John Boyne: Leijuva poika

"Billy sulki silmänsä, sillä hän ei halunnut enää katsoa miten maa kaikkosi hänen altaan. Hän ei kärsinyt korkean paikan kammosta kuten Stephen Hebden, mutta siitä huolimatta häntä alkoi pelottaa sitä enemmän mitä ylemmäs hän nousi."

John Boyne: Leijuva poika
(Bazar 2014)
Englanninkielinen alkuteos
The Terrible Thing That Happened to Barnaby Brocket 2012
Suomentanut Laura Beck
Kuvittanut Oliver Jeffers
269 sivua

Törmäsin Leijuva poika -kirjaan parissa blogissa, ja mielenkiintoni heräsi. Hyvä, että heräsi, sillä luettavakseni päätyi kiinnostava tarina erikoisesta pojasta ja kertomus, jonka antoi paitsi aihetta hymyyn, myös ajateltavaa.

Tuo tarinan erikoinen poika on australialainen Billy Brocket, joka syntyy hyvin tavalliseen perheeseen. Hänen isänsä Alistair

tiesi jo alusta asti, ettei hän ikimaailmassa jakaisi elämäänsä kenenkään ihmisen kanssa, joka ei ollut yhtä normaali kuin hän itse, vaikka sellainen olisikin ollut aivan normaalia.

Onnekseen Alistair löytää Eleanorin, jonka kanssa saa kunniallisen naimisiinmenon jälkeen sopivin väliajoin kaksi lasta, Henryn ja Melanien.

Siitä ei todellakaan ollut mitään epäilystä: Brocketin perhe oli likipitäen normaalein perhe Uudessa Etelä-Walesissa, ellei koko Australiassa.

Mutta sitten perheeseen syntyy Billy, joka ei olekaan normaali. Hänen kummallisuutensa käy ilmi heti hänen synnyttyään:

”Hän on tuolla katossa”, tohtori Snow sanoi ällistyneenä, ja se oli totta: siellä vauva oli. Sillä Billy Brocket, eteläisen pallonpuoliskon kaikkien aikojen normaaleimman perheen kolmas lapsi, osoitti jo nyt olevansa kaikkea muuta kuin normaali kieltäytymällä tottelemasta kaikkein perustavimmanlaatuista lakia.
Painovoimaa.

Perhe joutuu turvautumaan erityisjärjestelyihin, kun perheessä on lapsi, joka pamahtaa kattoon saman tien, kun hänet päästää irti. Normaaliuteen vihkiytyneille vanhemmille lapsi on kauhistus, ja he kieltäytyvät menemästä Billyn kanssa ulos pelätessään vastaantulijoiden puheita ja katseita. Alistair ja Eleanor Brocket eivät missään tapauksessa halua erottua joukosta. Billy kuitenkin herättää väkisin huomiota leijuessaan konkreettisesti jalat maanpinnan yläpuolella, ja sitä vanhempien on vaikea sietää. Niinpä he päätyvät äärimmäiseen ratkaisuun: he hankkiutuvat pojastaan eroon.

Jouduttuaan eroon perheestään Billy päätyy matkaamaan maanosasta toiseen. Hän kohtaa uusia tuttavuuksia, joita lähes kaikkia yhdistää erilaisuus, normaalista poikkeaminen. Kaikkien kohtaamisten ja seikkailujen keskellä pojan ainoa toive on sydäntä särkevä: 

”Haluan mennä kotiin”, Billy sanoi.

Brasiliassa, Ethelin ja Marjorien kahvitilalla Billy tapaa Palmiran, kauniin tytön. Tyttö pukee sanoiksi jotain tärkeää niin Billyn kuin meidän maailmastamme:

Heidän käsityksensä normaalista ei vain ole samanlainen kuin jonkun toisen. Mutta tällaisessa maailmassa me elämme. Jotkut ihmiset eivät ikävä kyllä pysty hyväksymään asioita, jotka ovat heidän kokemuksensa ulkopuolella.

Tärkeä teema kirjassa on erilaisuuden hyväksyminen. Paikoin käy mielessä, korostetaanko keskeistä sanomaa turhankin alleviivaavasti, ja jossain määrin kirjaa voi moittia pienestä pateettisuudesta. Näistä pienistä huomautuksista huolimatta pidän Leijuvaa poikaa kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoisena teoksena. Kirjassa on surullisia sävyjä mutta myös paljon hauskuutta. Se antaa varmasti ajattelemisen aihetta monenikäisille lukijoille ja puhuu tärkeistä asioista. Äitinä huomasin monta kertaa miettiväni, kuinka paljon me vanhemmat vaadimme lapsiltamme tajuamatta, että luullessamme tekevämme hyvää jätämmekin jotain arvokasta huomaamatta ja saatamme aiheuttaa suurta mielipahaa.