Siirry pääsisältöön

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

"Tämän kertomuksen aiheena ovat nämä hirvittävät kuilut ajatuksen ja sanan, tahdon ja sen ilmauksen, todellisuuden ja epätodellisuuden välillä sekä se mitä näissä kuiluissa kasvaa."


Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä
(Siltala 2014)
Ruotsinkielinen alkuteos Egenmäktigt förfarande 
– en roman om kärlek 2013
Suomentanut Sanna Manninen
214 sivua
Lena Anderssonin romaani on kertomus järkevästä Ester Nilssonista, joka elää järkevässä parisuhteessa aina siihen saakka, kunnes hän tapaa taiteilija Hugo Raskin ja rakastuu. Pitkäaikainen parisuhde jää taakse, kun rakkaus Hugoon vie Esterin mennessään.

Rakkaudessaan (hullaantumisessaan) Ester, älykäs ja itsenäinen nainen, ei huomaa, että hänen tunteisiinsa ei vastata samalla voimalla. Hän sortuu samaan kuin niin moni ennen häntä ja hänen jälkeensä: odottaa viestejä ja puheluita joita ei tule, uskoo ja toivoo.
Vastausta ei tullut, tuli vain musertava ahdistus. Se paheni päivä päivältä, kun Hugosta ei kuulunut mitään.
Ester tekee päätelmiä ja oletuksia miehen tunteista, ja tukea hän saa ”ystävätärkuorolta”, joukosta ystäviä, joille voi uskoutua ja joilta saa neuvoja ja varoituksia.

Rakkaus ei ole sokeaa vaan se näkee myös asioita, jotka eivät tue ajatusta rakastetun täydellisyydestä. Ester huomaa, että he eivät Hugon kanssa jaa samoja ajatuksia nautinnosta eikä keskustelukaan aina ole sillä tasolla, jolla nainen sen toivoisi olevan. Silti Hugossa on jotain, joka saa Esterin pauloihinsa pitkienkin hiljaisten jaksojen jälkeen. Toivo isolla alkukirjaimella herää, vaikka samalla on helposti luettavissa merkkejä, jotka eivät lupaa hyvää. Rakastuneen (ja pakkomielteisen?) on helppo ikävät merkit kuitenkin ohittaa ja tukeutua vain niihin, joihin sisältyy lupaus odotusten täyttymisestä.

Omavaltaista menettelyä -teoksen alaotsikko on Romaani rakkaudesta. Epätäydellisestä, romantisoimattomasta rakkaudesta romaani sanoo paljon, mutta samalla se puhuu myös esimerkiksi vallankäytöstä ja sanojen voimasta (tai voimattomuudesta). Teos on älykäs, tarkkakatseinen ja viiltävä kertomus rakkaudesta, joka ajaa nykyaikaiset ihmiset elämään tunteiden pauloissa ja tekemään asioita, joita voisi jonkun muun tekeminä pitää vain hölmöinä. Lena Andersson kuvaa romaanissaan ikiaikaisen tarinan rakastumisesta ja tunteiden aaltoilemisesta upealla, erityisellä tavalla. Hän kirjoittaa kauniisti ja omaperäisesti kliseistä sortumatta kliseisiin.
He olivat lakanneet puhumasta samalla hetkellä kun heidän ruumiinsa olivat aloittaneet. Rakkaus tarvitsee sanoja. Sanattomaan tunteeseen voi luottaa vain lyhyen hetken. Pitkällä aikavälillä rakkautta ei ole ilman sanoja eikä rakkautta pelkästään sanoilla. Rakkaus on nälkäinen peto. Se elää kosketuksesta, toistuvasta vakuuttelusta ja katseen kohtaamisesta. Kun silmät ovat hyvin lähekkäin, kumpikaan ei näe mitään.
Anderssonin romaanista ovat kirjoittaneet myös ainakin Taika, Karoliina, Kirsi, Liisa, Marjatta, Linnea, Katja, Minna ja Suketus.

Kirjabingosta kuittaantuu tällä teoksella ruutu Tänä vuonna julkaistu.

Kommentit

  1. "Pitkällä aikavälillä rakkautta ei ole ilman sanoja eikä rakkautta pelkästään sanoilla." - Tämä on hieno kirja täynnä hienoja viisauksia! Kaipaankin sitä omaan hyllyyni, jotta voisin aina sen syvyyksiin palailla.

    VastaaPoista
  2. Pidin tästä ihan älyttömän paljon. Tarinahan on sinänsä yksinkertaisuudessaan lähes mitäänsanomaton, mutta Andersson kertoo sen kiehtovasti, fiksusti ja hauskasti. Ihastuin myös Anderssonin kirkkaaseen ja selkeään tapaan käyttää kieltä. Yksi suosikeistani tämän vuoden kirjoista, ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että varsinaisesti kirjassa ei tapahdu paljon, ja juonen selostaa aika nopeasti. Mutta Andersson kertoo asiat hienolla tavalla, pidin myös teoksen hienovaraisesti huumorista.

      Poista
  3. Minäkin pidin tästä. Tarkkanäköinen, ei kovinkaan miellyttävä ja siksi niin uskottava ja terävä. Andersson kirjoittaa hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina on sellainen, että se voisi koitua kenelle vain, kuvatut tunteet ovat niin universaaleja ja uskottavia.

      Poista
  4. Tässä kirjassa on paljon viisautta. Tapaus on äärimmäinen, mutta lievemmässä muodossa ehkä kaikissa rakkaussuhteissa on näitä samoja vaikeuksia, sitoutumisen tarvetta ja sitoutumisen pelkoa. Aaltoilua, kuten totesit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska tässä on niin paljon kaikista rakkaussuhteesta tuttuja piirteitä, riittää kirjassa tarttumapintaa. Äärimmäisyyteen vienti on hyvä tehokeino.

      Poista
  5. Hullu rakkaus -yksipuolinenkin- on ikuinen, tyhjentymätön tarinan aihe... Voi voi, näitä ihanaisia kirjoja olisi NIIN paljon... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkaus todella on ikiaikainen tarinan aihe. Ja tässä aihetta käsitellään niin hienolla tavalla!

      Poista
  6. Tässä kirjassa on niin paljon hyviä sitaatteja, että signeeraan kirjan itselleni eli ei lähde kiertoon.

    Se mitä paljon tapahtuu ja on mahdollista tapahtua on Anderssonin kirjassa kerrottu viiltävän älykkäästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä lainasin kirjan kirjastosta, mutta mieluusti pitäisin sen hyllyssäni. On sellainen kutina, että kirjan äärelle olisi mukava palata ajoittain uudelleen.

      Kirja on todellakin viiltävän älykäs. Ei voi kuin ihailla.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…