Siirry pääsisältöön

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki

"Hän oli pelkistynyt kahteen sanaan: et kuole, ja nämä sanat olivat myös hänen jalkansa. Tosin välillä sanat vaihtoivat marssijärjestystä, ja hän huomasi hätkähtäen hyräilevänsä päässään: kuole et, et kuole tai pelkästään et, et, et. Yläpuolella oli sama taivas kuin se joka oli Queenie Hennessyn yläpuolella, ja Harold oli hetki hetkeltä varmempi siitä, että Queenie oli saanut kuulla mitä hän teki ja jäänyt odottamaan. Hän tiesi että pääsisi Berwickiin ja että tarvitsi vain panna jalkaa toisen eteen."
Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki
(WSOY 2014)
Englanninkielinen alkuteos The Unlikely Pilgrimage of Harold Fry 2012
Suomentanut Hilkka Pekkanen
327 sivua
Harold Fry on eläkkeellä oleva panimotyöntekijä, joka päätyy eräänä päivänä aivan yllättäen kävelemään halki Englannin. Retken liikkeellepaneva voima on kirje, jonka Harold saa. Siinä hänen entinen työtoverinsa vuosien takaa, Queenie Hennessy, kertoo olevansa parantumattomasti sairas. Harold kirjoittaa naiselle vastauksen ja lähtee viemään sitä postilaatikolle. Laatikko toisensa perään kuitenkin jää taakse, ja äkkiä Harold huomaa olevansa kävellen matkalla Queenien luokse, joka asuu hoitokodissa toisella puolella maata, paikassa nimeltä Berwick. Matkaa kertyy kuta kuinkin tuhat kilometriä, ja Harold uskoo Queenien voivan pelastua, jos hän vain taittaa matkan jalan.

Kotiin Kingsbridgeen on jäänyt vaimo Maureen, joka olettaa miehensä lähteneen vain viemään kirjeen postiin mutta saakin kuulla tämän patikoivan kohti pohjoista. Avioliittoa on jo pitkään vaivanut etäisyyden tunne ja puhumattomuus, ja David-pojan vanhemmuus näkyy Haroldin mielessä täydellisenä epäonnistumisena.
Taaskin Harold poistui puhelinkopista toivoen, että saisi Maureenin ymmärtämään, mutta  he olivat eläneet vuosikaudet siten, ettei kielellä ollut merkitystä. Maureenin ei tarvinnyt kuin katsoa Haroldia, ja hän tempautui takaisin menneisyyteen. Vain pieniä sanoja vaihdettiin, sillä oli turvallista. Se, mitä ei voinut sanoa ääneen, oli pohjaton syvyys, jonka syövereitä ei käynyt ylittäminen, ja he pysyttelivät vaitonaisina pinnan tuntumassa.
Matkan aikana vanhalla miehellä on aikaa ajatella. Muistot valtaavat mielen niin, että välillä hän tuskailee, miksi hänen on pakko muistaa. Jotkut asiat haluaisi unohtaa, muttei voi.
Kävellessään hän päästi valloilleen menneisyyden, jota oli yrittänyt välttää kaksikymmentä vuotta, ja se kulkea kohisi hänen mielensä halki omaa hillitöntä vauhtiaan. Hän ei enää mitannut etäisyyksiä kilometreillä vaan muistoilla.
Paitsi että Harold ajattelee, hän myös tapaa lukuisia ihmisiä. On erilaisia, omituisia, tavallisia kulkijoita, joista moni toivoo Haroldin onnistuvan mittavassa urakassaan. On myös heitä, jotka omista syistään haluavat saada osansa Haroldin suuresta retkestä. Matka tulee lopulta esille myös julkisuudessa, mikä muuttaa yksinkertaisiksi muuttuneita asioita taas hivenen vaikeammiksi.

Haroldin matkassa on kyse monenlaisista asioista. Kaiken takana on usko siihen, että asioihin voi sittenkin vaikuttaa, vaikka järki ei välttämättä sellaista lupaa. Mielessä tehty matka menneisyyteen on vähintään yhtä tärkeä kuin kävellen tehty matka. Tärkeäksi teemaksi teoksessa nousee suhde toisiin ihmisiin, ja tarina saa ajattelemaan laajasti elämää ja ihmissuhteita.

Täytyy myöntää, että ajatus vanhasta miehestä patikoimassa läpi Englannin ei alkuun tuntunut kovin houkuttelevalta. Kirja kuitenkin yllätti positiivisesti, ja aika pian huomasin lukevani kirjaa innolla eteenpäin lopulta ihastuen tarinaan tavattoman paljon. Harold on mies, joka tulee lähelle ja jota haluaisi rutistaa, ja hänen muistonsa saavat liikuttumaan. On kuin leppoisan miehen taivalluksen myötä itsekin oppisi hieman lisää suvaitsevaisuudesta ja ymmärtämisestä. Tämä sydämellinen ja viehättävä tarina jättää sydämeeni jäljen, jonka en haluaisi haipuvan pois.

Haroldin matkassa halki Englannin ovat kulkeneet myös Katja, Ulla, Irja ja Minna.

Kirjabingosta tulee valituksi lokero Kannen perusteella valittu. Minusta tuo kansi on nostalgisen ihastuttava, ja pidin myös kuvista, jotka koristivat jokaisen luvun alkua. Kuvituksen takana on herra nimeltä Andrew Davidson. Valitettavasti oman kirjani kansille kävi huonosti, kun vauva haluais perehtyä niihin perinpohjaisesti, mutta itse kirjaan hän ei onneksi päässyt käsiksi.

Kommentit

  1. Lumiomenan Katjalle kommentoinkin, että meidän kirjaston fb-sivulla suositeltiin tätä. Nyt kun vielä Katjan lisäksi sinäkin kirjoitat tästä houkuttavasti, niin saatanpa minäkin jonain päivänä lyöttäytyä Haroldin matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kannattaa lähteä tuon herran matkaan! En ole vähään aikaa. Ihastunut mihinkään kirjaan niin voimallisesti kuin tähän!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…