Siirry pääsisältöön

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

"Tästä satimesta ei pääsisi kuin kirjoittamalla, kirjoittamalla itselleen toisen ruumiin, joka ei vanhenisi niin kuin tämä. Hänen ristiriitansa: keho antoi rytmin, taivas sanat, epäsuhtainen pakkoavioliitto. Mutta tänään ei olisi aikaa vilkaistakaan vihkoihin, vaikka kuinka säkeet ja tragedian sankarittaret pyristelivät ihon alla. Jokainen päivä, jona ei voinut avata vihkoa, oli pois pilattu."


Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (Teos 2013)
522 sivua

Riikka Pelon Finlandia-ehdokkaaksi valittu romaani Jokapäiväinen elämämme kertoo venäläisrunoilija Marina Tsvetajevasta ja hänen tyttärestään Ariadna Efronista. Tarinalla on todellisuuspohjansa, mutta kirjailija on käyttänyt kaunokirjallista vapauttaan kertomuksen kokoamisessa.

Romaani kertoo elokuusta 1923 Marinan näkökulmasta, kun hän on tyttärensä kanssa maanpaossa Tšekkoslovakiassa. Lisäksi romaani sijoittuu vuosille 1939 ja 1941 Neuvostoliittoon, näkökulma on pääasiassa Ariadnan. Tällöin koko perhe on asettunut takaisin kotimaahansa vietettyään välillä aikaa myös Pariisissa, jossa sekä Ariadna että hänen isänsä Sergei Efron työskentelivät Neuvostoliiton tiedustelupalvelun laskuun. Pariisin-vuosiin romaanissa palataan takaumina.

Marinan ja Ariadnan suhde on kompleksinen, ja äidin ja tyttären eroavaisuuksia korostaa esimerkiksi suhtautuminen politiikkaan. Kun tytär palvelee Neuvostoliittoa, haluaa äiti sulkea silmänsä politiikalta ja ajatella omalla tavallaan. Äiti haluaisi tyttärestään kirjailijan, mutta lapsi-Ariadna sanoo haluavansa olla vain tavallinen lapsi. Kielityöläinen hänestä kuitenkin tulee, sillä hän työskentelee aikuisena toimittajana.

Pariisin-vuosia leimaavat työskenteleminen tiedustelupalvelussa ja odottaminen. Ariadna saa vihdoin, riittävän vakuuttavasti ja kauan kotimaataan Neuvostoliittoa Pariisissa palveltuaan, luvan palata kotimaahan. Hän kokee "pelastuvansa Euroopan tulevaisuudelta", huomaa muissa nuorissa kateutta, he kun joutuvat vielä malttamattomina odottamaan matkustuslupaa. Kotimaa nähdään haavemaana, johon on pakko päästä takaisin:
"Neuvostoliitto, jossa suurin osa Kotiinpaluun liiton ympärille kerääntyneistä nuorista ei ollut koskaan elänyt, oli meille kaikille satumainen ihmemaa, jossa jokaisella olisi paikkansa, oikeutensa, vapautensa, toisin kuin Pariisissa, siellä olimme aina toisen luokan kansalaisia. Niin kauan kuin muistin olin jakanut isän kanssa unelman paluusta Moskovaan, me olimme sentään eläneet siellä, se oli meidän ainoa ja oikea kotikaupunkimme, minun syntymäkaupunkini."
Paluu ei kuitenkaan ole helppo. Pariisista ostetut hienot vaatteet jäävät kaappiin pölyttymään, sillä "länsimaisia mallinukkeja" ei Moskovassa haluta nähdä. Emigranttitaustaakin katsotaan karsaasti, eikä elämässä eteneminen käy vaivatta:
"Tein parhaani, joka päivä, tullakseni uudeksi ihmiseksi, neuvostoihmiseksi, mittojen mukaiseksi, kelvatakseni tälle järjestelmälle, joka oli paras kaikista." 
Parhaansa tekeminen ei kuitenkaan välttämättä riitä maailmassa, jossa jokainen tarkkailee lähimmäisiään ja on valmis raportoimaan näkemästään tiedustelupalvelulle.

Pelon romaanista on blogeissa pidetty paljon. Esimerkiksi Jaana, Sabina,  Anneli, Leena, Päivi ja Annika K. ovat teosta kiitelleet. Itse en kuitenkaan voi sanoa kirjasta varauksetta pitäneeni. Ajatukseni on sanoiksi pukenut Katja: hänen laillaan en kokenut kirjaa omakseni. Varsinkin alkuun minulla oli suuria käynnistysvaikeuksia, pidin romaania turhan raskaana. Vaikka aikanaan tarina kyllä lähti vetämään niin, että loppu oli pakko lukea yhdeltä istumalta, en syttynyt sille niin suuresti kuin moni muu. Ehkä odotukseni olivat liian korkealla, kun olin ehtinyt lukea monta ylistävää arviota ennen romaaniin tarttumista. Jonkin verran minua myös häiritsivät turhan monet lyöntivirheet, jotka olisi saatu tarkalla oikoluvulla kuriin.

Mutta pakko on myöntää, että kyllä Riikka Pelo osaa kirjoittaa. Romaanin kieli on kaunista ja rakenne proosarunomaisine osuuksineen tuo lukemiseen rytmiä. Tarina on julman kaunis ja siitä voi lukea esille monia eri teemoja, kuten äidin ja tyttären välinen suhde, valta, rakkaus ja sen kaipuu, kirjoittaminen… Vaikkei Jokapäiväinen elämämme nouse omalle suosikkilistalleni, en kadu sen lukemista.

Kommentit

  1. Tämän kirjan lukeminen sekä kiehtoo että vähän kauhistuttaa minua. Odottelen yhä sopivaa fiilistä kirjan lukemiselle. Ei taida tosiaan olla niitä kevyimpiä teoksia.

    VastaaPoista
  2. Ei tosiaan ole. Vähän ristiriitainen olo tästä jäi, kun niin monet ovat kirjasta paljon tykänneet. Mutta ei tietenkään voi tietää, ennen kuin itse lukee. :)

    VastaaPoista
  3. Oi, minulle tämä kirja on niin iso tapaus, että kun listaan viiden blogivuoteni TOP20, Pelon kirja on siellä etuoikeutettuna. Niin huippua kaikeltaan, että...tämän kirjan jälki on sydämeeni tatuoitu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ihanaa kuulla! Vaikka kirja ei tosiaan minuun niin suurta vaikutusta tehnytkään, olen aina iloinen, kun joku teos vakuuttaa lukijansa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Venla Kuoppamäki: "Sun poika kävi täällä"

Tuntui, että vihdoin kaikkein pahin puristus rinnassani alkoi hellittää, vaikka sairaalassa käynnit olivat edelleen kokonaisuutena raskaita. En silti edes miettinyt vaihtoehtoa, etten olisi siellä käynyt, sillä vielä paljon raskaampaa olisi ollut olla käymättä. Oma pieni rakas poikani. Venla Kuoppamäki: "Sun poika kävi täällä" Teos 2022 ulkoasu Dog Design 224 sivua äänikirjan lukija Vilma Melasniemi kesto 9 t 18 min Venla Kuoppamäen teos "Sun poika kävi täällä"  kertoo äidin näkökulmasta, minkälaista elämä mielenterveysongelmaisen nuoren kanssa on. Kuoppamäen poika Oskari sairastuu alle kaksikymppisenä tyypin 1 kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Ajoittain poika on hyvin alakuloinen, ajoittain maaninen ja lopulta myös psykoottinen. "Sun poika kävi täällä"  on päiväkirjamainen kuvaus syksystä 2014 vuoden 2018 lopulle. Kuoppamäki käy töissä, joogaa ja matkustaa, mutta kaiken keskellä on Oskari, joka ei pärjää ilman äitinsä tukea. Äiti tekee kaikkensa saadakse

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Anthony Doerr: Taivaanrannan taa

Kun Anna lakaisee ompelimon työhuoneen lattiaa, kun hän raahaa taas kangaspakkaa tai hiilisankoa, kun hän istuu ompelimossa Marian vieressä sormet turtina ja hengitys silkin yllä huuruten, hän harjoittelee kirjaintensa piirtämistä mielensä tuhannelle tyhjälle sivulle. Joka merkki edustaa äännettä ja äänteitä yhdistelemällä muodostetaan sanoja ja sanoja yhdistelemällä rakennetaan maailmoja. Anthony Doerr: Taivaanrannan taa WSOY 2022 alkuteos Cloud Cuckoo Land suomentaja Seppo Raudaskoski kansi Martti Ruokonen 554 sivua äänikirjan lukija Jukka Pitkänen kesto 16 t 38 min Kolme eri aikakautta, kolme eri paikkaa, kolme päähenkilöä: keskiaika, nykypäivä ja tulevaisuus; Konstantinopoli, Idaho ja avaruus; Anna, Zeno ja Konstance. Anna on orpotyttö, joka oppii lukemaan. Keskiajalla se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys varsinkaan, kun Anna sattuu olemaan tyttö. Annan rinnalle asettuu toinen keskiajan tärkeä hahmo, Omeir, joka on joutunut jo pienenä jättämään kotiseutunsa. Kotinsa hän jä