitten vähemmän. Miksi näin, siitä hetken kuluttua lisää.

Romaanin päähenkilö on Mia Fredricksen, jonka kolmekymmenvuotinen avioliitto on yhtäkkiä päätynyt telakalle. Puoliso Boris haluaa pitää taukoa, ja pian tauon syyksi ilmenee Paussi, nainen miehen työpaikalta. Mia pakenee kotoaan Brooklynista entiseen kotikaupunkiinsa Minnesotaan saadakseen etäisyyttä kriisiinsä, viettääkseen aikaa äitinsä kanssa ja opettaakseen nuorten runokurssia.

Mian talvi on ollut vaikea, sillä takana on laitoshoitojakso, johon hän ajautui aviokriisinsä myötä. Kesän aikana hänellä on aikaa pohtia menneisyyttään, parisuhdettaan ja minuuttaan. Samalla hän tapaa äitinsä ystävättäriä, jotka asuvat samassa palvelutalossa kuin Mian äiti. Naiset muodostavat Joutsenviitoset, joilla on Mialle paljon annettavaa. Paljon hän saa myös runokurssinsa osallistujilta ja uusilta naapureiltaan. Kesän vaikeista lähtökohdista kasvaa jotain hyvää.

Mainitsin aiemmin, että pidin kirjasta alkuun valtavasti. Sen säkenöivä älykkyys kiehtoi, ja pidin kovasti myös siitä, miten itseironisesti Mia kuvaa itseään ja "tärähtämistään". Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin väsyväni. Koin, että kirjassa paasataan ja luennoidaan liikaa, ja paikoin minun oli vaikea pitää mielenkiintoani kirjassa: jotkut kohdat tuntuivat itsetarkoituksellisilta ja irrallisilta. Ihastuin kovasti Hustvedtin romaaniin Kaikki mitä rakastin, eikä tämä romaani yllä samaan.

Silti lukukokemus jää lopulta plussan puolelle. Hustvedt kuvaa ihmisiään ja heidän edesottamuksiaan tavalla, joka tuntuu aidolta ja oikealta. Romaanissa on ihastuttavia hahmoja, kuten Joutsenviitosten Abigail, ja vähemmän ihastuttavia mutta silti tunteita herättäviä hahmoja. Henkilögallerian kautta tuodaan esille monia tärkeitä aiheita, kuten koulukiusaamista. Pidin paljon tarinan lopusta, sillä pelkäsin viime metreille saakka jotain muuta. Romaanissa puhutaan naisista ja miehistä, ja ote on selvästi feministinen. Mutta lisäksi siinä puhutaan ihmisestä ja siitä, miten ollaan ihmisenä ja toisten kanssa.
Mitä me oikeastaan tiedämme ihmisistä, ajattelin. Mitä hittoa me tiedämme kenestäkään?
Kesä ilman miehiä kuuluu oman kirjahyllyni lukemattomiin kirjoihin. Tämän romaanin ovat lukeneet myös ainakin Jenni, Kirsi, Amma, Katja, Pihi nainen, Jenni, Maria ja Leena.

Kommentit

  1. Minulle puolestaan Kesä ilman miehiä oli mieluisampi kuin Kaikki mitä rakastin. Sain tästä helpommin otteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki mitä rakastin on kyllä tähän verrattuna varsin runsas, ja siihen voi siksi olla vaikeampi päästä kiinni. Tähän tarinaan pääsi nopeasti sisälle, mutta jossain vaiheessa uuvuin.

      Poista
  2. Luin tänä kesänä ensimmäisen 'Hustvedttini'; Kaikki mitä rakastin... Hän on kyllä tavattoman taitava kirjailija, Kaikki mitä rakastin -romaani oli kiehtova lukukokemus. Seuravaksi Amerikkalainen elegia.

    Kesä ilman miehiä kiinnostaa myöskin, varsinkin kun kerrot Hustvedtin käyttävän siinä pelkistetympää tyyliä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki mitä rKastin oli minusta tosiaan hieno teos. Kiinnostavaa kuulla, mitä pidät Amerikkalaisesta elegiasta, sitä en ole lukenut.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...