Siirry pääsisältöön

Kesän paras lukuhetki

Elina haastoi bloggaajat kuvaamaan kesän parhaat lukuhetkensä, ja tässä minun kuvani:
Kesän paras lukuhetki.
Hetki liittyy heinäkuiseen lukumaratoniin, johon osallistuin lukemalla Leo Tolstoin Anna Kareninaa aina, kun oli vähänkin aikaa. Valokuva on otettu illalla, kun vauvan käytyä yöunille sain keskittyä kaikessa rauhassa kirjaan. Luin mökkirannassa kalliolla istuen ja ihastelin samalla upeaa auringonlaskua, joka värjäsi maiseman punaiseksi.

Tähän tunnelmaan on varmasti hienoa palata ajatuksen siivin sitten, kun kesäinen auringonlasku ja lämmin ulkoilma ovat muisto vain.

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Omppu / Reader why did I marry him?27. heinäkuuta 2014 klo 11.34

    Voi että niin, kunpa nyt saisi oikein hyvin säilöttyä mieleen nämä ihanat kesäiset päivät. Ne voi kaivaa sitten esiin, kun tulee taivaan täydeltä viistoräntää.

    VastaaPoista
  2. Suketus27. heinäkuuta 2014 klo 12.45

    Totta vieköön näyttää kesän parhaalta lukuhetkeltä. Oi joi, minä vain toivon, ettei kesä päättyisi koskaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna / Kirjakaapin kummitus27. heinäkuuta 2014 klo 21.13

      Niin minäkin juuri nyt toivon. Mutta sitten jossain vaiheessa aina huomaan, että tervehdin ilolla syksyn ensimmäisiä tuoksuja.

      Poista
  3. Elina / Luettua elämää27. heinäkuuta 2014 klo 13.20

    Miten upea tunnelma! Lukuhetki rantakalliolla on aivan ylellistä, auringon valo tässä aivan uskomattoman hienon värinen. Kiva, kun osallistut!

    VastaaPoista
  4. Tilda28. heinäkuuta 2014 klo 22.07

    Aivan ihana kuva ja lukuhetki! :)

    VastaaPoista
  5. Notkopeikko30. heinäkuuta 2014 klo 19.07

    Voin niin kuvitella tuon hetken kun saa hengittää syvään raitista järvi-ilmaa, syventyä hyvään kirjaan ja ottaa hetkisen ihan vain itselleen. <3 Todella ihana kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna / Kirjakaapin kummitus3. elokuuta 2014 klo 21.47

      Kiitos! Olen onnellinen tuosta kuvasta, sillä se palauttaa niin hienosti mieleen hetken tunnelman.

      Poista
  6. Satu-Elina5. elokuuta 2014 klo 13.59

    Voi miten ihana tunnelma!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…
8 kommenttia
Lue lisää

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…
18 kommenttia
Lue lisää

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…
Lähetä kommentti
Lue lisää