Siirry pääsisältöön

Eleanor Catton: Valontuojat

"Hokitikassa oli satanut kaksi viikkoa tauotta. Moodyn ensinäkymä pikkukaupungista oli kuin tahra, joka lähestyi ja vetäytyi näkökentässä usvan liikkuessa edestakaisin. Rannikon ja äkisti nousevien Alppien välissä oli vain kapealti tasaista maata, jota hakkaavat heltymättömät aallot muuttuivat hiekalla kuin savuksi; alue vaikutti entistäkin tasaisemmalta ja suljetummalta kiitos pilvien, jotka katkaisivat vuorenrinteet matalalta ja muodostivat harmaan kuvun kaupungin vierekkäin kohoavien kattojen ylle."
Eleanor Catton: Valontuojat (Siltala 2014)
Englanninkielinen alkuteos The Luminaries 2013
Suomentanut Tero Valkonen
722 sivua
Kannen suunnittelu www.jennygrigg.com
Eleanor Cattonin Valontuojat sijoittuu 1860-luvun puoliväliin. Uusi-Seelanti houkuttelee nopeasta rikastumisesta unelmoivia: kultakuume jyllää. Hokitikan pikkukaupunkiin saapuu myös Walter Moody, joka joutuu ensimmäisenä iltanaan keskelle salaista neuvonpitoa. Kaksitoista miestä on kokoontunut Crown-hotellin ravintolaan pohtimaan eräitä kummallisia sattumuksia: Tieltä on löytynyt tiedoton maailman vanhimman ammatin harjoittaja, jota epäillään itsemurhayrityksestä. Varakas kaupunkilainen on kadonnut jäljettömiin. Mökissään yksin asunut juoppo on kuollut ja hänen jäämistöstään on löytynyt suuri omaisuus.


Valontuojat on järkäle, joka testaa lukijansa kestävyyttä. Ensimmäiset kolmisensataa sivua kuullaan Crown-hotelliin kokoontuneiden miesten tarinoita, joiden on tarkoitus valaista sitä, mistä oikein on kysymys. Sen kerrotut tarinat toki tekevätkin, mutta vie aikaa, ennen kuin lukija pääsee selville, mikä on kunkin hahmon merkitys ja asema kokonaisuudessa ja missä suhteessa henkilöt ovat toisiinsa.  Henkilögalleria on varsin laaja, ja ihmisiään Catton kuvaa viehättävällä, vanhahtavalla tavalla:
Charlie Frost oli mies vailla kummoista mainetta, sillä maine hankitaan aina näyttävyydellä, ja Frost oli vaitonainen sielu: pukeutui vaatimattomasti, oli piirteiltään leuto eikä mielellään ärtynyt, vaikka häntä olisi miten provosoitu. Kun hän puhui, hän teki sen hitaasti ja huolellisesti.

Muutoinkin Valontuojat jäljittelee vanhahtavaa romaania, ja kerronta on hyvin yksityiskohtaista, monipolvista ja laajaa. Samoja tapahtumia kerrotaan eri näkökulmista useaan otteeseen, mikä saattaa puuduttaa lukijaa. Pidin kuitenkin siitä, että romaanissa on kaikkitietävä kertoja, joka osoittaa tietämystään kommentoimalla tarinan tapahtumia:
Keskeytämme tarinan kulun tässä mainitaksemme, että kyseessä oli valitettava tietokatkos, sillä jos Balfour olisi kertonut Lauderbackin tarinan kokonaisuudessaan, tammikuun 27. päivän tapahtumat olisivat voineet edetä hänen kannaltaan varsin toisella tavalla - samoin kuin useiden muiden miesten kannalta. 
Arkipäiväisten tapahtumien lomassa tarinassa korostuu astrologia. Kirjan jokaisen osan alussa on astrologinen kartta ja moni luku on nimetty astrologisin viittauksin, kuten Oinas, Marsin alaisuudessa. En oikein ymmärtänyt astrologian merkitystä, mutta asiaa tuntevalle nämä huomiot voivat olla antoisia. Toisaalta en myöskään kokenut, että ymmärtämättömyyteni olisi tuottanut haittaa.


Eleanor Catton kirjoittaa kauniisti ja pitää kertomuksensa rönsyilevät langat käsissään. Työtä ei voi kuin ihailla, jos vain lukija jaksaa rönsyjä seurata: minä ainakin joudun toteamaan, että paikoin koin lukemisen työlääksi. Silti koin myös, että kirjassa avautui hieno, monivivahteinen, värikäs ja elävä maailma 150 vuoden takaa. Taitavilla siirtymillä ja kuvauksilla kirja aiheutti sen, että näin mielessäni tarinan kuin elokuvana. Saapa nähdä, viedäänkö Valontuojat jonain päivänä valkokankaalle.

Työläästä luku-urakasta huolimatta päällimmäiseksi jäi hyvä olo, sillä romaani on onnistunut kudelma useista teemoista, kuten huumeista, kultakuumeesta, ihmissuhteista ja totuudesta.
Aito tunne on aina kehämäinen, tai oikeastaan joko kehämäinen tai paradoksaalinen, yksinkertaisesti siksi, että sen syy ja ilmiasu ovat saman asian kaksi eri puolta! Rakkautta ei voi perustella minkäänlaisella syiden luettelolla, eikä pelkkiä syitä luettelemalla synny rakkautta. Kukaan, joka on kanssani eri mieltä, ei ole koskaan rakastanut – todella.
Valontuojista on kirjoitettu myös esimerkiksi seuraavissa blogeissa: Lumiomena - kirjoja ja haaveilua, Nenä kirjassa, LukuisaKirjavinkit, Reader, why did I marry him? ja Orfeuksen kääntöpiiri.


Kommentit

  1. Ohi on! :) Hieno, mutta raskas, välillä melkein sietämätön, kunnes taas seesteinen.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava kirja, joka kuulostaa sopivan haasteelliselta! Kiitos hienosta arviosta, Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina! Uskallan tätä kirjaa suositella, vaikkei se helpolla lukijaansa päästäkään.

      Poista
  3. Oi, kuulostaa hienolta teokselta. Sen verran tiiliskivikammoinen kuitenkin olen, että ei taida uskaltaa edes yrittää. Tänä vuonna noita houkuttelevia paksukaisia on ilmestynyt vaikka kuinka, mutta harmittavan moni on minulla vielä lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paksuja kirjoja on tosiaan tullut tänä vuonna useita, kiinnostava ilmiö sekin. Tämä Cattonin paksukainen kyllä koettelee lukijansa kestävyyttä, mutta sinnikkyys myös palkitaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…