Siirry pääsisältöön

John Boyne: Leijuva poika

"Billy sulki silmänsä, sillä hän ei halunnut enää katsoa miten maa kaikkosi hänen altaan. Hän ei kärsinyt korkean paikan kammosta kuten Stephen Hebden, mutta siitä huolimatta häntä alkoi pelottaa sitä enemmän mitä ylemmäs hän nousi."
John Boyne: Leijuva poika
(Bazar 2014)
Englanninkielinen alkuteos
The Terrible Thing That Happened to Barnaby Brocket 2012
Suomentanut Laura Beck
Kuvittanut Oliver Jeffers
269 sivua
Törmäsin Leijuva poika -kirjaan parissa blogissa, ja mielenkiintoni heräsi. Hyvä, että heräsi, sillä luettavakseni päätyi kiinnostava tarina erikoisesta pojasta ja kertomus, jonka antoi paitsi aihetta hymyyn, myös ajateltavaa.

Tuo tarinan erikoinen poika on australialainen Billy Brocket, joka syntyy hyvin tavalliseen perheeseen. Hänen isänsä Alistair
tiesi jo alusta asti, ettei hän ikimaailmassa jakaisi elämäänsä kenenkään ihmisen kanssa, joka ei ollut yhtä normaali kuin hän itse, vaikka sellainen olisikin ollut aivan normaalia.
Onnekseen Alistair löytää Eleanorin, jonka kanssa saa kunniallisen naimisiinmenon jälkeen sopivin väliajoin kaksi lasta, Henryn ja Melanien.
Siitä ei todellakaan ollut mitään epäilystä: Brocketin perhe oli likipitäen normaalein perhe Uudessa Etelä-Walesissa, ellei koko Australiassa.
Mutta sitten perheeseen syntyy Billy, joka ei olekaan normaali. Hänen kummallisuutensa käy ilmi heti hänen synnyttyään:
”Hän on tuolla katossa”, tohtori Snow sanoi ällistyneenä, ja se oli totta: siellä vauva oli. Sillä Billy Brocket, eteläisen pallonpuoliskon kaikkien aikojen normaaleimman perheen kolmas lapsi, osoitti jo nyt olevansa kaikkea muuta kuin normaali kieltäytymällä tottelemasta kaikkein perustavimmanlaatuista lakia.
Painovoimaa.
Perhe joutuu turvautumaan erityisjärjestelyihin, kun perheessä on lapsi, joka pamahtaa kattoon saman tien, kun hänet päästää irti. Normaaliuteen vihkiytyneille vanhemmille lapsi on kauhistus, ja he kieltäytyvät menemästä Billyn kanssa ulos pelätessään vastaantulijoiden puheita ja katseita. Alistair ja Eleanor Brocket eivät missään tapauksessa halua erottua joukosta. Billy kuitenkin herättää väkisin huomiota leijuessaan konkreettisesti jalat maanpinnan yläpuolella, ja sitä vanhempien on vaikea sietää. Niinpä he päätyvät äärimmäiseen ratkaisuun: he hankkiutuvat pojastaan eroon.

Jouduttuaan eroon perheestään Billy päätyy matkaamaan maanosasta toiseen. Hän kohtaa uusia tuttavuuksia, joita lähes kaikkia yhdistää erilaisuus, normaalista poikkeaminen. Kaikkien kohtaamisten ja seikkailujen keskellä pojan ainoa toive on sydäntä särkevä: 
”Haluan mennä kotiin”, Billy sanoi.
Brasiliassa, Ethelin ja Marjorien kahvitilalla Billy tapaa Palmiran, kauniin tytön. Tyttö pukee sanoiksi jotain tärkeää niin Billyn kuin meidän maailmastamme:
Heidän käsityksensä normaalista ei vain ole samanlainen kuin jonkun toisen. Mutta tällaisessa maailmassa me elämme. Jotkut ihmiset eivät ikävä kyllä pysty hyväksymään asioita, jotka ovat heidän kokemuksensa ulkopuolella.
Tärkeä teema kirjassa on erilaisuuden hyväksyminen. Paikoin käy mielessä, korostetaanko keskeistä sanomaa turhankin alleviivaavasti, ja jossain määrin kirjaa voi moittia pienestä pateettisuudesta. Näistä pienistä huomautuksista huolimatta pidän Leijuvaa poikaa kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoisena teoksena. Kirjassa on surullisia sävyjä mutta myös paljon hauskuutta. Se antaa varmasti ajattelemisen aihetta monenikäisille lukijoille ja puhuu tärkeistä asioista. Äitinä huomasin monta kertaa miettiväni, kuinka paljon me vanhemmat vaadimme lapsiltamme tajuamatta, että luullessamme tekevämme hyvää jätämmekin jotain arvokasta huomaamatta ja saatamme aiheuttaa suurta mielipahaa.

Kommentit

  1. Pieni pateettisuus on ymmärtääkseni ominaista Boynelle. Mutta sujuvasti hän tarinaa kuljettaa! Minä pidin tästä, mutta olisin kaivannut hieman enemmän sellaista hyvää anarkistisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tarina tosiaan sujuvasti etenee! Tämä oli ensimmäinen Boynen kirja, jonka luin. Tämän perusteella tutustun mielelläni hänen muihinkin teoksiinsa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Historiallista romantiikkaa 💓

Äänikirjakoosteessa on tarjolla historiallisia romaaneja: tämänkertaisessa kvartetissa kohdataan monenlaisia tunteita ja erilaisia ihmisiä erilaisissa ympäristöissä. 1700-luvun skotlantilaislinnasta siirrytään ensin parisataa vuotta ajassa eteenpäin mutta pysytään Skotlannissa. Sen jälkeen aika pysyy kuta kuinkin samana mutta maisema vaihtuu Petsamoon. Viimeisessä romaanissa taas liikutaan hieman pohjoiseen ja mennään ajassa hitusen verran taaksepäin. **********   Samassa ovi avautui koputtamatta. Tulija ei ollut palvelijatar eikä edes Charlotten äiti, vaan Fingal MacTorrian, joka marssi sisään naistenhuoneeseen kuin maailman luonnollisimpana asiana. – Täällä kaivataan kuulemma apua, mies sanoi. Kaisa Viitala: Klaanin vieraana Karisto 2024 kansi Timo Numminen äänikirjan lukija Emma Louhivuori kesto 15 t 32 min Kaisa Viitalan historiallinen romaani Klaanin vieraana  aloittaa Nummien kutsu -sarjan, joka sijoittuu 1700-luvulle. Päähenkilö on Agnes, lontoolaisperheen hellitty tytä...

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin...