Siirry pääsisältöön

John Boyne: Leijuva poika

"Billy sulki silmänsä, sillä hän ei halunnut enää katsoa miten maa kaikkosi hänen altaan. Hän ei kärsinyt korkean paikan kammosta kuten Stephen Hebden, mutta siitä huolimatta häntä alkoi pelottaa sitä enemmän mitä ylemmäs hän nousi."
John Boyne: Leijuva poika
(Bazar 2014)
Englanninkielinen alkuteos
The Terrible Thing That Happened to Barnaby Brocket 2012
Suomentanut Laura Beck
Kuvittanut Oliver Jeffers
269 sivua
Törmäsin Leijuva poika -kirjaan parissa blogissa, ja mielenkiintoni heräsi. Hyvä, että heräsi, sillä luettavakseni päätyi kiinnostava tarina erikoisesta pojasta ja kertomus, jonka antoi paitsi aihetta hymyyn, myös ajateltavaa.

Tuo tarinan erikoinen poika on australialainen Billy Brocket, joka syntyy hyvin tavalliseen perheeseen. Hänen isänsä Alistair
tiesi jo alusta asti, ettei hän ikimaailmassa jakaisi elämäänsä kenenkään ihmisen kanssa, joka ei ollut yhtä normaali kuin hän itse, vaikka sellainen olisikin ollut aivan normaalia.
Onnekseen Alistair löytää Eleanorin, jonka kanssa saa kunniallisen naimisiinmenon jälkeen sopivin väliajoin kaksi lasta, Henryn ja Melanien.
Siitä ei todellakaan ollut mitään epäilystä: Brocketin perhe oli likipitäen normaalein perhe Uudessa Etelä-Walesissa, ellei koko Australiassa.
Mutta sitten perheeseen syntyy Billy, joka ei olekaan normaali. Hänen kummallisuutensa käy ilmi heti hänen synnyttyään:
”Hän on tuolla katossa”, tohtori Snow sanoi ällistyneenä, ja se oli totta: siellä vauva oli. Sillä Billy Brocket, eteläisen pallonpuoliskon kaikkien aikojen normaaleimman perheen kolmas lapsi, osoitti jo nyt olevansa kaikkea muuta kuin normaali kieltäytymällä tottelemasta kaikkein perustavimmanlaatuista lakia.
Painovoimaa.
Perhe joutuu turvautumaan erityisjärjestelyihin, kun perheessä on lapsi, joka pamahtaa kattoon saman tien, kun hänet päästää irti. Normaaliuteen vihkiytyneille vanhemmille lapsi on kauhistus, ja he kieltäytyvät menemästä Billyn kanssa ulos pelätessään vastaantulijoiden puheita ja katseita. Alistair ja Eleanor Brocket eivät missään tapauksessa halua erottua joukosta. Billy kuitenkin herättää väkisin huomiota leijuessaan konkreettisesti jalat maanpinnan yläpuolella, ja sitä vanhempien on vaikea sietää. Niinpä he päätyvät äärimmäiseen ratkaisuun: he hankkiutuvat pojastaan eroon.

Jouduttuaan eroon perheestään Billy päätyy matkaamaan maanosasta toiseen. Hän kohtaa uusia tuttavuuksia, joita lähes kaikkia yhdistää erilaisuus, normaalista poikkeaminen. Kaikkien kohtaamisten ja seikkailujen keskellä pojan ainoa toive on sydäntä särkevä: 
”Haluan mennä kotiin”, Billy sanoi.
Brasiliassa, Ethelin ja Marjorien kahvitilalla Billy tapaa Palmiran, kauniin tytön. Tyttö pukee sanoiksi jotain tärkeää niin Billyn kuin meidän maailmastamme:
Heidän käsityksensä normaalista ei vain ole samanlainen kuin jonkun toisen. Mutta tällaisessa maailmassa me elämme. Jotkut ihmiset eivät ikävä kyllä pysty hyväksymään asioita, jotka ovat heidän kokemuksensa ulkopuolella.
Tärkeä teema kirjassa on erilaisuuden hyväksyminen. Paikoin käy mielessä, korostetaanko keskeistä sanomaa turhankin alleviivaavasti, ja jossain määrin kirjaa voi moittia pienestä pateettisuudesta. Näistä pienistä huomautuksista huolimatta pidän Leijuvaa poikaa kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoisena teoksena. Kirjassa on surullisia sävyjä mutta myös paljon hauskuutta. Se antaa varmasti ajattelemisen aihetta monenikäisille lukijoille ja puhuu tärkeistä asioista. Äitinä huomasin monta kertaa miettiväni, kuinka paljon me vanhemmat vaadimme lapsiltamme tajuamatta, että luullessamme tekevämme hyvää jätämmekin jotain arvokasta huomaamatta ja saatamme aiheuttaa suurta mielipahaa.

Kommentit

  1. Pieni pateettisuus on ymmärtääkseni ominaista Boynelle. Mutta sujuvasti hän tarinaa kuljettaa! Minä pidin tästä, mutta olisin kaivannut hieman enemmän sellaista hyvää anarkistisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tarina tosiaan sujuvasti etenee! Tämä oli ensimmäinen Boynen kirja, jonka luin. Tämän perusteella tutustun mielelläni hänen muihinkin teoksiinsa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?